Työmaita ei johdeta kirjaa lukemalla

Rakennusliikkeet tekivät viime vuosina niin hyvin rahaa gryndaamisella, että itse rakentamisen kehittäminen tahtoi jäädä toisarvoiseksi.

Rakennusliikkeiden vakiovastaus muuta teollisuutta vähäisempään kehityspanostukseen on se, että kehittäminen tapahtuu työmailla. Rakennuslehden työmaakilpailun valossa kehittämisaktiivisuus on ollut korkeintaan tyydyttävää, mutta eipä yritysjohdon odotusarvotkaan kehittämisen suhteen ole kummoiset.

Kukaan ei odota, että isoja kehitysharppauksia tehtäisiin normaalin työn ohessa. Kehittäminen on parhaimmillaankin vain pienten asioiden pientä parantamista. Myös syklisyys vaikuttaa kehityspanostuksiin: hyvinä aikoina on liian kiire, huonoina aikoina ei ole rahaa.

Työmailla on tehty diplomi- ja insinööritöitä, mutta aika harvaa niistä on hyödynnetty kunnolla tuotannossa. Rakennusalalla tutkimukset ja kehitystoimet löytävät vain harvoin tiensä käytännön toimintaan tai jos löytävätkin, ne ovat vain harvojen yksiköiden käytössä.

Rakennusyritysten työmaatoimintojen kehittäminen on kokonaisuudessaan pysähtynyt. Viime aikoina ei ole tullut mitään uutta edes työmaan ajalliseen tai laadulliseen hallintaan. Näitä asioita pitäisi hioa jatkuvasti, sillä niistähän se rakennusyritysten kilpailuetu lähtee.

Kun kohde myydään sijoittajalle, joka jo muutaman vuoden kuluttua myy sen eteenpäin, niin elinkaaritalous ei ole ykkösasia kenellekään. Rakentajakin käy vain rakentamassa.

Työmaakilpailu on paljastanut yllättävän isoja eroja  rakennusliikkeiden välillä. Osa on hyvin kehityshaluisia, mutta osa katsoo, että riittää, että on kokenut porukka tekemässä. Parhailla työmailla yhteistä kuitenkin on vankka kokemus yhdistyneenä nuoruuteen ja kehittämisen haluun.

Skanskalla on kiitettävää ponnistusta työturvallisuusasioissa ja se on selvästi ottanut niin työmaakilpailun kuin omat laatukilpailunsakin keinoiksi nostaa työmaidensa tasoa. Vielä kovemman vaikutuksen on tehnyt SRV. Sen työmaa on ollut kärkikolmikossa joka vuosi.

Vaikka jokainen projekti onkin tekijöidensä tulos, niin myös yrityskohtaisella toimintajärjestelmällä on merkitystä. Jos se on korkealla tasolla, tämä näkyy sekä huipputyömaiden määrässä että  myös siinä, että rutiinityömaat pääsevät hyvään tulokseen.

A-Rakennuttajien aluejohtaja Juhani Karhu on verrannut normaalia urakointia kirjan lukemiseen, kun projektijohtourakointi on luovuudessaan kirjan kirjoittamista. Monesti luova panos keskittyy suunnittelupäällikköön, mutta ideointia tekevät myös muut hankkeen vastuuhenkilöt.

Pääurakoitsijalle vaativa arkkitehtuuri on usein tekosyy selitellä epäonnistumisia, mutta taitava projektinjohtourakoitsija osaa tarjota arkkitehdille ja tilaajalle hyviä ideoita teknisten sekä taloudellisten haasteiden voittamiseksi.

Työmaiden seuraava suuri haaste on, miten rakentamisen konseptointi saadaan toimimaan korjaushankkeissa. Korjausikään on tulossa valtava määrä teollisesti rakennettuja ”tyyppitaloja”, joten myös korjaamiselta voi odottaa tyyppiratkaisuja. Myös pölytön saneeraus on sellainen haaste, johon olisi syytä panostaa. Samoin energiatalouden parantamiseen kaivataan fiksuja ratkaisuja.

Pelkona kuitenkin on, että rakentamisen lamaantuminen lamaa myös kehittämisen. Työmailta karsitaan ”löysät” pois, juostaan pää punaisena eikä kenelläkään ole aikaa miettiä, voisiko parempi tulos tulla vähemmällä säheltämisellä.