Kokeile kuukausi maksutta

Apulaisoikeusasiamieheltä kasapäin huomautuksia Aran toiminnasta

Apulaisoikeusasiamies on huomauttanut lyhyessä ajassa useita kertoja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Araa lainvastaisesta toiminnasta.

 

Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti.

Hämmästyttävää on, että viraston ylijohtajaa on toistuvasti huomautettu siitä, ettei se vastaa ylimmän laillisuusvalvojan esittämiin tietopyyntöihin.

Eilen 21.1.2015 STT uutisoi, että ympäristöministeriö Ara saivat huomautuksen liian kevyestä kantelukäsittelystä. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan kanteluiden asianmukainen käsittely laiminlyötiin. Vuokravalvontaa koskevia kirjeitä ei käsitelty enää kanteluina, vaan niihin annettiin vain yleisluonteista ohjausta, eikä yksittäistapauksiin tai kiistakysymyksiin otettu kantaa.

Asiasta sopivat ympäristöministeriö ja Ara vuoden 2012 lopulla.

”Vuokrataloyhtiön asukkailla ei ole vuokrien määräytymistä ja tasaamista koskevissa asioissa ollut käytettävissään asianmukaisia oikeussuojakeinoja”, Sakslin sanoo ratkaisussaan.

”Ympäristöministeriö näyttäisi hyväksyneen menettelyn”, hän lisää.

Sakslinin mukaan kanteluasioiden käsittelyn keventäminen on ollut lainvastaista.

Vammaisen lapsen perhettä kyykytettiin

Viime marraskuussa apulaisoikeusasiamies Sakslin huomatti ympäristöministeriötä ja Araa niiden lainvastaisesta menettelystä, kun ne löivät laimin asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukaisen käsittelyn.

Viime heinäkuussa Ara sai Sakslinilta kahdet moitteet. Toinen huomautus koski sitä, ettei vaikeavammaisen lapsen asunnon korjausavustusta käsitelty asianmukaisesti. Toisessa huomautetussa asiassa hissiavustusta hakeneen taloyhtiön tiedusteluihin ei vastattu.

Vaikeasti vammamisen lapsen vanhemmat olivat hakeneet kunnalta avustusta lapsen hoidon tarpeen edellyttämään omakotitalon korjaukseen. Kunta päätti antaa hankkeeseen lähes 39 000 euroa korjausavustusta, mutta perui päätöksensä. Kunta oli myöntänyt avustusta väärän lain, korjausavustuslain eikä vammaispalvelulain perusteella.

Sakslin katsoo, että asunnon korjausavustuksen maksatusta hakenut kunta ja Ara menettelivät lainvastaisesti. Kunta jätti avustusasian käsittelyn kesken ja Ara poisti kunnan rahatilauksen selvittämättä asiaa asianmukaisesti.

Sakslin hämmästelee päätöksessään sitä, että Arasta ei vastattu apulaisoikeusasiamiehen esittämään kysymykseen. Oikeusasiamies pyysi kuntien ohjauksesta vastaavalta Aralta selvitystä siitä,  millä oikeudellisella perusteella kunta saattoi muuttaa aikaisempaa päätöstään ja jättää myöntämänsä avustuksen maksamatta. Hän ei saanut kunnollista vastausta.

”Pidän Aran toistuvaa laiminlyöntiä vastata oikeusasiamiehen selvityspyynnössä nimenomaisesti esittämääni kysymykseen poikkeuksellisena”, Sakslin totesi.

Sakslin pyysi Araa, ympäristöministeriötä ja kuntaa harkitsemaan yhdessä ja selvittämään, miten ne voisivat hyvittää taloudellisesti kantelijoille julkisen vallan laiminlyöntiä tukea kantelijoita vammaisen lapsen huolenpidossa ja hyvinvoinnissa.

Aran ylijohtaja ja ylijohtajan sijainen saivat huomautuksen siitä, etteivät ne vastanneet oikeusasiamiehen kysymykseen.

Ylijohtajalle huomautus

Viime heinäkuussa Ara sai huomautuksen lainvastaisesta menettelystä hissiavustusasiassa. Taloyhtiön tiedusteluihin ei vastattu.

