Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Sato aloittaa siirtymisen vakuudellisesta rahoituspohjasta kohti pääosin vakuudetonta rahoitusrakennetta. Moody’s Investor Service on myöntänyt yhtiölle pitkäaikaisen luottoluokituksen Baa3 vakain näkymin.
Saton tammi-maaliskuun tulos ennen veroja oli 58,3 miljoonaa euroa (50,7 vastaavana aikana vuosi sitten). Tulokseen sisältyvä vuokra-asuntojen käyvän arvon muutos oli 36,6 (24,4) miljoonaa euroa.
Lujatalo rakentaa Vantaan Kivistön suuralueeseen kuuluvan Keimolanmäen asuinalueelle kolmelle eri rakennuttajalle yhteensä 268 asuntoa. Rakentaminen on aloitettu helmikuussa 2015 ja viimeinen asuintaloista valmistuu lokakuussa 2016.
Poliitikot ehdottivat muun muassa yhteisöasumista, toimistojen muuttamista asunnoiksi ja omistusasumisen tukileikkauksia Helsingin Bio Rexin aulassa 8.4.2015 pidetyssä vaalipaneelissa.
Asuntosijoitusyhtiö Sato teki viime vuoden lopussa ja kuluvan vuoden alussa päätökset lähes 400 uuden vuokra-asunnon rakennuttamisesta. Suurin osa kohteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla.
Helsingin hovioikeus on ratkaissut Saton Helsingissä sijaitsevan loft-talon riidan rakennuttajapalveluja hoitaneen konsulttiyritys Sweco PM:n ja jo konkurssiin menneen rakennusliikkeen, Artic Team Oy:n hyväksi. Tuomio herättää kysymyksiä.
Asuntosijoitusyhtiö Saton Helsingin Leppäsuon alueella sijaitsevan tontin toinen talo lähtee rakenteille. As Oy Töölön Gaalan vuokra-asunnot valmistuvat jouluna 2016. Kohteen rakennustöistä vastaa SRV.