Eteran kiinteistösijoitusten tuotto parani selvästi

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran kiinteistösijoitusten tuotto oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 3,2 prosenttia, kun vuotta aiemmin tuotto jäi 0,2 prosenttiin. Eteran kiinteistösijoitusten tuotto oli parempi kuin tiistaina omat puolivuotiskatsauksensa julkistaneilla Ilmarisella ja Eläke-Tapiolalla. Ilmarinen ylsi vuoden 2011 alkupuoliskolla 2,6 prosentin tuottoon ja Eläke-Tapiola 3,0 prosentin tuottoon.

SRV käynnistää Helsingin Kalasataman keskuksen rakennustyöt

Helsingin kaupunki ja SRV allekirjoittivat tiistaina 16. elokuuta Kalasataman keskuksen toteuttamista koskevat sopimukset. Rakennustyöt alkavat välittömästi. Ensin käynnistyvät maanrakennus- ja louhintatyöt sekä kadun- ja sillanrakennustyöt kestävät ensi vuoden loppuun asti, minkä jälkeen aloitetaan talonrakennustyöt. Tavoitteena on, että keskuksen ensimmäiset osat valmistuvat vuonna 2015 ja loput vaiheittain vuoteen 2021 mennessä.

Ilmarisen kiinteistösijoitusten tuotto oli 2,6 prosenttia – kiinteistösijoituksia lisätään

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto painui kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla vaivaiseen 0,1 prosenttiin, kun vielä vastaavana aikana vuosi sitten tuotto oli 3,7 prosenttia. Sen sijaan Ilmarisen kiinteistösijoitusten tuotto säilyi alkuvuonna vakaana. Niiden tuotto oli 2,6 prosenttia eli sama kuin vuotta aiemmin. Tuotto jakautui siten, että suorat kiinteistösijoitukset tuottivat 2,6 prosenttia ja rahastot 2,1 prosenttia.

Eläke-Tapiolan kiinteistösijoitukset tuottivat 3 prosenttia

Eläke-Tapiolan kiinteistösijoitusten tuotto oli kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,0 prosenttia, kun se oli viime vuoden vastaavaan aikaan 1,9 prosenttia. Vaikka kiinteistösijoitusten tuotto ei varsinaisesti päätä huimannutkaan, niiden tuotto oli kuitenkin eri sijoituslajeista paras. Eläke-Tapiolan kaikkien sijoitusten keskimääräinen tuotto jäi niinkin vaatimattomaksi kuin 0,2 prosentiksi.

KSML: Neljä viidesosaa hisseistä ei täytä turvavaatimuksia

Jopa 80 prosenttia suomalaistalojen hisseistä ei täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia, kirjoittaa Keskisuomalainen. Euroopan unionin turvallisuusvaatimukset on kirjattu useissa maissa lakiin, mutta Suomessa ei. Vaatimukset koskevat muun muassa pysähtymistarkkuutta ja kiilautumisvaaraa.

Hallitus vaatii joustoa energiatehokkuusdirektiivin kansalliseen toteutukseen

Suomen hallitus pitää tärkeänä, että Euroopan komission kesäkuussa julkistaman energiatehokkuutta koskevan direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa saadaan lisää joustoa toimien kansalliseen toteutukseen. Hallitus suhtautuu myönteisesti direktiivin tavoitteeseen parantaa energiatehokkuutta ja vaatimukseen lisätoimenpiteistä, mutta näkee ehdotuksessa tiettyjä ongelmakohtia. Valtioneuvosto toimitti 11. elokuuta eduskunnalle kirjelmän asiasta.

Hannu Penttilä esittää kunnallista rakennuttajayhtiötä Helsingin seudulle

Helsingin seudun kuntien tulee entistä yksiselitteisemmin sitoutua yhteisesti sovittujen asuntopoliittisten tavoitteiden ja erityisesti aravuokra-asuntojen toteuttamiseen. Jos se muutoin onnistu, pitäisi kunnallisen asuntotuotannon rakennuttajaksi nimetä seudullinen rakennuttajayhtiö esimerkiksi Helsingin asuntotuotantotoimiston pohjalta. Tätä mieltä on Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Vuokrausasteen nousu tuki Technopoliksen tuloskehitystä

Teknologiakiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoitusyhtiö Technopoliksen liikevaihto ja tulos kasvoivat kuluvan vuoden toisella neljänneksellä verrattuna vuotta aiempaan. Virallista tulosta pönkitti etenkin sijoituskiinteistöjen käyvän arvon nousu, mutta myös operatiivinen tulos koheni vuokrausasteen nousun myötä. Technopolis nosti aiempaa arviotaan koko vuoden liikevaihdon ja käyttökatteen kehityksestä.