Caverion toimittaa talotekniikan koulurakennukseen Norjassa

Caverion toteuttaa kaiken talotekniikan Levangerin uuteen yläkouluun Keski-Norjassa. Toimitukseen sisältyy lämmitys, vesi ja viemäröinti, ilmanvaihto ja ilmastointi, sähköistys, informaatio- ja viestintäteknologia sekä turvallisuus- ja automaatiojärjestelmät. Caverion vastaa suunnittelusta ja hankekehityksestä, projektin toteutuksesta sekä johtamisesta. Sopimus on arvoltaan 3,3 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunki kaavailee Hakaniemen kauppahalliin 15 miljoonan peruskorjausta

Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta esittää kaupunginhallitukselle Hakaniemen hallin peruskorjausta koskevan hankesuunnitelman hyväksymistä. Hankkeen enimmäislaajuus on 4 853 bruttoneliötä ja enimmäishinta arvonlisäverottomana noin 15 miljoonaa euroa. Hallin peruskorjaus on suunniteltu alkavaksi vuoden 2016 keväällä. Kauppahalli olisi käytössä arvion mukaan jälleen vuoden 2017 kesällä.

Lemminkäinen Talo tekee Eduskuntatalon peruskorjauksen

Eduskuntatalon peruskorjausurakoitsijaksi on valittu Lemminkäinen Talo. Eduskunnan kansliatoimikunta teki valinnan tänään kokouksessaan. Samalla Lemminkäinen valittiin tekemään muutostyöt Sibelius-Akatemian rakennuksessa, johon eduskunta muuttaa peruskorjauksen ajaksi. Peruskorjaus alkaa, kun eduskunta jää vaalitauolle 13. maaliskuuta 2015. Korjaustyöt kestävät syksyyn 2017. Muutostyöt Sibelius-Akatemian rakennuksessa alkavat elokuussa 2014. Eduskuntatalon peruskorjauksen arvioitu kokonaiskustannus on yhteensä noin 125 miljoonaa euroa.

Sähköasentajien tekemät virheet lisääntyneet

Vakavien sähköasennusvirheiden määrä on kasvussa turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin vuoden 2013 valvontatilastojen mukaan. Lisäksi yhä useampi sähkötapaturma on aiheutunut sähköasentajan omavaltaisesta toiminnasta, jossa työtä on tehty tietoisesti riskialttiilla ja kielletylläkin tavalla. Virhelistalta on löytynyt esimerkiksi jännitteisiä schukon suojausliuskoja ja lieden runkoja.