Olkiluoto 3 osasyynä Arevan valtaviin tappioihin

Ranskalainen valtion ydinvoimayhtiö Areva sanoo odottavansa viime vuoden nettotappionsa nousevan noin 4,9 miljardiin euroon.

Syynä ovat alaskirjaukset ja varaukset erityisesti Suomessa rakenteilla olevan Olkiluodon 3-reaktorin viivästymisen vuoksi. Vuotta aikaisemmin tappio oli vain 500 miljoonaa euroa.

Arevan osake on laskenut 54 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana.

Yhtiö sanoo lausunnossaan, että arvonalennukset kattavat myös sen uuden uraanitehtaan Comurhex II:n, joka muuntaa uraanimalmia uraaniheksafluoridiksi.

Olkiluodon ydinvoimalan tilaaja Teollisuuden Voima (TVO) ja Areva-Siemens -konsortio ovat kiistelleet voimalan rakentamisen viivästymisen kustannuksista jo vuosia. Asiaa käsitellään Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) välimiesmenettelyssä.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan piti valmistua jo vuonna 2009. Uusimman Arevan aikataulun mukaan kolmosreaktorin rakennustyöt valmistuvat ensi vuoden puolivälissä ja kaupallinen toiminta voisi alkaa vuonna 2018. Arevan mukaan projektin viimeaikaiset viivästymiset ovat johtuneet pääosin reaktorin automaatiojärjestelmien hyväksynnästä, joka saatiin huhtikuussa 2014. Tätä edelsivät neljä vuotta kestäneet neuvottelut TVO:n kanssa.

Areva sanoi tänään antamassa lausunnossaan, että se on kehittämässä suunnitelmia palauttaa kilpailukykynsä ja lupasi päivittää tietoja 4. maaliskuuta, kun se esittää vuosituloksensa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Olkiluoto 3 osasyynä Arevan valtaviin tappioihin”

  1. Olkiluodon ydinvoimala on pilottivoimala, joten on ihan oikein, että Area itse maksaa ison osan kehitystyön kustannuksista. Suomalaisten kannalta valitettavaa on, että tyhmyyksissämme tilasimme sen ja joudumme myös maksumiehiksi. Naurettavaa oli, että hanketta käynnistettäessä Areva pelkäsi suomalaisrakentajien kartellia. Päinvastoin sen olisi pitänyt olla tyytyväinen, että meillä on sellainen konsortio joka olisi pystynyt auttamaan Arevaa ydinvoimalan rakentamisessa ja ennen kaikkea rakennuttamisessa. ja hyväksyttämisessä. Allianssimalli olisi sopinut erinomaisesti tähän hankkeeseen ja olisi tullut varmaan paljon edullisemmaksi kuin nykyinen malli. Toivottavasti tästä kokemuksesta on otettu opiksi Fennovoiman hankkeessa.

    1. Toivottavasti Suomen teollisuusherrat ja -rouvat nyt lyötyään yhdeksän vuotta päätään seinään osaavat pidättäytyä rakentamasta enää yhtään atomipannua tähän maahan. Kaikkialla muualla maailmassa (paitsi ehkä Venäjällä ja Pohjois-Koreassa) aika ajoi tämän teknologian ohi ja siitä ollaankin kehittyneissä maissa luopumassa.

      Uusiutuvat, kotimaiset energialähteet sopivasti yhdistettyinä fossiilisiin (lähinnä kovien pakkasten kulutuspiikkien ajan) ja tuontienergiaan ovat pidemmän päälle varmempi ratkaisu sekä talouden että ympäristön kannalta. Rakennusten lämmitystarve vähenee jatkuvasti, energiaintensiivinen teollisuus lähtee joka tapauksessa matalamman (palkka)kustannustason maihin ja energiansäästö yleisesti tekee koko ydinvoimasta aika pökkelön ja jäykän ratkaisun.

      Mitä järkeä on laittaa koko energiaratkaisu yhden tuotantomuodon varaan? Olemme tietyn polttoaine- ja laitetoimittajan armoilla ainakin seuraavat 50 vuotta. Samaan aikaan jauhetaan, että tulisi vähentää riippuvutta, no tiedätte kyllä mistä maasta. Jos ja kun LNG-terminaali hyötysuhteeltaan huippuun viritettyine kaasuturbiinivoimaloineen joskus saadaan hörpöttämään, romahtaa atomienergian kilpailukyky ja lopullisesti. Saksalaiset tämän hogasivat ja vetäytyivät Fennovoimasta hippulat vinkuen. Jo nykyään TVO:n laskelmat, joissa esitetään ydinvoiman olevan edullisin energiamuoto/kWh antaa aiheen epäilykseen. Laskelmat superkallista OL-3:sta huomioimattakaan eivät nimittäin juurikaan ota kantaa loppusijoituksen (joka on muuten sekin Onkalosta huolimatta ratkaisematta) eikä voimalan purkukustannuksiin. Nämä laskut jäävät tuleville sukupolville ja veronmaksajille, joten huihai vaan ja uraania pyttyyn.

      Kaikesta huolimatta tunnen hienoista ylpeyttä voidessani sanoa olevani Suomesta. Maasta, jossa on maailman kallein rakennus, jolla ei tee mitään.

  2. TeePeen ratkaisu on, että hui hai hiilidioksidia lisää ilmaan ilmastonmuutosta kiihdyttämään. Se on ympäristön ja maapallon kannalta se kaikkein vastuuttomin ratkaisu.

    Suomalaisen teollisuuden lähes ainoita kilpailuvaltteja on edullinen energia, sillä sijainnilla ja kovapäisille kalloillemme emme mitään voi. Kovapäisyyttämme menetämme tuon viimeisenkin kilpailuedun, joten hui hai teollisuus ja sen tuomat veroeurot. Nyt on odotettavissa vain Kreikan kohtalo ilman turisteja ja auringon lämpöä.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi