Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin yliopistolle viisi uudisrakennusta Hyytiälän metsäasemalle – tavoitteena yli 150 vuoden elinkaari

Rakennusten on määrä valmistua vuonna 2022. Ne tarjoavat uusia tutkimusmahdollisuuksia ja kehittävät metsäaseman energiataloutta.

Hyytiälän metsäasema nykyasussaan. Kuva: Loponen & Aalto.

Helsingin yliopisto on tehnyt päätöksen viiden modernin clt-rakenteisen puurakennuksen kokonaisuuden rakentamisesta Hyytiälän metsäasemalle Pirkanmaan Juupajoelle. Investointipäätös tehtiin vuoden 2020 lopussa. Rakennusprojekti alkaa tänä vuonna, ja talojen on määrä valmistua vuoden 2022 lopulla.

Rakennusten yhteinen bruttoala on 2228 neliömetriä, ja ne on suunnitellut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen oy. Hankkeen projektinjohtourakoitsijana toimii Sikla.

Hanke pitää sisällään uudisrakennuksen suunnittelun ja toteuttamisen sekä vanhojen 70-luvulla valmistuneiden A-, B-, ja C-rakennuksien purku-urakan. Alueelle jää myös suojeltuja rakennuksia.

Rakennushankkeen kantavia teemoja ovat Helsingin yliopiston mukaan kestävä kehitys sekä kansainväisen, monitieteisen tutkimuksen entistä parempi mahdollistaminen. Tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi, ja rakennuksille tavoitellaan vähintään 150 vuoden elinkaarta.

Samalla rakennushanke kehittää metsäaseman energiataloutta. Uudet rakennukset lämmitetään maalämmön ja sähkön yhdistelmällä. Rakennusten kerrosalan pieneneminen vähentää energian kokonaiskulutusta nykyiseen verrattuna, ja puurakenteet toimivat pitkäaikaisena hiilivarastona.

Samalla uudisrakennukset mahdollistavat uudenlaisen tutkimuksen Hyytiälässä, missä päästään monitieteisesti tutkimaan rakennetun ympäristön kestävyys- ilmasto- ja hyvinvointivaikutuksia.  Uudisrakennukset mahdollistavat puurakentamisen teknologian monipuolisemman tutkimuksen. Tähän voidaan lisätä myös käyttäjäkokemusten ja esimerkiksi sisäilman tutkiminen sekä mahdollisuus mitata aerosolihiukkasia uusissa puurakennuksissa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Helsingin yliopistolle viisi uudisrakennusta Hyytiälän metsäasemalle – tavoitteena yli 150 vuoden elinkaari”

  1. Tietojeni mukaan arkkitehtuuri kuoli sukupuuttoon toisen maailmansodan aikana, näistäkin kenkälaatikoista syntyy rakennuspurkujätettä 50 vuoden kuluessa…

  2. Mietityttää, ovatko rakennusten tavoitekäyttöiät nykyään huutokauppaa, vai tarvitseeko käyttikää enää osoittaa mitenkään. Riittääkö, että vain väittää, että kestää?

Vastaa käyttäjälle pj@sci.fi Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat