Pääomasijoittaja rakensi Suomen suurimman arkkitehtitoimiston – Uuden toimiston liikevaihto nousee lähes 20 miljoonaan euroon
Sami Horton mukaan arkkitehtitoimistojen fuusio on vuosien kypsyttelyn tulos. Toimistot olivat tahoillaan pohtineet mahdollisia yritysjärjestelykuvioita jo pitkään.

Suomalaisesta arkkitehtitoimistokentästä katoaa lähitulevaisuudessa kolme tunnettua nimeä, kun Aihio Arkkitehdit, Arkkitehdit Soini & Horto sekä Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit yhdistävät voimansa.
Uuden toimiston nimeksi tulee Arco Architecture Company.
Arkkitehtitoimistojen fuusio on vuosien kypsyttelyn tulos. Sami Horton mukaan toimistot olivat tahoillaan pohtineet mahdollisia yritysjärjestelykuvioita jo pitkään. Eri tahot olivat lähestyneet myös Soini&Hortoa vuosien varrella.
”Kun sitten Intera Partners otti yhteyttä, kaikki alkoi tapahtua nopeasti”, Horto kertoo.
Pääomasijoittajan myötä ainakin uuden toimiston johtaminen ammattimaistuu. Arco saa ammattimaisen hallituksen, henkilöstöhallinnon ja talousjohtamisen. Horton mukaan tämä antaa arkkitehdeille mahdollisuuden keskittyä ja panostaa suunnitteluun.
Interan portfolio oli arkkitehtitoimistoille vakuuttava. Pääomasijoittaja on ollut aiemmin rakentamassa muun muassa suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Sitowisea sekä korjausrakentaja Constia, jotka ovat molemmat nykyään pörssiyhtiöitä.
Horton mukaan Intera osasi asettaa roolit oikein. Arcosta tulee arkkitehtivetoinen yhtiö.
Arkkitehdin työn kuva on muuttunut
Yritysjärjestelyn taustalla on ennen kaikkea suunnittelun digitalisoituminen, kestävän kehityksen kasvavat vaatimukset sekä suunnitteluympäristöjen muuttuminen yhä haastavammiksi.
Horto muistuttaa, ettei arkkitehdin työ ole enää paperille piirtämistä vaan tietomallien ja digitaalisten kaksosten tekemistä.
”Arkkitehdin työn kuva on muuttunut. Meistä tulee nyt jonkinlainen it-talo”, Horto sanoo.
Samaan aikaan erilaiset hybridihankkeet lisääntyvät, mikä edellyttää vahvaa osaamista. Nyt yhdistyvillä kaikilla kolmella toimistolla on kokemusta monimutkaisten kaupunkiympäristöjen rakentamisesta.
”Helpot paikat on jo rakennettu”, Horto toteaa.
Horto toivoo, että arkkitehtitoimistojen yritysjärjestelyitä nähtäisiin jatkossa enemmän.
Arkkitehti on pannut merkille, että vaikka toimistojen koot muissa Pohjoismaissa ovat kasvaneet, työn laatu on pysynyt hyvänä. Isot toimistot houkuttelevat osaajia paremmin.
”Ihmiset ovat kaiken a ja o. Mitä lahjakkaampia suunnittelijat ovat, sitä paremmin he tuottavat. Tätä työtä tehdään ilosta ja intohimosta.”
”Huippuarkkitehtuuri edellä”
Intera Partnersin osakkaan Tomi Terhon mukaan pääomasijoittaja kiinnostui sijoittamaan arkkitehtitoimistoihin, koska kyseessä on huippuasiantuntijoiden toimiala ja koska sitä on mahdollista kasvattaa isommaksi ja kansainvälisemmäksi.
Pääomasijoittaja lupaa, että Arcossa mennään jatkossakin huippuarkkitehtuuri edellä. Yritysjärjestelyn ansiosta ja pääomasijoittajan turvin toimistolla on entistä paremmat edellytykset panostaa laadukkaaseen suunnitteluun.
Pääomasijoittaja haluaa nähdä, että Arcosta kehittyy paras paikka arkkitehdille ja että toimisto suunnittelee asiakkaalle parhaat ratkaisut. Se itse tuo yhtälöön ennen kaikkea osaamisensa kasvuyhtiön rakentamisesta.
Fuusion jälkeen syntyvästä Arcosta tulee heti perustamisensa jälkeen Suomen suurin arkkitehtitoimisto, jolla on liikevaihtoa lähes 20 miljoonaa euroa ja henkilöstöä lähes pari sataa.
AIHIO ARKKITEHDIT, Tampere
- Perustettu vuonna 1969/2011.
- Viisi osakasta, henkilöstöä noin 80.
- Hankkeita: Tampereen kansi ja areena yhteistyössä Studio Daniel Libeskindin kanssa, TAYSin psykiatrinen sairaala yhdessä tanskalaisen C.F. Møller Architects kanssa, Vuoden parhaaksi pysäköintitaloksi Euroopassa valittu kalliopysäköintilaitos P-Hämppi sekä Vuoden sillaksi valittu Mattlidenin silta.
- Kymmenittäin kilpailumenestyksiä sekä lukuisia Tampereen kaupungin Ympäristölautakunnan myöntämiä ”Hyvän rakentamisen palkintoja” ja kunniamainintoja.
ARKKITEHDIT SOINI & HORTO, Helsinki
- Perustettu vuonna 2007.
- Toimisto Helsingissä.
- Viisi osakasta, henkilöstöä noin 70.
- Hankkeita: kaupunkikeskus Tripla, puurakenteinen toimistorakennus Keilaniemen Portti sekä Scandic Grand Central – Eliel Saarisen suunnitteleman historiallisen Helsingin päärautatieaseman siipirakennuksen muutos hotelliksi.
- Kaupunkikeskus Tripla voitti vuonna 2013 Helsingin kaupungin ja Senaatti Kiinteistöjen järjestämän suunnittelu-/toteutuskilpailun. Tripla on voittanut mm. Vuoden lasirakenne 2020-, Plootu Fennica 2018- sekä Tekla BIM Awards 2019 -palkinnot. Pyynikin Trikoo sai vuonna 2020 Hyvän rakentamisen kunniamaininnan.
CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT, Helsinki
- Perustettu vuonna 2004.
- Toimisto Helsingissä.
- Neljä osakasta, henkilöstöä noin 50.
- Hankkeita: Suvilahti Event Hub -tapahtumakortteli, Punoksen hybridikortteli Itäkeskuksessa, Lyyra-kortteli Hakaniemessä ja Korsholman silta Vaasassa, Lauttasaaren keskus Lauttis, Luhdan pääkonttori, Sompasaaren Pelagia-kortteli ja Siilitien metroasema, joka sai Vuoden Teräsrakenne -palkinnon.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Pääomasijoittaja rakensi Suomen suurimman arkkitehtitoimiston – Uuden toimiston liikevaihto nousee lähes 20 miljoonaan euroon”