Helsingin hovioikeus antoi tuomion kiskontajutussa tiistaina. Kuva: Jussi Helttunen

Helsinkiläismies valitti kaavasta ja lupasi luopua valituksesta, jos yhtiö maksaa 62 500 euroa – tuomio tuli

Mies tuomittiin viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Kirjoittaja(t) Juho Jokinen / HS

Kaavavalituksen avulla rahaa tehnyt mies tuomittiin tiistaina Helsingin hovioikeudessa viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomion mukaan toiminta oli törkeää kiskontaa.

Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin kumonnut syytteen.

Ehdollisen vankeustuomion lisäksi hovioikeus tuomitsi vuonna 1951 syntyneelle miehelle 40 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen, joka tarkoittaa hänen tuloillaan 800 euroa.

Miehen on myös palautettava helsinkiläiselle kiinteistöyhtiölle sen maksama 24 800 euron summa.

Yhdistys tarvitsi kaupasta saatavia rahoja

Hovioikeuden käsiteltävänä ollut tapahtumasarja sai alkunsa Haagasta vuonna 2013. Helsinkiläismies vaati silloin asianajajansa kanssa helsinkiläiseltä kiinteistöyhtiöltä 62 500 euroa vastineeksi siitä, että mies peruisi asemakaavasta tekemänsä valituksen.

Kiinteistöyhtiö suostui maksamaan 24 800 euroa.

Asemakaava, josta mies oli valittanut, mahdollisti Haagassa sijainneiden toimisto- ja asuntolatilojen muuttamisen asunnoiksi.

Kiinteistöyhtiö Helsingin kiinteistökaari oli sopinut ostavansa asemakaava-alueelta kiinteistöomaisuutta Kodittomien tuki -nimiseltä yhdistykseltä sillä ehdolla, että kaavamuutos saa lainvoiman viimeistään helmikuun lopussa 2014.

Kiinteistöyhtiö suostui maksamaan 24 800 euroa.

Jos kaavavalitus olisi edennyt hallinto-oikeuteen asti, asian käsittelyyn olisi kulunut niin paljon aikaa, ettei kaava todennäköisesti olisi saanut lainvoimaa sopimukseen kirjattuun takarajaan mennessä.

Kiinteistöyhtiölle asian käsittelyn pitkittyminen olisi aiheuttanut taloudellista vahinkoa. Se arvioi, että kiinteistön tyhjillään pitäminen olisi maksanut sille 10 000 euroa kuukaudessa.

Tämä olisi tullut kiinteistöyhtiölle kalliiksi, sillä yhtiö pelkäsi, että kaavavalituksen käsittelyyn voisi mennä kaksikin vuotta.

Yhdistys tarvitsi kaupasta saatavia rahoja vieläkin kipeämmin.

Hovioikeus: Mies tiesi kaupan ehdoista

Tuomion saaneella miehellä oli ollut ennen valituksen tekoa rooli Kodittomien tuki -yhdistyksessä. Hän oli vaikuttanut yhdistyksen hallituksessa silloinkin, kun kiinteistökaupasta päätettiin. Hän siis hovioikeuden mukaan tiesi myös kaupan ehdoista.

Mies ja yhdistys olivat kuitenkin riitautuneet siitä, kuinka paljon hänellä oli oikeutta laskuttaa yhdistykselle tekemistään töistä. Mies ei ollut yhdistykseen työsuhteessa, vaan hän oli laskuttanut tekemistään töistä toiminimensä kautta.

Riitautumisen jälkeen mies lopetti toimimisensa yhdistyksessä ja teki sen jälkeen kunnallisvalituksen.

Todistajana oikeudessa kuultu Kodittomien tuki -yhdistyksen hallituksen sihteeri arvioi, että syytetty valitti kaavasta tehdäkseen kiusaa yhdistykselle.

Kaavavalituksen, maksun ja valituksen perumisen jälkeen asia ei kuitenkaan ollut sillä selvä, sillä poliisi kiinnostui toiminnasta. Lopulta syyttäjä vaati kaavasta valittaneelle miehelle ja hänen asianajajalleen tuomiota törkeästä kiskonnasta.

Käräjäoikeus: Ei rikosta

Punnittuaan tapahtumia Helsingin käräjäoikeus tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei asiassa ollut tapahtunut rikosta.

Käräjäoikeus katsoi, että kiinteistöosakeyhtiöllä oli todellinen ja varteenotettava vaihtoehto korvauksen maksamiselle. Tämän vuoksi oikeus ei katsonut kiinteistöosakeyhtiön olleen ”kiskontarikossäännöksessä tarkoitetulla tavalla riippuvaisessa asemassa”.

Mies ja yhdistys olivat riitautuneet siitä, kuinka paljon hänellä oli oikeutta laskuttaa yhdistykselle tekemistään töistä.

Näin ollen sekä kaavavalituksen tehneen miehen että tämän asianajajan saamat syytteet kaatuivat.

Helsingin hovioikeus päätyi kuitenkin tuoreessa ratkaisussaan muuttamaan tuomiota, koska sen mukaan kaavavalituksen perumisesta rahaa vaatinut mies syyllistyi törkeään kiskontaan.

”Teolla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja se on tehty erityisen suunnitelmallisesti”, hovioikeus arvioi.

Asianajajan syyte hylättiin myös hovioikeudessa

Asianajajan syyte törkeästä kiskonnasta samoin kuin vaihtoehtoinen syyte törkeästä kiristyksestä puolestaan hylättiin myös hovioikeudessa.

”Hänellä ei siten ole ollut edellytyksiä arvioida valituksen aiheellisuutta tai menestymisen mahdollisuuksia. Näyttöä siitä, että [asianajaja] olisi tutustunut valitukseen tai muuten tiennyt valituksen aiheettomuudesta, ei ole esitetty”, hovioikeus toteaa.

Hovioikeuden mukaan asianajaja tuli kaavavalituksen tehneen miehen asiamieheksi vasta neuvotteluvaiheessa ja toimi päämiehensä puolesta. Päämies teki kuitenkin itse asiaan liittyvät päätökset.

”Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että vastaajat olisivat toimineet sillä tavoin yhteisymmärryksessä, että heitä olisi voitu pitää rikoskumppaneina.”

Tuomio ei ole lainvoimainen. Muutosta hovioikeuden ratkaisuun yrittää hakea vielä korkeimmasta oikeudesta. Valituslupahakemus on jätettävä viimeistään 13. elokuuta, jonka jälkeen korkein oikeus päättää, myöntääkö se valitusluvan ja ottaako se asian käsiteltäväkseen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinkiläismies valitti kaavasta ja lupasi luopua valituksesta, jos yhtiö maksaa 62 500 euroa – tuomio tuli”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi