Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Caverion rakentaa Fingridille uuden 400 kV sähköaseman Pohjanmaalle Åbackaan sekä toteuttaa laajennukset Kajaanin Vuolijoen ja Muhoksen Pyhäselän sähköasemiin.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY rakentaa uutta vesijohtoa Vantaanlaakson ja Kivistön alueella. Työt alkoivat helmikuussa 2026 ja kestävät arviolta toukokuuhun 2027.
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo tammi-maaliskuussa 2026 oli 2,8 prosenttia suurempi kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK ry) tuore tilasto.
KSPT Erityspalvelujen liiketoimintajohtaja Jukka Peltosen mukaan yhtiön kasvustrategia tähtää palvelukyvyn parantamiseen ja valtakunnalliseen markkinajohtajuuteen eristysalalla.
Kuusuisan innovaattorin Göran Sundholmin aikanaan perustama edistykselliseen palontorjuntateknologiaan keskittynyt yhtiö saa uuden kodin pääomasijoittajalta. Yrityksen omistus oli jo aiemmin siirtynyt Suomesta amerikkalaisella United Technologies Corporationille (UTC) vuonna 2007.