Kokeile kuukausi maksutta

Skanska palkittiin tapaturmattomuudesta

Skanska menestyi rakennusalan yrityksistä parhaiten nolla tapaturmaa -foorumissa. Skanska Rakennuskone Oy, Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjoinen alueyksikkö sekä Pohjanmaan tulosyksikkö pääsivät parhaalle tasolle (maailman kärjessä). Tunnustusta tuli myös Orakselle.

Skanska menestyi rakennusalan yrityksistä parhaiten nolla tapaturmaa -foorumissa. Skanska Rakennuskone Oy, Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjoinen alueyksikkö sekä Pohjanmaan tulosyksikkö pääsivät parhaalle tasolle (maailman kärjessä). Tunnustusta tuli myös Orakselle.

 ”Menestyksemme perustuu siihen, että hyödynnämme niin muiden alojen, rakennusalan kuin oman yrityksenkin sisällä olevaa tietämystä ja otamme eri toimista oppia”, Skanska Talonrakennus Oy:n aluejohtaja Sakari Jämsä kertoo.

Nolla tapaturmaa -foorumi myöntää vuosittain tasoluokituksia jäsentyöpaikoille, jotka ovat menestyksellisesti edistäneet työpaikkansa työturvallisuutta. Tasoluokituksen tarkoituksena on toimia työpaikkojen apuna turvallisuustason kehityksen seurannassa ja kannustaa työpaikkoja kohti nollaa tapaturmaa. Tasoluokitusta myönnettäessä tarkastellaan muun muassa työpaikan työtapaturmataajuutta ja tapaturmien vakavuutta. Lisäksi edellytetään, että työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoitusmenettely ovat kunnossa.

Kohta kymmenen vuotta toimineeseen foorumiin kuuluu yhteensä 300 jäsentyöpaikkaa, ja sen toimintaa koordinoi ja kehittää Työterveyslaitos. Tänä vuonna tasoluokitus annettiin 57 työpaikalle. Parhaan kunniamaininnan saaneita työpaikkoja oli yli 20, joista puhtaan nollan jäseniä oli 13.

Rakennusalan yrityksistä ykkösluokkaan pääsivät ainoastaan edellä mainitut Skanskan yksiköt. Kakkosluokkaan ylsi Oras Oy, joka oli Skanskan ohella kärjessä myös Rakennuslehden keväällä tekemässä taulukossa, joka tehtiin yritysten tapaturmaindeksin perusteella.

Kolmosluokkaan ylsivät Skanska Oy, Lemminkäinen Talotekniikka, Lujabetoni, LVI-Dahl, NCC Rakennus, Paroc, Peikko, Telinekataja ja YIT Rakennus.
 

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Skanska palkittiin tapaturmattomuudesta”

    1. Kokkila on ainakin Etelärannassa, muista en tiedä.

  1. Hämmästyttävää,että Skanska pystyy pitämään oman väkensä noin turvassa, onnittelen! Sivullisten suhteen ollaan kuitenkin hyvän onnen varassa. Esim. Martinlaakson tornitaloa rakennettaessa roikotettiin 50 m pitkää torninosturin puomia autonosturin vaijerissa toiminnassa olevan bussiterminaalin yläpuolella aamuruuhkan aikaan. Samaisen työmaan vieressä olevan kadun liikenteen ohjaus oli kuukausukaupalla laittomassa ja hengenvaarallisessa asennossa. Huomauttamisten jälkeen se oli 2…3 otteeseen, pari päivää kerrallaan oikein, mutta sitten aina joku ”idän improvisaattori” muutti sen jälleen vaaralliseen asentoon. Onneksi tietääkseni vakavia onnettomuuksi ei saatunut, mutta riskinotto/välinpitämättömyys oli huikeaa.

    1. No, monia työtapaturmaan liittyviä seikkoja katsotaan läpi soormien ,kun nyt ei tuossakaan ei sattunut mitään pahenpaa” Mutta monet tietävät että se nostaa brändiä, kun ei satu tapaturmaa. Selväähän se et jätkille maksetaan pieni sanktio, jos sattuu snadisti, ettei tarvitse lähtee lekurille. Tällä tavalla saadaan nolllat tapaturmalistoihin.

  2. Skanskalla tehdään korvaaviatöitä. Ei tule tapaturma merkintää.

  3. Puhdasta tilastollista kikkailua. Piilotellaan, korvataan, sotketaan au-tunnit sekaan ja loput hävitetään tilastokikkailulla ja -luokitteluilla. Vain vakavat kirjaantuvat, loput häviävät viimeistään tiedotusvaiheessa. Tämän tietävät alalla kaikki asiaan perehtyneet. Ei kestä päivänvaloa, mutta ylpeänä kuitenkin aina esitellään. P.S. montakohan henkilöä on kuollut Skanskan työmailla viimeisen 6-7 vuoden aikana? 10?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat