Kiinteistökehittäjä Anssi Juntusen kotiinpaluu

A-Insinöörit keskittää kiinteistökehittämisen palvelut uuteen yksikköön. Sen vetäjäksi pestattu Anssi Juntunen palaa samalla pienen tauon jälkeen takaisin ”kotipesäänsä”.

Loikkaat parin Bonavassa vietetyn vuoden jälkeen A-Insinööreihin. Mikä uudessa pestissä veti puoleensa?

Kiinteistökehittäminen ja uusien liiketoimintamallien luominen on äärimmäisen kiinnostava yhdistelmä, ja uuden hankekehitysyksikön vetovastuu A-Insinööreissä tuntui innostavalta haasteelta. A-Insinööreissä on toimialaa uudistavaa ajattelua, jonka pohjalta hankekehittämiseen voi rakentaa täysin uusia liiketoimintamalleja.

Mitä vetämäsi uusi yksikkö konkreettisesti tekee? Minkä kokoisen organisaation saat johdettavaksesi?

Palvelemme erilaisissa kiinteistö- ja kaupunkikehittämisen toimeksiannoissa. Etsimme potentiaalisia hankekehitysaihioita, jotka voisivat tuottaa merkittävää lisäarvoa kiinteistösijoittajille, nykyisille kiinteistönomistajille, uutta tilaa etsiville yrityksille tai vaikkapa täydennysrakentamisesta kiinnostuneille taloyhtiöille. Yksikössä on neljä kaupunki- ja kiinteistökehityksen konsulttia. Taustavoimana on yli 160 rakennuttamisen ammattilaista.

Kiinteistökehittäminen tuntuu nyt kiinnostavan paitsi alan eksperttejä myös rakennusyhtiöitä ja suunnittelutaloja. Riittääkö kaikille markkinaa ja kehityskohteita?

Kilpailu varsinkin kasvukeskuksien hyvistä hankkeista on kiistatta kovaa. Itse uskon, että ennakkoluulottomalla ajattelulla ja yhteistoiminnan osaamisella voimme uudistaa hankekehityksen arvoketjua, tuottaa arvoa useammille toimijoille ja monimuotoistaa perinteistä kiinteistökehitysalaa ja sen reunaehtoja. Tämä myös erottaa meidät kilpailijoista.

Millaisia kehityspolkuja alalla on tulevina vuosina?

Matalan korkotason aikana rahaa pitäisi riittää potentiaalisiin hankkeisiin myös jatkossa. Monet ulkomaiset kiinteistösijoittajat näkevät Pohjoismaat ja Suomen erittäin houkuttelevana sijoituskohteena, mikä on hyvä asia koko alalle ja kansantaloudelle.

Kaupungistuminen pitää yllä asuntorakentamista, vaikka tietyillä alueilla uudistuotannossa on jo ylitarjontaa. Turismi luo puolestaan mielenkiintoisia näkymiä hotelli- ja matkailuhankkeisiin.

Mitkä ovat oman urapolkusi mieleenpainuvimpia projekteja?

Rakennuttamisessa hienoin yksittäinen hanke on Aalto-yliopiston uusi kampuskortteli Espoon Otaniemessä. Yhteen isoon rakennusmassaan piti toteuttaa kahden täysin erityyppisen tiedekunnan oppimis- ja työskentelytilat sekä moderni koko Otaniemeä palveleva kauppakeskus. Hienoin asuinkehityshanke on ollut Bonavan Kultarikonpuiston kuuden taloyhtiön ja yli 300 huoneiston kortteliprojekti. Korttelin suunnittelu, rakentaminen ja myynti sujui kuin tanssi.

Anssi Juntunen

  • Syntynyt Kajaanissa 1988
  • KTM, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, 2019
  • DI, Tampereen teknillinen yliopisto, 2013
  • Yksikönjohtaja, hankekehitys, A-Insinöörit Rakennuttaminen oy, 2019–
  • Projektijohtaja, Bonava Suomi oy, 2018–2019
  • Projekti- ja kehityspäällikkö, A-Insinöörit Rakennuttaminen oy, 2016–2018
  • Kiinteistö- ja rakennusalan konsultti, Haahtela-yhtiöt, 2013–2016
  • Tuotantoinsinööri, Parma oy, 2011–2013
  • Harrastaa tennistä, jääkiekkoa ja kuntosalia

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi