Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Helsingin kaupungin arkkitehti Sakari Mentu sanoo, että yleensä suojelun kohteena on Löylyä vanhempia rakennuksia. Hän kuvaa saunakompleksia ”erityistapaukseksi”.
Kivistön koulukilpailun voittanut ehdotus oli lähes valkoinen, mutta kaupungin toiveesta arkkitehdit taipuivat värien käyttöön. Maalarit uskalsivat käyttää laveerauksessaan liiankin reippaasti värejä, mutta palkittu betonitaiteilija puolestaan oli niin nuuka, että asukkaat tarjoutuivat tekemään hänen väritystyönsä loppuun.
Trigonin rakentaminen ei ala ensi vuonna. Kaavoittaja epäilee, ettei YIT olekaan sitoutunut alkuperäiseen kilpailuehdotukseensa. YIT:n mukaan suunnitelmia vain tarkennetaan.
Nrepin johtaja Joonas Lemström pitää ikävänä sitä, että heidän suunnitelmistaan esitetään julkisuudessa vääriä tietoja. ”Totta kai on selvää, ettei kyltin kuvalla ole mitään tekemistä esityksemme kanssa”, hän sanoo.
Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Tuusulan kunta valmistelevat Asuntomessujen siirtoa elokuulle ja noudattavat siten Valtioneuvoston keskiviikkona antamaa ohjeistusta yleisötapahtumista.
Sairaalasuunnitteluun erikoistunut arkkitehti korostaa muuntojoustavuuden merkitystä sairaaloiden tilasuunnittelussa. Siitä olisi hyötyä esimerkiksi koronan tyyppisen epidemian iskiessä.