Kokeile kuukausi maksutta

Harkot kasvattavat suosiotaan myös kerrostalojen runkorakenteina. Syykin on selvä: kivi- ja paikallarakentamisen edut toteutuvat jopa vaihtoehtoisia ratkaisuja kustannustehokkaammin. Näyttöjä on saatu.

Lohjan keskustaan valmistui viime vuonna viisikerroksinen asuintalo, jonka harkkorunko nousi kolmessa kuukaudessa. – Lammin Kuorikivi -valueristeharkko on todellinen vaihtoehto elementtirakentamiselle. Aikatauluun laitettiin kova tavoite, mutta se piti. Elementeillä ei olisi nopeampaan tahtiin päästy, kivirakentaja Petri Lilja sanoo.

–  Harkkorakentamisen yhtenä etuna on se, että harkkoja on sekä helppo tuoda työmaalle että käsitellä rakennuksella. Työmaalla ei tarvittu varastointitilaa eikä tullut varastointikustannuksia. Elementtien kanssa olisi ollut aivan toisin – eivätkä ne olisi tälle työmaalle mahtuneetkaan, Petri Lilja sanoo.

Vaihtoehtoinen harkkotarjous voitti

TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Helsingin Mellunmäkeen kahden kerrostalon ja yhden rivitalon kokonaisuutta. Kerrostalot ovat osittain kolmi- ja osittain nelikerroksisia. TA-Rakennuttaja Oy:n projektipäällikkö Ari Uotilan mukaan runkorakenteen suunnittelussa oli alun perin lähtökohtana betonielementtirunko.

– Urakkakilpailuun saatiin vaihtoehtotarjous, jossa rakennusten rungot oli tarjottu toteutettavaksi suunnitelmista poiketen muurattavina harkkoseininä.

Se tarjous myös voitti. Rakennusten ulkoseinät tehdään pääosin kevytsoraeristeharkoista ja huoneistojen väliset seinät betonivaluharkoista.– Harkkorakenteen myötä huonekorkeudet kasvoivat paikoitellen alkuperäisestä. Pidän myös julkisivurappauksen toteuttamista harkon pintaan lopulta oikein hyvänä ratkaisuna, Ari Uotila toteaa.

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen TA-Asumisoikeus Oy:n Mellunmäkeen rakenteilla olevat kerrostalot tehdään harkkorakenteisena ja näin monimuotoiset rakennukset saadaan toteutettua edullisimmin.

Kaarevaa puolihitasta

– Harkkorakentaminen tuo pienkerrostaloihin uuden ulottuvuuden ja silti harkoilla voidaan tehdä kohtuuhintaista asuntotuotantoa, toteaa arkkitehti SAFA Mari Matomäki.

Basso Building Systems Oy:llä on juuri valmistumassa Helsingin Kivikkoon Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy:n suunnittelema kerrostalon ja rivitalon kokonaisuus. Kerrostalon kaareva muoto perustuu asemakaavaan. – Harkkorakenteesta päätettiin heti suunnittelutyön alussa. Kaareva muoto kun ei ole harkkorakentamisessa mikään ongelma, Matomäki sanoo.

Asuintalo on puolihitas-kohde eli kohtuuhintaista asuntotuotantoa. – Yksilöllinen, paikallamuurattu harkkorakentaminen sopii siis tähänkin rahoitusmuotoon. Välillä täytyy oikein itsekin ihmetellä, kun mielikuvissa käsityön olettaisi kalliimmaksi, arkkitehti SAFA Mari Matomäki toteaa.

Rakentamisessa on käytetty Leca Finland Oy:n ohutsaumalaastilla muurattavia eristeharkkoja. Harkkorakenteella saadaan julkisivuun saumaton ja käsin tehty hieno rappauspinta. Muurattavilla eristeharkoilla tehtäessä seinät päästään rappaamaan saman tien eikä tarvitse odotella rakenteen kuivumista.

Asemakaava määritteli Kivikkoon rakennettavalle puolihitas-asuintalolle kaarevan muodon. Se toteutettiin helposti ja kustannustehokkaasti harkkorakenteena.

Nopeassa ajassa ja oikealla ilmeellä

Porvoon Vesitorninmäellä pienkerrostalon tuli kaavan mukaan arkkitehtuuriltaan sopia Vanhan Porvoon henkeen. Kun rakennusmateriaaliksi valittiin harkko sen toimitusvarmuuden vuoksi, ei ollut mitään ongelmaa saada myös arkkitehtuuri vanhan arvomiljöön mukaiseksi. Valuharkot toimitti Lakan Betoni Oy. Kantavissa ulkoseinärakenteissa käytettiin Lakka EMH-400PRO grafit -eristemuottiharkkoa.

– Harkkojen saatavuus on taattu eli rakentamaan pääsee heti, kun rakennuslupa astuu voimaan. Ei siinä kohtaa voi alkaa odottamaan elementtitoimituksia, jotka saattavat kestää kauankin, sanoo yrittäjä Kim Backman KBC Rakennus Oy:stä.

– Me haluamme antaa asiakkaiden vaikuttaa itse asuntoihinsa. Harkkorakentaminen sopii tähän hyvin, sillä suuriakin muutoksia voidaan tehdä vielä rakentamisen loppuvaiheessa. Muutostyöt huomioon ottaen harkko- ja elementtirungon hinta on lähes sama, harkko voi olla jopa halvempi, Kim Backman toteaa.

Pienkerrostalon arkkitehtuurin tuli kaavan mukaan olla Vanhan Porvoon ilmeen mukainen. Harkoilla se saatiin toteutettua hyvin.

Lue myös nämä

kivitaloinfo.fi: Kohtuuhintainen aso-talo paikalla rakentaen
– Kivestä Muuraamalla -lehti: Harkkorakentaminen tuo pienkerrostaloihin uuden ulottuvuuden
kivitaloinfo.fi: Lammi Kuorikivestä viisikerroksinen asuintalo Lohjan keskustaan
– Kivestä Muuraamalla -lehti: Harkoista pientalo Porvoon henkeen

Viimeisimmät näkökulmat