Apulaisoikeusasiamies pyysi Araa arvioimaan asunto-osakeyhtiön hissiavustusasian käsittelyä virastossa. Hän ei saanut asiasta kunnollista selvitystä.

”Paitsi että Ara laiminlöi hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvan viranomaista velvoittavan palveluperiaatteet, palvelun asianmukaisuuden ja neuvonnan vaatimukset, se lisäksi laiminlöi selvittämis- ja vastaamisvelvoitteensa ylimmälle laillisuusvalvojalle”, Sakslinin toteaa päätöksessään.

Aralle hissiasiassa antamansa huomautuksen lisäksi Aran ylijohtaja sai huomautuksen siitä, ettei se vastannut oikeusasiamiehen selvityspyynnön kysymyksiin.

Liukku-kaupoista huomautus

Vuonan 2013 apulaisoikeuskanslerin sijainen Risto Hiekkataipale huomautti Araa niin sanotuista Liukku-kaupoista. Lue asiasta lisää tästä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Apulaisoikeusasiamieheltä kasapäin huomautuksia Aran toiminnasta”

  1. Kela, ja Ara elävät itse itselleen räätälöityjen pykälien ja ohjeistuksen mukaan. Hienoa toimintaa apulaisoikeushenkilöltä, että uskaltaa mielivaltaan puuttua. Kelassa löytyisi vielä enemmän tongittavaa.

  2. Mahtaa nyt pahasti harmittaa johtoa, kun tuli huomautuksia. Tuleekohan ensi kerralla vakavia huomautuksia.

  3. Aso-asuntojen vastikkeen määrityksestä ja asukkaiden tiedonsaantioikeudesta ja vaikutusmahdollisuuksien puutteista on Ara:lle esitetty lukuisia selvityspyyntöjä. Ara ei ole kertaakaan ryhtynyt asiassa toimiin. Asia koski lähinnä Aso-koteja. Asokotien myynnin jälkeen tilanne ei ole muuttunut. Asokotien myyntihinta ja kaupan ehdot salattiin suurelta yleisöltä ja asukkailta. Ara ei puuttunut tähänkään.

  4. ”Hämmästyttävää on, että viraston ylijohtajaa on toistuvasti huomautettu siitä, ettei se vastaa ylimmän laillisuusvalvojan esittämiin tietopyyntöihin.”

    Ei Ara ole antanut tietoja ”arasäännöistä” vapautetuista vuokrataloista, joita on myyty ”asioista tietäville”.

    Ara salaa tarkastuskertomustensa sisältöä hallintolakiin vedoten.

    Salaista toimintaa on myös Ara rahojen jakaminen avain henkilöiden uudiskohteille, joiden suunittelukustannuksia ovat asumisoikeusasukkaat maksaneet vuokrissaan.

    Yllättävää avoimuutta on kuitenkin se että Ara toteaa tarkastuskertomuksessaan 15.12.2014 että Avain Asumisoikeus Oy on siirtänyt hoito- ja rahoitusmenojen katteeksi kertyneet ylijäämät varautumisiin joka on omakustannusperiaatteen vastaista.

    Kaikki yleishyödylliset yhteisöt eivät noudata omakustannusperiaatetta vastikkeita määritellessään. Vastikkeet ovat määräytyneet vuosikausia omakustannusperiaatteen vastaisesti.

  5. Aran saisi lopettaa kokonaan. Täysin vieraantunut arjesta. Asuntosaralla ei ole enää mitään annettavaa heikommassa asemassa oleville ihmisille.Valtiolle tulisi hyvä säästö jos tuo byrograattinen laitos kokonaan lopetettaisiin.

    1. Tästä on kyllä pakko kysyä, että missä se säästö tulisi? Tällä hetkellähän ARA tulouttaa valtion kassaan rahaa. Miksi siis tappaa ”lypsävä lehmä”?

  6. Kuntien kautta haettavat Aran harkinnanvaraiset avustukset ne mielenkiintoisia ovat.

    Kunnan virkamies ei voi mitenkään tietää päätöstä tehdessään, mitä Ara päättää. Näin lasku voi langeta kunnan maksettavaksi. Lisäksi päätöksistä ei voi valittaa mihinkään.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat