Skaala muutti organisaatiorakennettaan – Jari Punkari kotimaan myynti- ja palveluyhtiön johtoon

Ikkuna- ja ovivalmistaja Skaala on uudistanut organisaatiorakennettaan. Emoyhtiön nimi on heinäkuun alusta muutettu Skaala Oy:ksi. Sille ja sen valmistaville tytäryhtiöille on keskitetty Skaalan tuotanto-, logistiikka- ja tukitoiminnot. Skaalan kotimaan myynti- ja palvelutoiminnot on puolestaan keskitetty Skaala Ikkuna- ja Ovipalvelu Oy:lle, jonka nimi on samalla muutettu Skaala Ikkunat ja Ovet Oy:ksi. Sen toimitusjohtajana on aloittanut Jari Punkari.

Kesko osti Destialta varikkoalueen Vaasasta

Destia Oy on myynyt Ruokakesko Oy:lle Vaasan moottoritien kupeessa sijaitsevan varikkoalueen. Alue on kooltaan noin 4,7 hehtaaria, ja se on mukana maakuntakaavoituksessa, jossa sille suunnitellaan vähittäiskaupan suuryksikön sallivaa kaavaa. Destia vuokraa alueen käyttöönsä, joten sen nykyiset toiminnot alueella jatkuvat toistaiseksi, eikä kauppa aiheuta niihin muutosta.

Trimble on saanut lähes kaikki Teklan osakkeet haltuunsa

Tekla Oyj kertoo saaneensa Trimble Finland Oy:ltä ilmoituksen, jonka mukaan Trimblen Teklan osakkeista tekemän julkisen ostotarjouksen toteuttamista koskevat kaupankäynnit on tehty 5. heinäkuuta. Näiden kauppojen myötä Trimblen omistuksessa on nyt 22 368 148 Teklan osaketta, joka vastaa noin 99,46 prosenttia ostotarjouksen mukaisista osakkeista ja äänistä ja 99,03 prosenttia Teklan hallussa olevat omat osakkeet mukaan lukien.

Yle: Rovakadun uudet liiketilat eivät käy kaupaksi Rovaniemellä

Rovaniemen keskustan Rovakadun uudet liiketilat eivät ole tehneet kauppaansa suurten rakennusliikkeiden toivomalla tavalla. YIT:n ja Skanskan kolmessa uudessa asuinkerrostalossa on myytävänä yhteensä yhdeksän liiketilaa. Yhtiöt ovat saaneet myytyä liiketiloista ainoastaan kaksi. Asiasta kertoi Yle Uutiset.

Maanrakennus Powerman sai uudet omistajat

Raisiolaisen Maanrakennus Powerman Oy:n koko osakekanta on siirtynyt uusille omistajille. Altti ja Jarno Lehto ovat myyneet yhtiön osakekannan Marko Liskille ja Tero Vaarnalle. Vuonna 1990 perustetun yhtiön liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää runsaat 60 henkeä. Yhtiön henkilöstö jatkaa tehtävissään entiseen tapaan. Entisistä omistajista Altti Lehto jatkaa myös yhtiön palveluksessa.

Rakennusalan työtyytyväisyys on Suomessa selvästi alempi kuin Ruotsissa

Tutkimusyritys EPSI Ratingin työntekijätyytyväisyyttä mittaavan tutkimuksen mukaan rakennusalan yleinen työtyytyväisyys jää eri toimialojen välisessä vertailussa hieman keskiarvon alapuolelle. Tutkimusyhtiö on tutkinut työtyytyväisyyttä myös Ruotsissa, ja rakennusalalla ruotsalaiset ovat selvästi tyytyväisempiä työhönsä kuin suomalaiset.