Asfalttikartellin sankarit ja konnat

Asfalttikartellijutussa on joskus ollut vaikea erottaa, kuka on ollut konna ja kuka sankari. Vuodesta 2002 kestäneen oikeusprosessin suuria voittajia ovat kuitenkin suomalaiset tilaajat ja kuluttajat sekä prosessin käynnistänyt Heikki Alanen. Tänään pelisäännöt ovat kaikille samat ja yhtä reilut.

Muistan, kun Tekran Skanskalle myynyt Heikki Alanen otti vuonna 2002 minuun yhteyttä ja ilmoitti tunnustaneensa osallisuutensa asfalttikartelliin. Haastattelussa hän kertoi yhdeksi motiivikseen sen, että hän koki, että suuret olivat väkisin tunkemassa hänen poikansa perustaman Suomen Laatuasfaltin ulos markkinoillta sopimalla ottavansa vuoron perään siltä urakat alihinnoilla. Räikein esimerkki oli Joensuun tapaus, jossa Lemminkäinen valitti Laatuasfaltin voiton jälkeen markkinaoikeuteen, että kilpailusta ei ollut ilmoitettu koko Euroopan laajuisesti. Uudessa kilpailussa, jossa Laatuasfaltin hinta oli tiedossa, Lemminkäinen pystyi tiputtamaan omaa hintaansa niin reilusti, että sai monivuotisen urakan ja Joensuu Suomen halvinta asfalttia.

Toista valituksen tehnyttä yrittäjää, turkulaista Kankaretta isot rankaisivat perimällä siltä reilua lisähintaa asfaltista, joka ylitti sovitun myyntikiintiön. Kolmannen pienen helsinkiläisen valittajan toimitusjohtajaa en päässyt edes haastattelemaan, sillä yrityksestä kerrottiin, että henkilö ei ollut enää heidän palveluksessaan.

Toki Alasella oli itsekkäitäkin motiiveja. Hän koki saaneensa liian pienen hinnan laman aikana myymästään Tekrasta ja toisaalta hän halusi torjua Skanskan yritykset viedä häntä oikeuteen liiketoimintakiellon mahdollisesta rikkomisesta. Silti minua hämmästytti suurten yritysten toimitusjohtajien hyökkäykset Alasen persoonaa kohtaan. Hänet leimatiin pikaisesti ei-toivotuksi henkilöksi ja suoranaiseksi konnaksi. Kun menin Rakennusteollisuuden golfkilpailuun, ihmettelin ensimmäiseksi, miksi kilpailun voittajaa ja edelliskertaista pelikaveriani Alasta ei ollut kutsuttu mukaan. ”Sillä miehellä ei ole enää mitään asiaa näihin piireihin”, kuului vastaus. Sen jälkeen minun piti jo harkita itsekin, mihin piireihin halusin kuulua.

Tapaus sekoitti hetkeksi myös Rakennuttajaliiton ja Rakennusteollisuuden hyvät välit. RT:n toimitusjohtaja ihmetteli Raklin aktiivisuutta ja kysyi kovaan ääneen, miten asia ylipäänsä kuului tilaajille. Rakli vastasi, että nimenomaan tilaajathan siitä olivat kärsineet. Rakli olikin sitten auttamassa kuntia laatimaan oikeuskanteita asfalttikartellin osapuolia vastaan. Niiden tuloksia nyt odotellaan. Mutta aivan viime vuosina Rakli taas oli suorastaan passiivinen asiassa Kuntaliittoon verrattuna, mikä ehkä oli vain seurausta henkilöiden vaihtumisesta.

Ensimmäisen kerran asfalttialan kilpailua tutkittiin jo 1980-luvulla, mutta silloin kilpailuviranomaiset tyytyivät alan itsensä laatimaan selvitykseen, jonka mukaan kartellia ei ollut.

Asfalttikartellin hyvä puoli on, että sen paljastuminen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on jo suuresti tervehdyttänyt rakentamisen kilpailukenttää ja eettisiä pelisääntöjä. Uskon täysin esimerkiksi Skanskan ja Lemminkäisen uuden johdon vakuutteluja, että ne ovat tehneet kaikkensa, että vastaava ei enää tapahtuisi.

Kovat sakot ovat suhteessa teon vakavuuteen. Valitettavaa kuitenkin on, että korkeasuhdanteessa jaettuja ansiottomia voittoja peritään nyt takaisin lama-ajan tuloksista. Kärsijöinä eivät ole suinkaan omistajat tai bonuksia keränneet ja jo eläkkeelle siirtyneet johtajat, vaan ihan viattomat työntekijät. Rahat otetaan heidän selkänahastaan niin kuin aina yrityselämässä.