AkzoNobel tekee kilpailevan tarjouksen Tikkurilasta

PPG ei ole enää ainoa Tikkurilasta kiinnostunut.

Kuva: Tikkurila
Kuva: Tikkurila

Hollantilainen monialayritys AkzoNobel ilmoittaa tekevänsä tarjouksen suomalaisesta maaliyhtiö Tikkurilasta.

AkzoNobel tarjoaa Tikkurilasta käteisellä 31,25 euroa osakkeelta, mikä antaa koko yhtiön arvoksi 1,4 miljardia euroa, Akzo Nobel kertoo tiedotteessaan.

Tarjous on 13 prosenttia korkeampi kuin amerikkalaisen maaliyhtiö PPG Industriesin tekemä tarjous.

Tikkurila ja PPG tiedottivat 18. joulukuuta solmineensa yhdistymissopimuksen, jota Tikkurilan hallitus suosittelee.

Lisäksi PPG ja Tikkurila tiedottivat 5. tammikuuta, että PPG korottaa tarjoamaansa käteisvastiketta 27,75 euroon osaketta kohden, kun se ennen oli 25,00 euroa. Syynä oli Tikkurilan saama kilpailevaa tarjousta koskeva yhteydenotto.

AkzoNobel kutsuu Tikkurilan hallituksen nyt neuvotteluihin. Toimitusjohtajan Thierry Vanlackerin mukaan yhdistyneet yhtiöt ”tarjoaisivat asiakkaille laajemman valikoiman innovatiivisia tuotteita ja palveluja”.

AkzoNobelin mukaan kauppa tukisi sen osakekohtaista tulosta jo ensi vuodesta lähtien. Se rahoitettaisiin käyttämällä nykyisiä kassavaroja ja sekä luottomahdollisuuksia.

Otsikkoa muutettu 18.1.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “AkzoNobel tekee kilpailevan tarjouksen Tikkurilasta”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat