Kokeile kuukausi maksutta

Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma. Hakuaika seuraavaan harjoitteluohjelmaan alkaa 1.1.2019. ”Olen voinut keskittyä opiskeluaikana osaamiseni kehittämiseen, kun kesätöitä ei tarvinnut hakea joka vuosi uudelleen.” kertoo Oppivasta valmistunut Roosa, joka työskentelee nyt nuorempana työnjohtajana.

Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmivuotinen harjoitteluohjelma.

Harjoitteluohjelmassa pääset kehittämään omaa osaamistasi ja selvittämään omia kiinnostuksen kohteitasi sekä saat oman alan työkokemusta. Kansainvälinen työympäristö tarjoaa innostavan ympäristön soveltaa opittuja asioita käytäntöön. Harjoitteluohjelmassa on tarjolla monenlaisia tehtäviä – sinulla ei tarvitse olla rakennusalan koulutusta. Tärkeintä on motivaatio oppimiseen sekä se, että koet toimintamme perustana toimivan arvopohjamme omaksesi.

Vuoden ihannetyönantaja.

Skanska sijoittui Universumin ihanteellisempien työnantajien tutkimuksessa rakennusalan ykköseksi ja tekniikan alan viidenneksi. Tule mukaan rakentamaan kanssamme parempaa yhteiskuntaa ja hae mukaan harjoitteluohjelmaan 1.1.2019 alkavassa haussa.

Miksi Skanska Oppivaan kannattaa hakea?

  • Oppivasta on mahdollisuus saada opintopisteitä. Oppivasta on mahdollisuus saada 5 opintopistettä Kallion ja Leppävaaran Metropoliasta sekä Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Saimaan, Savonian, Kaakkois-Suomen ja Kajaanin ammattikorkeakouluista. Muissakin oppilaitoksissa tämä on mahdollista – kysy lisätietoja oppilaitoksesi opintotoimistosta.
  • Saat myös mahdollisuuden tehdä opinnäyte- ja lopputyösi harjoittelun aikana. Järjestämme keväisin ja syksyisin opinnäytetyöpäivän, jossa voit esitellä työsi tulokset skanskalaisille kollegoillesi.
    Tutustu tarkemmin Oppivan polkuun >>
  • Huolehdimme hyvinvoinnistasi ja turvallisista työskentelyolosuhteista. Kannustamme henkilöstöämme liikkumaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan työmaatreenien ja kulttuurisetelien avulla.Työsuhteesi aikana käytössäsi ovat kattavat työterveyshuollon palvelut.
  • Kehittymisesi jatkuu Skanska Oppivan jälkeenkin. Tavoitteena on, että valmistuttuasi työskentelet meillä oman alasi tehtävissä. Kehittymisesi ei lopu Oppivaan – meillä on paljon kehittymismahdollisuuksia ja urapolkuja Oppivan jälkeenkin >>

Lue lisää Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmasta ja tutustu oppiviin: skanska.fi/oppiva >>

Viimeisimmät näkökulmat