Kokeile kuukausi maksutta

Harkoista tehty väliseinä on paras ratkaisu moneen paikkaan ja niitä voidaan käyttää sekä kevyissä että kantavissa väliseinissä. Harkot ovat turvallinen ratkaisu niin sädehoitoyksikön rakenteissa kuin kodin märkätiloissa. Stadikallakin nähtiin, miten harkot soveltuvat myös korjausrakentamiseen.

Olympiastadion avaa ensi vuonna ovensa ulkoisesti hyvin alkuperäisen näköisenä.

Seinien sisällä ja maan alla on tehty kuitenkin paljon työtä. Perusparannuksessa ja laajennuksessa on sekä uudis- että korjausrakentamista, kumpaakin noin 20 000 bruttoneliötä.

Väliseinämuurauksiakin koko työmaalla kertyy yhteensä noin 9 000 neliötä.  Erilaisia harkkorakenteita on runsaasti ja niissä on käytetty sekä kevytsora- että valuharkkoja. Esimerkiksi katsomojen alapuolella olevan käytävän pitkä kaareva seinä on tehty harkoista.

– Korjauspuolella on lisäksi runsaasti pinta-alaltaan pienehköjä alueita, joihin paikan päällä tehtävät muuratut rakenteet sopivat hyvin, stadionin korjausosan työpäällikkö Jussi Malmelin toteaa.

Massiivinen harkkorakenteinen väliseinä eristää hyvin ääntä, mikä on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi sairaaloissa sekä viihtyvyyden että tietosuojan kannalta.

Sairaaloissa ääntä ja säteitä vastaan

Massiivinen rakenne eristää ääntä tehokkaasti sekä ulkoa sisään että huonetilojen välillä. Sairaaloiden rakenteiden paremmalla äänen eristyksellä on tutkitusti merkittävä vaikutus sekä potilaiden nopeampaan toipumiseen että hoitohenkilökunnan jaksamiseen.

Sairaaloissa myös keskustellaan luottamuksellista tietoa sisältävistä asioista, joten ääneneristys on sikälikin aivan oleellista. Esimerkiksi Helsingin Uudessa Lastensairaalassa osa väliseinistä on tehty paikalla harkoista.

– Nykyisin on hyvinkin yleistä, että väliseiniä tehdään paikalla muuraten – varsinkin, jos halutaan vähänkin diskreettiä tilaa, projektinjohtaja Esa Ikäheimonen Ramboll Oy:stä toteaa.

–Muurattu rakenne on kestävä. Seinään voidaan tehdä erilaisia raskaita kiinnityksiä jälkikäteen, ja niitähän sairaaloissa tarvitaan.

Sairaaloiden sädehoitoyksiköissä käytetään usein raskasbetonia, jolla saadaan vaativa suojaustarve toteutettua normaalia betoniseinää huomattavasti ohuemmalla rakenteella.

Lakan Betoni on kehittänyt raskasbetoniharkon käytettäväksi säteilyä estävissä ala-, väli-, yläpohja- ja seinärakenteissa sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Raskasbetoniharkkoja on jo käytetty Keski-Suomen Sairaala Novan sädehoitoyksikön seinärakenteissa 20 000 kappaleen verran.

– Seinien paksuudessa säästettiin parhaassa tapauksessa metri, kun rakenteena käytettiin raskasbetonin ja raskasbetoniharkkojen yhdistelmää. Raskasbetoni on kilpailukykyinen, kun kyseessä on suuret säteilymäärät, kertoo projektipäällikkö Sami Kolari, projektissa rakennesuunnittelijana toimivasta Ramboll Finland Oy:stä.

Raskasbetoniharkko on uutuus sädehoitoyksiköiden rakentamiseen. Raskasbetonilla saadaan vaativakin suojaustarve toteutettua normaalia betoniseinää huomattavasti ohuemmalla rakenteella. Kuva Keski-Suomen Sairaala Novan työmaalta.

Kodeissa sata vesivahinkoa päivässä

Märkätilojen rakentaminen ja korjaaminen on kallista, joten ne kannattaa tehdä kerralla kunnolla ja huolellisesti. Harkkorakenne on ehdoton valinta kylpyhuoneiden ja saunojen väliseiniksi.

Talon pitkän elinkaaren aikana vesivahinkoja sattuu. Tilastojen mukaan suomalaisissa kodeissa tapahtuu noin 40 000 vauriota aiheuttavaa vuotoa vuodessa eli noin sata vahinkoa päivittäin.

Silloin on tärkeää, että vahinko on helposti korjattavissa eikä rakenteeseen jää ylimääräistä kosteutta muhimaan. Harkkorakenteista väliseinää ei tarvitse purkaa, vaan se voidaan kuivattaa ja pinnoittaa uudelleen.

Rakenteiden suunnittelun lähtökohtana kannattaakin pitää turvallisuuden maksimointia siten, että ne kestävät paljon enemmän kosteusrasitusta kuin mitä ne normaalioloissa joutuvat sietämään.

Oikein ja huolellisesti tehty sekä suunniteltu rakenne on säästöä tulevaisuuteen.

Harkot ovat helppoja kevyitä käsitellä, kun työmaalla rakennetaan väliseiniä.

Väliseinä harkoista: 10 hyvää syytä

  1. Massiivinen rakenne eristää ääntä hyvin
  2. Mittatarkkuus => asennusnopeus
  3. Pinnan tiiviys => pieni tasoitemenekki
  4. Helppoja ja kevyitä käsitellä
  5. Paloturvallinen – ei syty eikä levitä paloa
  6. Kestävä
  7. Ei lahoa eikä homehdu
  8. Edullinen rakentaa ja ylläpitää
  9. Energiatehokas
  10. Käyttötarkoituksen muuttuessa helppo purkaa

Lue myös nämä

Art of Hark: harkkorakentamisen sivusto ammattilaisille >
Artikkeli Olympiastadionin projektista Kivestä Muuraamalla -lehdessä >
Uutinen raskasbetoniharkosta Kivitaloinfo.fi:ssä >

Viimeisimmät näkökulmat