Ikea teki ostotarjouksen kuvassa näkyvästä Mustolan tontista Lappeenrannassa.

Ikea teki ostotarjouksen tontista Lappeenrannassa

Ikea on tehnyt Mustolan tontista ostotarjouksen Lappeenrannan kaupungille vuoden 2012 yhteistyösopimuksessa ja kiinteistökaupan esisopimuksessa sovitulla kauppahinnalla.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Tontti on kooltaan noin 21 hehtaaria, ja siihen voi rakentaa 70000 kerrosneliön vähittäiskaupan suuryksikön. Tontti sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta, valtatie kuuden ja valtatien 13 (Nuijamaantie) risteyksessä.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan tontin ostotarjous osoittaa Ikea Suomen sitoutumista ja halua sijoittua Lappeenrantaan.

Koska alueen taloudellinen tilanne on vuoden 2012 jälkeen oleellisesti muuttunut, Ikea ei kuitenkaan voi sitoutua ennalta sovittuun rakentamisaikatauluun. Yhtiö pitää silti Lappeenrantaa hyvin kiinnostavana kauppapaikkana pitkällä tähtäimellä.

Ikea Suomen kiinteistöjohtaja Ann-Christin Pilviö kertoo, että mikäli kauppa toteutuu, tavoitteena on luoda alueelle yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa vetovoimainen kokonaisuus, jossa Ikea on yksi elementti.

Kaupunginjohtaja Jarva ennakoi, että rakentamisen aloittamiseen vaikuttaa yhteistyökumppaneiden löytyminen.

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee ostotarjousta 5. syyskuuta, ja tarkoitus on saada asia päätettäväksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 26. syyskuuta.

Ostotarjouksen kohteena olevan tontin lisäksi Ikea Real Estatella on ennakkovaraus kahteen viereiseen alueeseen Sulkutiellä ja Läntisellä Kanavatiellä. Lisäksi Nuijamaantien vastakkaisella puolella olevia alueita sisältyy valmisteilla olevaan osayleiskaavaan, jonka jälkeen nekin voidaan asemakaavoittaa kaupallisille palveluille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ikea teki ostotarjouksen tontista Lappeenrannassa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi