Kokeile kuukausi maksutta

Johtava tarkastaja

Helsingin kaupunki
Sijainti Helsinki
Päivämäärät Julkaistu 15.10.2021 Hae viimeistään 26.10.2021
Sinustako johtava tarkastaja kaupunkiympäristön alueiden käyttö ja – valvonta yksikköön?

Olet tärkeässä roolissa kunnossa- ja puhtaanapitolain edellyttämien suostumusten ja määräysten päätöksenteossa. Kehität ja johdat kaupunkiympäristöön sijoittuvien erilaisten rakenteiden ja laitteiden sopimusten käsittelyä. Valmistelet myös yksikön toimintaan liittyviä selvityksiä, tutkimuksia ja lausuntoja sekä vastaat yksikön kehittämisestä.

Sinulla on laaja-alaista kaupunkiomaisuuden ymmärrystä, teknistä osaamista ja näkemystä. Omaat myös hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, hyvän hallinnon periaatteiden tuntemuksen ja kykyä tehdä päätöksiä vaativissakin tilanteissa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja ohjeistuksia soveltaen.

Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään yli 5 vuoden kokemusta teknisen alan asiantuntija- tai johtotehtävistä. Lisäksi edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää suullista taitoa.

Tulet osaksi laaja-alaista asiantuntijaorganisaatiota, jossa tehdään jatkuvaa yhteistyötä yli yksikkö- ja palvelurajojen. Saat osaavan, moniammatillisen työyhteisön tuen ja mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen sekä hyvät työsuhde-edut. Edistämme henkilöstömme työhyvinvointia ja kannustavaa palkitsemista. Työskentelemme uusissa toimitiloissa, jotka tarjoavat työlle viihtyisän ja monipuolisen ympäristön erittäin hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä Kalasatamassa.

Tutustu tarkemmin tehtäväkuvaukseen ja hae paikkaa ensisijaisesti helsinkirekry.fi –sivujen kautta 26.10.2021 klo 16.00 mennessä.
Työavaimella KYMP-03-64-21 pääset suoraan tehtävään.

Lisätietoja tehtävästä antaa
Yksikön päällikkö Antti Mäkinen, antti.makinen@hel.fi, p. 09 310 39748

Hae osaksi vaikuttavien tekijöiden yhteisöä!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat