Kokeile kuukausi maksutta

Näin luottamus rakennusinsinöörien osaamiseen romahti – onnettomuustutkinnan suosituksille viitattiin kinttaalla

Lahdessa 1960-luvulla romahtanut betonitalo, Turun Myllysilta, 2003 romahtanut Jyväskylän messuhalli, 2012 romahtanut Jyväskylän vesitorni ja 2013 pikkutytön tappanut Laukaan maneesi kertovat rakennusinsinööritaidon epäonnistumisista.

Vuonna 1963 Lahdessa sortui rakenteilla ollut betonirakenteinen kerrostalo. Sortuman syynä oli kahden alimman kerroksen talvivaluissa jäätynyt betoni, joka jäisenä kesti kevääseen asti kunnes lämpötila nousi plussan puolelle.

Onnettomuus ei kuitenkaan säikäyttänyt rakennusinsinöörejä. Rakenteiden kestävyyttä enemmän he olivat huolissaan siitä, että normit pakottivat tekemään liian kestäviä eli kalliita taloja.

Vuonna 1967 asuntojen välipohjien kuormitusta vähennettiinkin sitten RIL:n normeissa 200 kilosta 150 kiloon neliölle, jolloin selvittiin aiempaa vähemmällä teräsmäärällä.

Rakentamisen laatu – rakenteellinen turvallisuus

Olen käsitellyt rakentamisen laatua koskevassa sarjassani home- ja sisäilmaongelmien historiaa (Näin Suomi homehtui..) ja betonijulkisivujen ongelmia 1960-luvulta lähtien (Jumala loi puun, ihminen betonin…). Jälkimmäisen perässä on katsaus rakentamisen laatutyöstä eri vuosikymmeninä. Viimeisenä vuorossa on rakenteellinen turvallisuus, jonka luultiin kaikkien home- ja tulipalouutisten aikana ainakin olevan kunnossa, kunnes totuus paljastui 2000-luvun kattoromahdusaallossa. Samalla selvisi, että iso osa onnettomuuksista oli aiemmin salattu.

Seppo Mölsä

Sekään ei riittänyt insinööreille. Vuonna 1971 Suomen Rakennusurakoitsijain Liiton rakennuspoliittisessa ohjelmassa vuodelta 1971 todettiin, että lähes kaikissa rakennusnormeissamme on havaittu ylimitoittamista. Liiton mielestä varmuuskertoimet oli asetettu mahdollisimman korkeiksi.

Järjestöjen ajatukset menivät hyvin läpi opetuksessa ja suunnittelijakunnassa. Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Tuomo Karppinen totesi vuonna 2006, että Suomessa rakennesuunnittelijan mitta on ollut 1980-luvulta lähtien ollut se, kuinka paljon hän on pystynyt mitoituksessaan säästämään materiaalia.

Onnettomuustutkintakeskus esitti jo 1990-luvun lopulla vakavan huolensa siitä, mihin tuo ajattelutapa oli johtamassa.

Myllysillassa pettivät normit ja tietokonesuunnittelu

Normiasiat nousivat esiin vuonna 1977, kun kahta vuotta aiemmin rakennetun Turun Myllysillan kannen huomattiin painuneen 30 senttiä. Sillan suunnitelleen Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan laskelmien mukaan hiipuman olisi pitänyt olla kahdenkymmenen sentin paikkeilla.

Tekniikan tohtori Matti Ollila piti odotettua suuremman hiipuman yhtenä syynä normejamme. ”Hoikissa rakenteissa hiipumat ovat ulkomaisten kokemusten mukaan huomattavasti suuremmat kuin mitä meikäläiset normit edellyttävät.”

Vuonna 1969  Ollila oli haukkunut Rakennustekniikka-lehdessä TVL:n kaikki sillat raskaiksi, kömpelöiksi ja rumiksi. Samalla hän esitteli vaihtoehdoksi oman siltaideansa – Myllysillan, erittäin hoikan ja kauniin siltarakenteen, joka voittikin suunnittelukilpailun kauneusarvoillaan.

Myllysilta oli konstruoitu 31:een tietokoneajoon pohjautuen. Ollilan mukaan tietokoneajossa ei ollut esiintynyt mitään poikkeamia tarjousvaiheessa annettuihin käsilaskelmiin verrattuna.

VTT:n selvitys vuonna 1978 osoitti toista. Siltaa jouduttiin korjaamaan insinööritoimiston kustannuksella. Niiden yhteydessä todettiin, että vinot laakeripinnat olivat 12 asetta väärässä kulmassa, mikä johti niiden liukumiseen ja siltakannen painumiseen. VTT totesi, että nivelen siirtymän aiheutti tietokonelaskelmiin päässyt merkkivirhe, jonka johdosta siltanivel rakennettiin väärään kulmaan.

Vuonna 1980 sillalla tehtiin koekuormitus ylipainoilla. Ne aiheuttivat hiushalkeamia ja taipumia rakenteisiin. Ollila suuttui ja väitti VTT:n laskelmia tahallaan vääristellyiksi antamaan mahdollisimman huonon kuvan sillasta. VTT:n professori Pauli Jumppanen kumosi Rakennuslehdessä nuo epäilyt.

Kiistely jatkui Rakennuslehdessä vielä vuonna 2010, kun Myllysillan painumat huomattiin niin suuriksi, että silta oli pakko korvata uudella.

Sillat ovat yleensä kestäneet

Myllysillan kokeilun jälkeen siltasuunnittelussa palattiin ”järkeviin insinöörirakenteisiin”. Inhimillisiä virheitä sekään ei poistanut. Vuonna 1997 Turussa notkahti juuri valmistunut Hippoksen silta. Suunnitteluvirheen takia sillan keskiaukko jäi 15 senttiä liian alas.

Joitakin onnettomuuksia sattui myös rakennustöiden aikana. Ne eivät nousseet kuitenkaan julkisuuteen, ellei ihmishenkiä menetetty. Tienrakentamisessa julkisuuteen nousi Perniön tien sortuminen sadan metrin pätkältä vuonna 1987. Siihen tuli jopa pari metriä syviä halkeamia.

Vuonna 1998 Imatralla sortui vanha Tornan silta sen kansirakennetta purettaessa.  Purku oli edennyt lähelle sillan puoliväliä, kun purkua varten rakennetut tilapäiset tukirakennelmat pettivät ja sillan 50-metrinen itälohko tippui keskivirrassa olleen pilarin päältä.

Siltakannella oli sortumishetkellä kolme henkeä töissä, joista yksi jäi kiinni sortuneisiin rakenteisiin ja hukkui. Kaksi muuta onnistuivat uimaan rantaan.

Purkusuunnitelmasta poiketen tukitorneissa ei ollut virran suuntaisia vinotukia, mikä olisi estänyt sortumisen aloittaneen liikkeen. Purkutöitä tehneen Megasiirron toimitusjohtaja sai sakot työsuojelurikoksesta ja kuolemantuottamuksesta.

Vuonna 2015 Mikkelissä romahti betonirakentein purettava silta maantielle. Sortuman aiheutti puutteellinen purkusuunnitelma, jota ei edes noudatettu. Siinä suhteessa syyt olivat osin samat kuin Tornan sillassa. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin, vaikka muutama auto pääsikin ajamaan romahtaneen sillan alta.

Ulkomailla siltojen romahdukset eivät ole olleet mitenkään harvinaisia. Esimerkiksi Tanskassa romahti moottoritien silta vuonna 2014. Netistä löytyy lista epäonnistuneimmista siltaprojekteista, joiden joukkoon niin Myllysilta kuin tuo Tanskan siltakin ovat päässeet.

Sieltä tosin puuttuu vielä Kööpenhaminan uusin silta ihan kaupungin keskustassa Nyhavnin luona. Kun urakoitsija teki konkurssin, havaittiin että sillan päät eivät mittavirheen vuoksi olisi milloinkaan kohdanneet toisiansa. Fiksua ratkaisua ongelman ratkaisemiseksi ei ole toistaiseksi löytynyt.

Palkituista vesitorneista tuli aikapommeja

Jännitettyjen teräsrakenteiden korroosioriskit jäivät vuosikymmeniksi piiloon ja tulivat esiin vasta, kun 1970-luvulla rakennettu vesitorni romahti Jyväskylässä vuonna 2012. Samanlainen elementtirakenteinen MJ-vesitorni oli valittu vuoden 1972 betonirakenteeksi.

1888_001Kustannuksiltaan edullisen vesitornin oli kehittänyt diplomi-insinööri Matti Janhunen. Suunnitteluryhmään kuului muun muassa hänen poikansa Petri Janhunen, joka isänsä tavoin teki pitkän uran betoniteollisuudessa. Mukana oli myös  rakennesuunnittelija Matti Ollila.

Ensimmäinen Elementtitekniikka Oy:n valmistama  MJ- vesitorni rakennettiin Nurmijärvelle. Säiliöosan pohjan muodostivat KA-jännitysmenetelmällä yhteen kiinnitetyt jännitetyt sektorielementit.

Kun Tikkurilan vesitornia rakennettiin Vantaalle, tulivat esiin ensimmäiset ongelmat. Rakennuslehti kertoi työmaasta vuonna 1978 seuraavasti:

Tikkurilan vesitornin työmaa on myöhästynyt monista syistä jo lähes vuoden. Lakkojen lisäksi viivytyksiä ovat aiheuttaneet 6000 kuutiometrin suuruisen muovisen vesipussin (1,2 mm paksu) jatkuvat vuodot sekä teräksisten vetotankojen pettäminen koetäyttöjen ja -vetojen yhteydessä. Asiaa miettii erityisesti Elementtitekniikka Oy:n konkurssipesä ja toimitusjohtaja Henri Janhunen.

Erikoisuutena on, että uusi osa tehdään vanhan käytössä olevan tornin ympärille laajentamalla 1000 kuution torni 6000 kuution torniksi. Vanhaa tornia kiertävä uusi säiliö on koottu vetotangollisista kaarielementeistä. Säiliön kattorakenteet on tehty niinikään vetotangollisina, mutta jännittämättömistä kaarielementeistä. Säiliöosa seisoo rengasmaisella kehäpalkilla.

Maaliskuussa 1978 vetotangot pettivät koekäytön yhteydessä. Kuudessa tangossa 128:sta havaittiin vikoja. Mitoitusvirheitä ei apulaisprofessori Pauli Jumppasen mukaan ole havaittu. ”Mitoitukset ovat kuitenkin tiukahkot eli liikutaan kriittisillä alueilla.”

Vetotangot on valmistanut Teräspeikko Oy. Toimitusjohtaja Jalo Paananen toteaa, että kuuden tangon osalta on kierteittäjä ajanut niin, että toinen leikkaava terä kulki hieman takana,  jolloin kierteestä tuli liian kapea. Paananen pitää syntynyttä virhettä osoituksena puutteista, joita rakennusalalla esiintyy. 

”Betoniin kiinnitetään suurta huomiota, mutta teräsliitoksia voivat tehdä melko puutteellisen ammattitaidon omaavat hitsausyritykset, jos vain hinta on sopiva.”

Paananen ihmetteli, miten näin keskeisten rakenneosien kohdalla on puuttunut kokonaan rakennuttajan kontrolli.

Maahamme on rakennettu Elementtitekniikka Oy:n patenttiin perustuvia vesitorneja 16. Monissa niissä on ongelmana ollut muovisen vesipussin tiivistys rakennusvaiheessa. Saumauksessa käytetty liima reagoi muovin kanssa liuottaen sitä osittain niin, että limitetty muovi sulaa yhteen sauman kohdalla. Liima on erittäin herkkä kosteudelle. Vuotokohtien paikantaminen on hyvin vaikeaa. Tikkurilan vesitornia rakennettaessa satoi paljon.

Vise hoiti vesitornityömaan loppuun piikkaamalla ensin irti pettäneet vetotangot. Työmaalle toimitetut vetotangot romutettiin ja Vise tilasi uudet, ei kuitenkaan enää Teräspeikolta.

Riskeistä varoitettiin jo 1990-luvulla

1990-luvulla Insinööritoimisto Hanson & Co:n toimitusjohtaja Erkki Tikkanen varoitti uudella tekniikalla tehtyjen rakennusten virheriskeistä. ”Uusissa pysäköintitaloissa on käytetty rakenteita, joista ei ole ajan kanssa hankittu kokemusta. Jännitettyjen betonirakenteiden kastuminen johtaa vaaraan jänneterästen tartunnan pettämisestä”, hän sanoi.

Parkkihalleissa on ollut ongelmia 2000-luvullakin. Niistä iso osa keskittyy vesitiiveyden heikkouksiin.

Lahden urheilukeskuksen betonirakenteissa paljastui vuonna 1991 isoja ongelmia. Pääkatsomorakennuksessa pahiten vaurioituneet elementit olivat syöpyneet puhki ja katsomo jouduttiin sulkemaan romahdusvaaran takia yleisöltä.

Osa rahasta käytettiin katsomon vinon kattorakenteen pahimmin vioittuneen vetotangon korjaukseen. Betonitangossa oli nähtävissä murtumia. Siihen jouduttiin laittamaan tukirakennelma teräksestä. Myös muissa vetotangoissa oli ongelmia, mutta ne aiottiin korjata tulevina vuosina, Rakennuslehti kertoi.

Vasta kun marraskuussa 2012 Jyväskylän Kangavuoressa romahti MJ-tekniikalla tehty vesitorni, nousivat onnettomuustutkinnassa esiin myös muiden vastaavan tyyppisten rakenteiden riskit.

Sortuman syynä oli jänneteräksen vetymurtuma, jonka vuoksi säiliön alareunan suuri rengasmainen palkki jännepunoksineen halkesi. Ainakin kolme vesitornia oli tehty lähes samoilla suunnitelmilla.

”Otin Jyväskylän tapahtuman jälkeen yhteyttä kollegoihin Iisalmessa ja Raaseporissa, Porvoon veden toimitusjohtaja Risto Saarinen kertoo. Kolmikko päätti yhteisistä toimintatavoista ja tornien rakenteet tutkittiin. Ongelmat olivat hyvin samanlaisia kaikissa vesitorneissa. Harjateräkset ovat osin liian pinnassa, joten ne ruostuvat ja betoni irtoaa.

Sadevesi aiheutti onnettomuustutkinnan selvityksen mukaan vesitornin jälkijännitettyjen jännepunosten vetymurtuman, joka puolestaan aiheutti teräksen ruostumisen ja teräsbetonisen palkin katkeamisen. Onnettomuustutkintakeskus suositti, että vastaavalle vetymurtumalle alttiit rakenteet kartoitetaan, tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan.

Ympäristöministeriö lähetti ELY-keskuksille kirjeen, jonka liitteenä oli luettelo vaarallisia jännebetonirakenteita sisältävistä kohteista.  Niitä oli kymmenittäin Lahden Hiihtokeskuksesta ja Sykin koulun liikuntasalista alkaen. Ongelmakohteet oli rakennettu 1960-ja 1970 luvuilla. Niiden jännebetonirakenteissa oli käytetty KA-jännemenetelmää ja saksalaista Sigma Oval jänneterästä.

Sigma Ovalin  käyttö kiellettiin Saksassa vuonna 1978 vetymurtumariskin paljastuttua. Ensimmäinen ongelmakohde oli Berliinin konserttihalli. Siellä oli suolaista vettä vajaasti injektoiduissa suojaputkissa, mikä käynnisti korroosion ja vetyhaurastumisen.

”Ongelma olisi todennäköisesti ollut käsissä millä tahansa jänneteräslaadulla. Se olisi vain tullut esille muutamaa vuotta myöhemmin”, arvioi dosentti Jussi Mattila Betoniteollisuudesta.

Meillä riskiä lisäsi se, että jänneterästen määrää oli usein minimoitu käyttämällä turhan pientä varmuuskerrointa.

Saksan käyttökiellon jälkeen sisäasiainministeriö perui vuonna 1978 Sigma Oval jänneteräksen käyttöluvat VTT:n kehotuksesta ja ilmoitti lupien peruutuksesta rakennustarkastukselle sekä Betoniyhdistykselle, joka taas tiedotti KA-jännemenetelmän käyttöluvan haltijoita. Sen laajempaa tuo tiedottaminen ei ilmeisesti ollut, sillä Rakennuslehden arkistosta tällaista uutista ei löytynyt. Tikkurilan vesitornista tehdyssä laajassa jutussa siitä ei ole sanaakaan.

Heikon tiedottamisen tulos oli, että riskikohteita ei kartoitettu eikä niiden turvallisuutta esimerkiksi vesivuotojen suhteen parannettu ennen kuin vasta tuon Jyväskylän onnettomuuden jälkeen.

Sadevesiriski koskee Mattilan mukaan kaikkia jännepunosrakenteita ja on periaatteessa ollut aina suunnittelijoiden tiedossa. ”Kiinteistöjen omistajat sen sijaan ovat tämän asian suhteen olleet pimennossa. Esimerkiksi jos Jyväskylän vesitornin huoltoa ja kunnossapitoa ei olisi laiminlyöty, se seisoisi vielä tänäänkin paikallaan”, hän arvioi.

Kostamuksessa romahtivat parvekkeet

Vanhojen rakennusten rakenteiden pettämiset ovat koskeneet useimmiten kattoja, joiden heikko kestävyys on tullut ilmi suurten ja usein myös toistuvien  lumikuormien myötä. Taustalla on ollut myös kiinteistönomistajien laiminlyöntejä lumen poiston ja kattokaivojen kunnosta huolehtimisen osalta.

Muita rakenteita koskevat sortumat ovat tapahtuneet usein jo rakennustöiden aikana. Syyt ovat voineet olla hyvin kirjavat, kuten Oulussa vuonna 1981 tapahtuneessa välipohjan sortumassa, jossa työsauman jäätymien oli vain yksi monista onnettomuuteen johtaneita syistä. Virheitä oli tehty myös valmisbetonin valmistuksessa.

Kirkniemen paperitehtaalla tapahtui 1970-luvulla onnettomuus, jossa 20 teräsristikkoa kaatui asennusvaiheessa, putosi 15 metriä ja mukana tuli ja sai surmansa ristikoiden asentaja. Kyseessä oli vakava virhe asennustyössä. Suunnittelu sen sijaan oli kunnossa, sillä rakennuttajat tarkastutti lujuuslaskelmat hallin pilareista moneen kertaan.

Vuonna 1982 Finn-Stroin rakennustyömaalla Neuvostoliiton Kostamuksessa viisikerroksisen talon parveke-elementit sortuivat. Syyksi arvioitiin aluksi hitsiliitoksen pettämistä.

Elementtien asennusta oli tullut johtamaan tuli henkilö, jolla ei ollut kokemusta kyseisestä työstä eikä hänellä ollut talonrakennuslinjan koulutustakaan. Vähää ennen sortumaa parvekkeilta oli poistettu ylimääräisiä tönäreitä ja niitä oli heitelty sinne tänne. Ilmeisesti joku ”räkäliitos” vaurioitui värähdyksistä. Betonin lujuuskaan ei ollut suunnittelulujuutta vastaavaa, missä selityksenä saattoi olla Kolarista tuotu, sinänsä laadukas sementti, jonka kovettuminen oli kuitenkin normaalia hitaampaa, arvioitiin Rakennuslehden jutussa.

Kattoromahduksia ja niiden tekijöiden nimiä salattiin eikä onnettomuustutkijoiden suosituksia noudatettu

Usko rakenteelliseen turvallisuuteen romahti vuoden 2003 ja 2006 kattoromahdussarjassa ja jopa valvovien viranomaisten uskottavuus katosi vuonna 2013, kun pikkutyttö kuoli ratsastusmaneesissa, jollaisia oli romahtanut jo kaksi aiemmin samaan aikaan, kun viranomaiset ympäristöministeriön juristeja myöten suojelivat mieluummin suunnittelijan nimeä ja liiketoimintaa kuin hänen suunnittelemiensa maneesien käyttäjien turvallisuutta.

Rakennuslehden arkistoista ei löydy juurikaan uutisia kattojen romahduksista ennen 1980-lukua. Joitakin kattoja ehkä romahti tuuli- ja lumikuormista, mutta ne eivät ylittäneet uutiskynnystä vahinkojen vähäisyyden vuoksi ja senkin takia, että kiinteistönomistaja halusi välttää ikävää julkisuutta. Yleensäkin vain julkisten rakennusten vauriot ovat nousseet julkisuuteen.

Monen isonkin urheiluhallin vaurioista on saatettu kertoa vasta vuosia myöhemmin. Tavallaan huvittavaakin on, ettei edes ympäristöministeriön nimeämä selvitysmies Tapani Mäkikyrö halunnut yksilöidä Rakennuslehdelle kirjoittamassaan jutussa vuonna 2003 kaikkia esittelemiään vanhoja tapauksia.

VTT kutsuttiin apuun vain silloin, kun romahduksessa oli jotain epäselvää. Vasta 2000-luvun alussa Onnettomuustutkintakeskus päätti, että myös tiettyjä kattoromahduksia on tutkittava suuronnettomuuden mahdollisina vaaratilanteina.

Lumisia talvia oli 80-luvullakin

Helsingin messuhallin katossa oli tapahtunut lumi- ja vesikuormien johdosta murtumia vuonna 1979, mutta se ei noussut uutisiin eikä aiheuttanut mitään yleisiä toimenpiteitä tai huolta rakenteellisesta turvallisuudesta.

Kattojen romahdukset nousivat uutisaiheeksi vasta vuonna 1981, kun lumi- ja tuulikuormat vaurioittivat kattoja Itä-Suomessa. Kiteellä Plan-Sell Oy:n tasakattoisen hallin katolla oli lunta yli metri. Katon laajuus oli 3600 neliötä. Se oli suunniteltu hitsattuja teräsristikoita käyttäen. Onnettomuuden osasyy oli se, että hihnakuljettimen jumittumisen vuoksi syklonin ilma-aukosta katolle oli päässyt kasautumaan sahanpurua ja haketta.

Myös kuopiolainen tukkuhalli ja varkautelainen kaarihalli sortuivat lumen painosta. Outokummussa ehdittiin romahtamaisillaan ollut kurssikeskuksen katto tukea ja lumi poistaa. Kannattajat olivat liimapuuta, joiden ääntely varoitti onnettomuudesta.

Kiteellä petti myös Karhu-Titan Oy:n 6000 neliön katto. Tämänkin hallin kannattajat olivat liimapuuta. Mitoitusperusteena Itä-Suomessa käytetään 180 kilon lumikuormaa neliölle, mutta vettynyt lumikuutio on painanut yli 300 kiloa, joten normaalit varmuuskertoimetkaan eivät riittäneet.

Edelleenkään alalla ei nähty kuitenkaan tarvetta mihinkään yleisiin toimenpiteisiin rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi.

”Normien lumikuorma-arvot on tarkistettu kymmenkunta vuotta sitten, eikä tässä vaiheessa liene aiheellista mennä niitä korottelemaan”, sanoi normityössä mukana ollut diplomi-insinööri Mikko Vahanen.

Vahasen mukaan hallien suunnittelussa olisi tärkeää ehkäistä jatkuva sortuma vaakasiteiden avulla. ”Tavallisesti suunnitelmissa ajatellaan vain tuulivaikutusta ja jatkuvan sortuman estäminen vaakasiteillä jätetään huomioimatta”, Vahanen totesi.

Varoitus unohtui nopeasti, ja samaan asiaan jouduttiin kiinnittämään huomiota vielä 2000-luvulla. Matti Ollila kiinnitti silloin omassa kirjoituksessaan huomiota siihen, että elementtirakenteilta puuttui se sitkeys, mikä paikallavaletuilla rakenteilla on.

Kattoristikoissa alimitoitusta ja jäykistyksen puutteita

Vuonna 1984 tapahtui seuraava kattoromahdussarja. VTT:n tutkimissa viidessä kattoromahduksessa vain kahdessa pääsyynä oli liian painava lumikuorma. Useimmin syy löytyi rakenteista. Esimerkiksi jämsäläisessä teollisuushallissa yläpaarteet oli naulattu väärin. Kattoristikot olivat myös alimitoitetut. KVR-urakkana tehdyn hallin toteutuksessa oli siis fuskattu. Työmaa oli itse päättänyt, että se voi korvata ohjeiden mukaiset kolmetuumaiset naulat neljätuumaisilla niin, että joka toinen ruode lyödään vain yhdellä naulalla. Kattoristikoissa oli käytetty vain osittain priimatavaraa. Sekundatavara ei täyttänyt asetettuja laatuvaatimuksia.

Vuonna 1997 Oulussa romahti rakenteilla olevan rivitalon katto. Sen kattotuolit oli alimitoitettu. Kattoristikoiden mitoitus on ollutkin jatkuva huolenaihe. Toinen ehkä vielä isompi ongelma on ollut puutteellinen kokonaisjäykistys, kuten vielä 2000 paljastui monissa kattoromahduksissa.

”Naulalevyristikkokattojen ongelmien melkeinpä pääsääntöisenä syynä ovat työmaalla asentamatta jääneet tai puutteellisesti asennetut nurjahdustuet ja muut kattorakenteen jäykistykseen liittyvät tuennat”, Swecon osastopäällikkö Jussi Jalkanen kirjoitti Rakennuslehdessä vuonna 2011.

Uimahallin romahdus paljasti riskit

Vuonna 1985 Rakennuslehti uutisoi laajasti Sveitsin Usterissa tapahtuneen uimahallin katon romahduksen, jossa kuoli 12 henkeä. Ruostumattomasta teräksestä tehdyt vetotangot olivat ruostuneet klooripitoisessa ilmassa. Sveitsissä samanlaisia sortumia oli ollut 15 viiden vuoden aikana.

Uimahallin katto romahti myös Hollannin Steenwijkissä vuonna 2001, kun kiinnityslangat syöpyivät poikki.

Suomessa samanlaisiin klooripitoisen ilman aiheuttamia kantavuusongelmiin havahduttiin vuonna 2003, kun kuopiolaisen Kylpylähotelli Rauhalahden uuden allasosaston pääaltaan yläpuolella ollut alakatto putosi kokonaisuudessaan alas. Ilman edellisenä iltana pitkäksi venyneitä naistentansseja altaassa olisi ollut romahduksen aikana vesijumppaamassa parinkymmenen hengen naisporukka. Kolme altaassa ollutta uimaria selvisivät onnekkaasti mustelmilla.

Syynä romahdukseen oli ruostumattomasta teräksestä tehtyjen ripustinlankojen katkeaminen jännityskorroosion seurauksena. Uimahalli oli valmistunut vuonna 1969. Jo ensimmäisen talven aikana oli sekundääripalkeissa havaittu enimmillään 100 millin taipumaeroja.

­
­
­
­Katon oli tehnyt Inlook Oy, jolla koostaan huolimatta oli vähän kokemusta uimahalleista. Tukintalautakunnan mukaan kiinnityslangat olivat vääränlaista terästä. Tavanomaisen ruostumattoman teräksen sijaan katossa pitänyt käyttää uimahallin lämpimiä kloorihöyryjä kestävää erikoisterästä.
2000-luvulla havaittiin, että navetoissa kosteus, ammoniakki ja tuuletuksen puute aiheuttivat puu- ja terärakenteissa samanlaisia riskejä kuin kloori ja suuri kosteus uimahalleissa.

Sekä puu, teräs että betoni pettivät

Rakennusmateriaaleilla ei ole ollut kovin suurta eroa rakenteellisen turvallisuuden kannalta. Tämä on koskenut sekä 2000-luvun katto-onnettomuuksia että myös niitä aiempia. Ehkä ainoa ero on, että betonipalkeissa on selvitty yleensä halkeamilla, puu- ja teräshalleja on romahtanutkin.

Oulussa Raksilan puurakenteisen hallin rakenteet pettivät vuonna 1986 osin siitä syystä, että lumikuormia määrittävä normi oli valittu väärin.  Katon lumikuorma jakautui toispuoleisesti ja kuormitti rakenteita odotettua raskaammin. Kattopalkeissa havaittiin pian hallin valmistumisen jälkeen vääntymiä. Ne johtuivat ylikuorman ohella asennusvirheistä ja laiminlyönneistä.

Asia hoidettiin vähin äänin tukemalla ja vahvistamalla heikkoja palkkeja terästangoilla, eikä kunnianhimoinen puurakenteiden kehittäminen päässyt häiriintymään.

Teräsrakenteet eivät selvinneet sen helpommalla. Vuonna 1992 Kuopion 9000 hengen suurhallissa kvr-urakoitsija ja teräsrakenteiden tuoteosatoimittaja kevensivät rakenteita niin paljon, että rakenteita jouduttiin tukemaan jälkikäteen. Tapaus pidettiin pois julkisuudesta.

Ongelmia oli betonikatoissakin. Vuoden 1992 Tapanin-myrsky teki niin pahaa jälkeä katoille, että kattovauriot nousivat lehtien palstoille. Myrskyn aiheuttama kattovaurio Kuopion uimahallissa oli onni talolle, sillä sen johdosta katon betonisia rakenteita ryhdyttiin tutkimaan. Selvityksen tulos oli, että yläpohjan betoniset MJ-palkistot olivat niin huonokuntoiset eli pahasti viruneet ja halkeilleet, että ne oli pikimmiten uusittava tai tuettava.

RIL huolestui, mutta myös vähätteli

Vuonna 1996 RIL lähetti ympäristöministeriön ylijohtaja Jouni J. Särkijärvelle kirjeen jossa se kiinnitti huomiota hallimaisten rakennusten turvallisuuteen. RIL katsoi, että rakennusten sortumavaarojen vähentämiseksi olisi vaatimus rakennekokonaisuudesta vastaavasta rakenteiden pääsuunnittelijasta lisättävä asetukseen tai määräyksiin.

Onnettomuustutkintakeskus havahtui vuonna 1996 rakenteellisen turvallisuuden ongelmiin, kun Valkeakoskella UPM-Kymmenen Tarra-projektin työmaalla pettivät massasäiliön perustukset ja valtava säiliö kaatui sillä seurauksella, että yksi henkilö kuoli. Urakoitsijana oli YIT ja rakenteiden suunnittelijana A-Insinöörit.

Onnettomuustutkintakeskus otti nyt ensimmäistä kertaa tutkintaan rakentamiseen liittyvän onnettomuustapauksen. Sattumalta juuri samana vuonna 1996 RIL oli saanut läpi vaatimuksensa Oulun rakennusalan diplomi-insinöörikoulutuksen lopettamisesta. Oulusta oli valmistunut erityisesti suunnittelijoita kaupungin useiden suunnittelutoimistojen palvelukseen.

Onnettomuustutkintakeskuksen vuoden 1998 lopulla laatiman raportin mukaan tapaus johti pohtimaan koko suunnittelukäytäntöämme. Betonilaatasta tuli sen mukaan suunnitteluvirheen vuoksi huomattavasti alimitoitettu. Jo yleispiirteinenkin asiantuntijatarkastus olisi tuonut virheet esiin. Suunnittelijana toiminut A-Insinöörit ei sitä käyttänyt koska sillä oli pätevyys tarkastaa itse suunnitelmansa. Suunnittelutoimisto ei ollut kontrolloinut suunnittelijansa työtä eikä rakennuttajakaan ollut sitä tarkastanut.

Onnettomuustutkintakeskuksen mielestä pitäisi pohtia miten ja missä määrin rakennuttajalle kuuluvaa vastuuta voidaan siirtää muille. Rakennuttaja katsoi vapautuneensa vastuusta työosuuksien valvontavastuusta pelkästään liittämällä sopimuksiin vastuun siirtymistä koskevan maininnan.

Onnettomuustutkintalautakunta suositteli kolmannen osapuolen tarkastuksen lisäämistä, minkä Rakennuslehti otti sitten esiin pääkirjoituksessaan. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ja Rakennuttajaliitto Rakli tyrmäsivät sen turhia kustannuksia aiheuttavana. Tällaista saksalaista käytäntöä ei haluttu Suomeen, vaikka esimerkiksi Saksassa työskennellyt rakennesuunnittelija Leif Sebbas kehui  lehdessä sitä, koska tarkastajan välitön palaute paransi hänen mukaansa paitsi laatua myös suunnittelijan omaa osaamista ja toi esiin jopa mahdollisia systemaattisia virheitä, jotka Suomessa saattoivat mennä vuosikausia läpi.

RIL:stä tuli  suoraa viestiä toimitukseen, että onnettomuustutkinnan johtopäätökset Valkeakosken onnettomuudesta olivat täysin väärät. Oikeuskaan ei  lopulta päässyt selvyyteen vastuusuhteista. Syyttäjä teki jutussa 11 syyttämättäjättämispäätöstä. Päätökset perustuivat A-insinöörien tilaamiin asiantuntijalausuntoihin, joissa kyseenalaistettiin onnettomuustutkintalautakunnan johtopäätöksiä.

”Moneen osaan jaettu vastuu lähenee tilaa, jossa ei sanottavaa vastuuta ole kenelläkään. Siten mahdollinen varomattomuus tai huolimattomuus yksittäisen henkilön tuottamusvastuuta arvioitaessa jää varsin vähäiseksi”, totesi syyttäjä pestessään käsiään tästä kuolinturmasta. Uhrin omaiset eivät enää syyttäjän päätöksen jälkeen halunneet jatkaa prosessia.

risto

Onnettomuustutkintaautakunta esitti että rakennushankkeiden pilkkomisesta ja vastuun jakamisesta sekä hankkeiden äärimmilleen viedystä kilpailuttamisesta aiheutuvat ongelmat tulisi kartoittaa ja ryhtyä tarvittaessa epäkohtia korjaaviin toimenpiteisiin. Onnettomuustutkintakeskus kehotti ympäristöministeriötä teettämään selvityksen suomalaisen rakentamisen rakenteellisesta turvallisuudesta. Siinä piti ottaa kantaa myös näihin sekaviin vastuusuhteisiin pilkotuissa toimituksissa.

Tätä suositusta ei  kuitenkaan noudatettu. Edes viranomaiset eivät piitanneet turvallisuusalan korkeimman auktoriteetin suosituksista,

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Tuomo Karppinen ihmetteli Rakennuslehdessä, miten merenkulussa, lentoliikenteessä ja rautateillä onettomuustutkinnan suositukset pannaan yleensä systemaattisesti käytäntöön, mutta talonrakennusalalla ei tapahdu mitään.

”Ajattelimme ministeriössä ja liitoissa, että uudistuotanto olisi turvallista ja niiden kohdalla ei rakennussortumia tapahtuisi”, ympäristöministeriön silloinen kehittämisjohtaja Risto Mäkinen perusteli.

Tuo ajattelutapa vallitsi tuolloin koko alalla. Rakennusalan laajassa visiotyössä sen paremmin kuin järjestön yhteisesesti laatimassa rakennuspolittiisessa ohjelmassa ei tuolloin kannettu huolta rakenteiden turvallisuudesta vaan rakentamisen laatuimagosta.

Mäkisen mukaan ministeriössä arvioitiin että kaikkien homeuutisten ja palokuoleminen rinnalla ainakin rakenteellinen turvallisuus on suomalaisessa rakentamisessa kunnossa ja siksi siihen ei uutta rakennuslakia valmisteltaessa ehditty paneutua.

”Lakiin olisi vaadittu tästä erilliset pykälät. Uusi maankäyttöja rakennuslaki oli kuitenkin sellaisessa vaiheessa, ettei se olisi kestänyt uusia viiveitä.”

Ministeritkin passiivisia

Vastuuta hitaasta asioihin tarttumisesta ei voi panna yksin virkamiesten syyksi. Rakentamisesta vastannut ympäristöministeri, vihreiden Pekka Haavisto ei tehnyt asioille juuri mitään, eivätkä myöskään hänen seuraajansa, vihreiden Satu Hassi ja vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes.  Vasta ministeri Jan-Erik Enestam pisti tuulemaan ja vaati rakentajilta nollatoleranssia rakenteelliseen turvallisuuteen.

Mäkisen lisäkommentti 18.6.2016

Ympäristöministeriön jo eläkkeellä oleva kehittämisjohtaja Risto Mäkinen lähetti 19.6.2016 tarkennuksen koskien vuosien 1996-2000 tapahtumia. Hänen mukaansa jutun johtopäätös, että ministeriö jätti tekemättä siltä vaaditun turvallisuusselvityksen, ei uudistuotannon osalta pidä paikkaansa.

”Kävin Valkeakosken massasäiliön vuonna 1996 tapahtuneesta kaatumisesta perusteellisen keskustelun professori Markku Tammirinteen kanssa, joka toimi tutkintalautakunnan puheenjohtajana. Suunnitteluvirheen ohella oli varsin suuria puutteita itse paalutustyön suunnittelussa ja valvonnassa. Jo se, että suunnittelija ja geotekninen suunnittelija saivat paalutuspöytäkirjat vasta onnettomuuden jälkeisenä päivänä, oli omituista.

Syyttäjä veti aikanaan kaikki syytteet onnettomuudesta pois. Onnettomuustutkintahan ei ole rikostutkinta vaan onnettomuuden syyn etsimistä ei syyllisten. Sitä varten olisi tehtävä erillinen rikostutkinta.

Massasäiliön kaatumisesta laaditussa raportissa oli lukuisia toimenpide-ehdotuksia. Useat niistä huomioitiin käynnissä olleessa rakennuslain kokonaisuudistuksessa ja rakennusmääräyskokoelmaa uudistettaessa. Uudessa laissa ja asetuksessa oli säännökset asiantuntijatarkastuksesta ja ulkopuolisesta tarkastuksesta. Molemmat antoivat rakennusvalvonnalle eväät turvallisuuden kannalta vaativissa kohteissa vaatia suunnitelmien ulkopuolista tarkastusta. Onko niitä tarpeeksi vaadittu en tiedä.

”Onnettomuustutkinta valmistui vuonna 1998, uusi rakennuslaki ja asetus vahvistettiin 5.2.1999 ja ne tulivat voimaan 1.1.2000. Eli ei asioissa tarpeettomasti viivytelty, mutta ministeriön resurssit olivat näissä asioissa niin käytössä, että ei siinä vaiheessa käynnistetty olemassa olevan rakennuskannan turvallisuusselvityksiä. Asiasta käytiin kyllä ministeriön sisällä keskustelua strategian laadinnan yhteydessä kuten myös eräiden rakennusten paloturvallisuuden tilasta.

Eräs ensimmäisiä syitä rakenteiden suunnittelun laadun huononemiseen oli kilpailuviraston kannanotto, jolla kiellettiin suunnittelupalkkioiden sitominen ns. taksajärjestelmään. Virasto kutsui sitä alan kartelliksi. Kun vielä monet paljon rakennuttavat yritykset lopettivat omia rakennuttajayksiköitään ja tilalle tulivat rakennuttajakonsultit, niin avoin raaka hintakilpailu ryöpsähti valloilleen. Sitä vielä pahensi 1990-luvun alun lama. Palkkioiden lasku johti suunnittelutyön määrän minimoimiseen, jolloin oleellisen tärkeä detaljisuunnittelu kärsi eniten. Onko tämä yksi syy turvallisuusriskeihin en osaa sanoa, mutta kosteus ja homevaurioiden määrää se lisäsi ilman muuta. Myös rakennesuunnittelijoiden käynnit työmailla loppuivat ja yksi valvova silmäpari oli vähemmän”, Mäkinen kirjoittaa.

”Olemme aika lailla samoilla linjoilla rakentajien ja rakennustuoteteollisuuden haluttomuudesta panostaa rakenteiden turvavallisuuteen ja yleensä rakentamisen virheettömyyteen. En kuitenkaan uskonut että valmistajien ja jopa suunnittelijoiden tietämys tai moraali oli eräissä tapauksissa pettänyt niin pahasti.

Selvitysmiehenä esitin loppuraportissani 1997 että organisoidaan virheettömän rakentamisen vuosi. Sain vastineeksi lähes sääliviä kommentteja, mistä moinen hullu ajatus”, Mäkinen jatkaa.

Suunnittelijan nimen suojelu saattoi johtaa pikkutytön kuolemaan

Onnettomuustutkintakeskus puuttui uudestaan rakenteelliseen turvallisuuteen jo vuonna 2000, kun uimahallin liimapuuhalli petti Iisalmessa suunnitteluvirheen vuoksi.

Tutkintalautakunta tutustui samalla kolmeen muuhun tuoreeseen kattovaurioon: teräsrakentaisen katon romahdukseen Kajaanissa, Lahden vanhan jäähallin sisääntulokatoksen romahdukseen ja oululaisen liimapuisen urheiluhallin romahdusvaaraan.

Suositukset olivat pitkälti entiset, mutta tällä kertaa huoli koski myös vanhojen rakennusten virheitä. Tutkintalautakunta suositti muun muassa, että rakennusvalvonnan tulisi vaatia nykyistä useammin rakennelaskelmat ja mitoitusperusteet ja rakennesuunnittelijat ja heidän pätevyytensä erilaisiin suunnittelutehtäviin koottaisiin tietokantaan. Lisäksi se toivoi, että puualan teollisuus tehostaisi puurakenneratkaisujen tutkimusta. Tämä toivomus osoittautui varsin pian turhankin ajankohtaiseksi.

Ennen onnettomuustutkinnan aktivoitumista kattoromahdukset oli hoidettu julkisuudelta piilosssa, sillä viranomaisetkaan eivät tienneet mihin heidän valtuutensa yltävät. Vasta Onnettomuustutkintakeskuksella noita valtuuksia oli riittävästi.

Tämä tuli konkreettisesti esiin, kun vuonna 1999 Sipoossa romahti kaksi vuotta vanha teräsrakenteinen ratsastushalli. Kaksi ratsastajaa oli hetkeä aiemmin poistunut hallista. Ratsastajat saivat kiittää hengestään hevosta, joka luokkasi jalkansa. Muuten ratsastus olisi jatkunut vielä tunnin.

Paikalle kiiruhtanut Teräsrakenneyhdistyksen asiamies soitti ympäristöministeriöön Risto Mäkiselle, joka sopi, että yhdistys tekee Sipoon hallin sortuman syistä raportin, jonka ministeriö maksaa. Rakennuslehti sai käyttöönsä siitä tehdyn raportin kuitenkin sillä tavalla sensuroituna, että suunnittelijan ja urakoitsijoiden nimet oli poistettu.

Mäkinen oli keskustellut asiasta ministeriön juristien kanssa. ”Juristit suosittivat salaamista, koska muuten oli vaara, että ministeriötä vastaan olisi nostettu vahingonkorvauskanne liiketoiminnan vahingoittamisesta.

Mäkisen mukaan vuonna 1999 oli epäselvää, voiko edes ympäristöministeriö saada tietoa tällaisesta rakennuttajan ”yksityisasiaksi” katsottavasta tapauksesta.

Hallista tehty virhelista täytti puolitoista A-nelosta. Virheitä oli tehty sekä teräsrakenteiden suunnittelussa, konepajahitsauksissa että asennuksissa.

Ympäristöministeriö olisi Mäkisen mukaan halunnut selvittää suunnittelijan ja teräsrakenteen toimittajan muita samankaltaisia projekteja, mutta yhteistyökykyä ei löytynyt eikä piirustusarkistoja avattu tutkijoille.

Mäkisen mukaan rakennuslaki ei antanut viranomaisille mahdollisuutta vaatia suunnittelijalta yleisselvitystä siitä, missä on mahdollisia muita samankaltaisia riskikohteita. Tämä oikeus oli ainoastaan virallisella onnettomuustutkinnalla.

Risto Mäkinen kertoi tapauksesta Rakennuslehdessä vuonna 2004, kun Jyväskylän Paviljongin ja Mustasaaren urheiluhallin katsomo-osan romahdukset olivat tuoneet hallien turvallisuusongelmat julkisuuteen. Rakennuslehti alkoi silloin selvittää aikaisempia kattoromahduksia, jolloin Sipoon tapauskin tuli esiin.

Vasta kun Laukaalla samanlainen teräsrakenteinen maneesi romahti vuonna 2013 aiheuttaen pikkutytön kuoleman ja neljän ihmisen loukkaantumisen, Mäkinen varmisti lehdelle, että kyseessä oli saman Antti Isolan halli, joka oli suunnitellut myös Sipoon vuonna 1999 ja Liedossa vuonna 2010 romahtaneet maneesit.

Liedon maneesista tehdyssä Onnettomuustutkintakeskuksen raportissa ei ollut mitään mainintaa Sipoosta eli onnettomuustutkijatkaan eivät tienneet, että saman suunnittelijan samanlainen maneesi oli romahtanut aiemminkin. Sipoota ei mainittu onnettomuustutkijoiden raportissa edes Laukaan turman yhteydessä. Tämä kertoo paljon viranomaisten tiedonkulun heikkoudesta.

Sipoon tapaus ei ole ainoa suinkaan ainoa onnettomuus, joka on salattu julkisuudelta. Kokenut betoniteollisuuden johtaja kertoi, että valtaosa palkkien tai muiden rakenteiden pettämisistä ei päädy koskaan julkisuuteen vaan vahingot korjataan vähin äänin, koska julkisuus ei ole sen paremmin rakentajan, suunnittelijan kuin kiinteistön omistajankaan intressien mukaista.

Rakennuslehden romahdusaallon jälkeen esittämä opetus, että samanlaisia ja samaan aikaan tehtyjä kohteita olisi syytä tarkkailla ja huoltaa erityisen hyvin, jäi osin tyhjäksi, koska tieto noista riskikohteista ei mennyt eteenpäin kiinteistönomistajille, kuten Laukaan tapauksessa viimeistään havaittin. Maneesiturmaa tutkineen Sisä-Suomen poliisin mukaan tieto hallityypin vaarallisuudesta ei välittynyt ratsastuskoulun yrittäjälle.

 2000-luvun kattoromahdusaallot

Olemassa olevan rakennuskannan turvallisuuskartoitusta ei teetetty Sipoon tapauksen jälkeenkään osin siitä syystä, että siihen ei Mäkisen mukaan olisi saatu rahoitusta. Tarvittiin siis vielä uusi ja isompi onnettomuus, jotta lainsäädäntö ja rahoitus olisi saatu kuntoon.

Sellainen tapahtui 1.2. 2003 Jyväskylässä, kun Skanskan edellisenä vuonna rakentaman messukeskuksen katto romahti 2500 neliömetrin laajuudelta. Lisäksi 45 metriä ulkoseinää kaatui.

Onni onnettomuudessa oli, että hallissa ei tapahtumapäivänä enää ollut tuhanisa nuoria, kuten kolmena edellisenä päivänä, kun messukeskuksessa oli ollut Nex-Step-messut.

Messukeskuksen laajennusosa oli valmistunut tammikuussa. Uusien tilojen kattorakenteena oli liimapuuristikko, jonka jänneväli oli tiettävästi Suomen pisin – 55 metriä.

Kyseessä oli tappivaarnaliitoksin tehty uudenlainen kattorakenne. Virheitä oli tehty niin vaarnojen kiinnittämisessä kuin suunnittelussakin. Yhdessä Late-Rakenteet Oy:n tekemässä liitoksessa oli ”inhimillisen erehdyksen” vuoksi vain 7 tappivaarnaa, kun niitä olisi pitänyt olla 33. Yksi liitos petti jo kaksi kuukautta ennen onnettomuutta, mutta silloin valmistaja vakuutti muiden liitosten olevan kunnossa.

Kattoristikon suunnittelija, tekniikan tohtori Markku Heinisuo KPM-Engineering Oy:stä ei pitänyt puupalkkeja riskirakenteena eikä osannut tuoreeltaan sanoa, mikä olisi romahduksen aiheuttanut.

Pian paljastui, että suunnittelussa oli käytetty eurooppalaista suunnitteluohjetta, joka ei tuntenut tapahtunutta murtumistilannetta. Siksi suurimpien liitosten lujuus oli vain puolet suunnitellusta. Tämä normivirhe oli kerrottu RIL:n Rakennustekniikka-lehdessä, mutta juttu oli jäänyt suunnittelijalta ilmeisesti lukematta.

Tässäkään tapauksessa kukaan ulkopuolinen asiantuntija ei ollut tarkastellut kriittisesti suunnitelmia. Kaiken lisäksi Skanska oli vaihtanut omalla riskillään alkuperäisen teräsristikkoratkaisun uudenlaiseen liimapuurakenteeseen, joka tilattiin tuoteosakauppana. Tilaajakin oli imagosyistä halunnut rakenteen puusta.

Skanska rakensi sitten romahtaneen rakennuksen tilalle omalla kustannuksellaan uuden, tällä kertaa teräsrakenteisen hallin.

Paviljongin romahdus pakotti tarkistamaan myös samaan aikaan rakenteilla olleen Joensuun Areenan suunnitelmat, sillä siihen oli tulossa samanlaiset tappivaarnaliitokset. YIT:n kvr-työnä tekemän hallin katto onkin kestänyt, mutta vesivuodoista tuli vuosia kestänyt piina.

Sisäministeri Ville Itälä kiirehti vaatimaan, että rakennusmääräykset ja niiden valvonta on syytä selvittää rakennusromahdusten takia, sillä jo hieman aiemmin Mustasaaressa YIT:n vuonna 1997 rakentaman Botnia-hallin teräsrakenteinen katto oli romahtanut 400 neliömetrin alalta.

Botnia-hallissa liukuva lumi oli aiheuttanut dynaamisen kuormituksen, jonka vuoksi puutteellisesti suunniteltujen orsiristikoiden kiinnityskorvakkeet irtosivat hitsauksestaan. Korvakkeen kestävyyttä ei oltu varmistettu laskelmilla eikä kukaan ulkopuolinen ollut arvioinut kriittisesti suunnittelutoimisto Kompiksen tekemiä suunnitelmia.

Rakennuslehti kertoi, kuinka Botnia-hallin kvr-rakentaja YIT:n omistama PPTH oli omassa ilmoituksessaan kertonut, kuinka se oli suunnitelmia kehittämällä saanut kustannussäästöjä. Tilaaja ei nimennyt päärakennesuunittelijaa valvomaan kvr-toteutuksen suunnittelua, vaikka esisuunnittelun tehnyt toimisto tätä ehdotti. Pienen kunnan rakennustarkastajan ammattitaito ei riittänyt rakennesuunnitelmien tarkastamiseen.

Teräsrakenteissa oli ollut taipumia jo ennen onnettomuutta. Pian onnettomuuden jälkeen samanlaisia muodonmuutoksia havaittiin saman toimittajan tekemässä Helsingin Talin hallissa. Ne havaitsi sattumalta hallissa vapaa-aikanaan ollut rakennusinsinööri. Hänen varoituksensa ansiosta hallin rakenteisiin tehtiin sitten vahvistuksia.

Jyväskylän ja Mustasaaren onnettomuudet herättivät välittömästi keskustelua siitä, kuinka heikosti uusien suunnitteratkaisujen turvallisuus varmistetaan.

Lisää sortumia seurasi: teollisuushallin katto sortui Kristiinankaupungissa ja navetan katto Haapavedellä. Kaikissa yhteisenä tekijänä oli poikkeuksellisen luminen talvi, mutta lumikuormat sinänsä eivät ylittyneet, jos rakenteet olisi mitoitettu ja tehty oikein. Yhdelle lappeelle kasautuvan ja siitä liukumaan pääsevän lumen aiheuttamista riskeistä oli keskusteltu jo Oulu-hallin suunnittelun yhteydessä.

Lidlin myymälöiden kattojen sisäänkäyntien NR-ristikoissa Vammalassa, Huittisella ja Porvossa paljastui systemaattisia suunnitteluvirheitä.

Rakennuslehti listasi 2000-luvun alussa tapahtuneet kattojen ja muiden rakenteiden romahdustapaukset ja kokosi yhteen samalla myös vanhat tapaukset.

Listaa täydennettiin tapausselostuksilla 20.11.2003 ilmestyneessä jutussa, jossa oli 25 kattorakenteiden pettämistä tai romahdusta, joista suurin osa oli tapahtunut 2000-luvulla

kohteet

Huolimatonta hitsausta ABC-asemalla

Onnettomuustutkintakeskus selvitti 200-luvun alussa myös yhtä selkeästi työturvallisuuteen liittynyttä rakenteiden pettämistapausta, kun Peabin urakoimalla ABC-aseman hallityömaalla Orivedellä rakenteilla ollut holvirakenne romahti. Yksi rakennusmies kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti onnettomuudessa.

VTT:n mukaan holvirakenne pääsi romahtamaan, koska välipohjaa kannattelevien teräsrakenteiden hitsaussaumat olivat olemattomia. Rakenne sortui, kun näiden teräsrakenteiden päälle valettiin betonista lattialaattaa.

Hitsausurakan saanut yritys ei itse ehtinyt tehdä työtä, vaan se ketjutti työ toiselle yritykselle. Suunnitelmat sinänsä olivat kunnossa, mutta niiden mukaan ei toimittu. Hitsaaja ei koskaan toimittanut rakennuttajalle tämän kysymään pätevyystodistusta, mutta sai siitä huolimatta jatkaa työtä.

Ammattitaidotonta rakentamista liikuntatiloissa

Vuonna 2004 onnettomuustutkinta selvitti Pohjan kunnassa tapahtuneen laskettelukeskuksen huoltorakennuksen katon romahdusta. Rakennus oli sekä suunniteltu että rakennettu talkoovoimin vuosina 1993-1994. Onnettomuuden syyksi todettiin talkoo-organisaation puutteellinen rakentamisen osaaminen. Samanlaisia ongelmia todettiin myöhemmin monien navettaromahdusten yhteydessä.

Hollolassa parikymmentä ihmistä loukkaantui kun laittomasti rakennettu autourheiluradan katsomo romahti. Vakavimmin loukkaantui nainen, jonka jalka murtui. ”Pohdintaan täytynee lisätä myös ei-rakennuksina pidettävät, mutta isoja väkijoukkoja keräävät rakennelmat. Niitä saattavat olla ulkoilmateattereiden katsomot ja rakenteella pengerretyt yleisötilat. Ei näissä saisi mitään tapahtua”, rakennusneuvos Heikki Aho ympäristöministeriöstä sanoi Helsingin Sanomille.

Liian silmämääräisiä katselmuksia

Ympäristöministeriö pyysi vuonna 2004 kuntia selvittämään julkisten rakennusten kattojen kunnon. Kuntaliitto ja Rakli tarkastuttivat yhdessä suuria yleisömääriä sisältävien pitkäjänteisten rakennusten turvallisuuden katselmuksissaan. Parissa prosentissa havaittiin puutteita, joihin piti heti tarttua.

Rakennuslehti kuvasi vuonna 2005 tarkastusta kuitenkin sen vauhdikkuuden perusteella pikakävelyksi. Yksi asiantuntija oli laskenut lehdelle, että kyseissä ajassa kaikkia kohteita ei ollut voitu mitenkään tarkastaa kuin ihan silmämääräisesti.  Arvio osoittautui vuonna 2006 oikeaksi, kun jo tarkastetussakin marketissa ilmeni vaurioita.

Miksi räystäät putoavat keväisin?

Rakennuslehti kirjoitti vuosina 2000-2006 kymmeniä juttuja kattoromahduksista ja rakenteellisen turvallisuuden puutteista. Kaikki mahdolliset asiantuntijat haastettiin mukaan keksimään keinoja asioiden kuntoonsaamiseksi.

Kaikkia noin runsas kirjoittelu rakentamisen laadusta ei miellyttänyt. Kevättalvella 2006 YIT Rakennuksen toimitusjohtaja Ilpo Jalasjoki moitti Rakennuslehden yhtiökokouksessa RT:n puheenjohtajan ominaisuudessa lehden ja erityisesti sen toimituspäällikön kirjoittaneen liian kriittisesti rakentamisen laadusta.

Uusi kattoromahdusten ja kattovaurioiden sarja otettiin onnettomuustutkinnan tutkintaan lähes välittömästi näiden moitteiden jälkeen. Ympäristöministeri Enestman puolestaan vaati rakennusalaa vastaamaan nollatoleranssilupauksestaan.

Kattoja romahteli tai vaurioitui maalis-huhtikuussa monilla paikkakunnilla. Tällä kertaa joukossa oli myös uusia tai korjattuja kauppakeskuksia, joissa betonipalkit olivat halkeilleet. Osa taas koski vanhojen rakennusten vaurioita. Ne olivat kestäneet aiemmat lumiset talvet, mutta nyt rakenteet eivät olleet enää kestäneetkään uusia rasituksia. Kuolemantapauksiakin tuli paljon, mutta ne olivat ”vain” sikoja ja nautoja.

Teknillisen korkeakoulun professori Pekka Kanerva oli jo vuonna 2003 ihmetellyt, kuinka pitkään selvitään hyvällä tuurilla. Hänen mukaansa onnettomuuksissa olisi voinut kuolla tai loukkaantua satoja ihmisiä, kuten ulkomailla vastaavanlaisissa onnettomuuksissa oli jo tapahtunut.

Ilmastonmuutoksen tuoma lumisateiden määrän kasvu oli pannut varsinkin Keski-Euroopassa katot tiukille, koska niitä ei oltu suunniteltu kovinkaan suurille lumikuormille. Suomessa sen sijaan lumikuorma on vain harvoin ollut ainoa selitys kattoromahdukselle vaan taustalla on ollut muita puutteita.

Onnettomuustutkintakeskus asetti kaksi tutkintaryhmää. Niistä toinen selvitti Savonlinnassa tapahtuneen kauppakeskuksen betonisten kattopalkkien vaurioitumista, mikä täytti suuronnettomuuden läheltä piti tilanteen kriteerit. Murtumat havaitsi aamulla saapunut tavarantoimittaja, kun palkeista oli pudonnut betonin kappaleita.

Savonlinnan Prisma valmistui 1992 ja se oli korjattu 2002. Samanlainen kattopalkkien vaurio oli havaittu edellisenä vuonna Kuopion Prismassa, joka oli valmistunut vuonna 1996. Kaikki marketit tarkastettiin vuonna 2005 tuon ensimmäisen Prisman katto-ongelmien jälkeen, eikä uusia vikoja oltu havaittu.
pika

Tapauksissa löytyi yhtymäkohtia vuonna 2003 tapahtuneeseen oululaisen uuden Citymarketin katon betonipalkkien vaurioihin. Citymarketin kaikkiin 25:een palkkiin tehtiin teräsvahvistukset, kun niissä oli juuri ennen marketin valmistumista huomattu pitkiä hiushalkemia.  Oulun rakennusvalvonnan päällikön Tapani Mäkikyrön mukaan romahdusvaara oli aivan todellinen.

Tässäkin kohteessa urakoitsija vaihtoi (ilmeisesti kustannussyistä) alun perin suunnitellun rakenteen toiseksi, nyt teräsristikon tuoteosakauppana hankittuihin betonielementteihin. Betonipalkit olivat Lujabetonin ja sen alihankkijana toimineen Pielisen Betonin toimittamia ja suunnittelemia. Tuoteosatoimittajan suunnittelija mitoitti kuitenkin raudoituksen väärin eikä päärakennesuunnittelija huomannut tätä virhettä. Suunittelua vaikeutti se, että palkeissa oli isoja systeemireikiä lähekkäin toisiaan.

Kuopiossa sekä Prisman että K-Citymarketin kattopalkkeja korjattiin ja vahvistettiin jälkikäteen. Molemmat oli rakentanut YIT ja kattopalkit oli toimittanut Pielisen Betoni. Kuopiossa Prisman omistaja Osuuskauppa PeeÄssä vaati vaurioista  YIT:ltä yli 400 000 euron korvauksia syyttäen sitä törkeästä laiminlyönnistä.

Jännebetonipalkkien suunnitteluongelma rajoittui lopulta itäsuomalaiseksi. Monissa tapauksissa kyse oli yhden yrityksen, Pielisen Betonin, toimituksista ja sen käyttämän suunnittelijan Harry Dunkellin virheellisistä suunnitelmista. Betoniteollisuus laati rivakasti ohjeet vastaavien tapausten estämiseksi

Kattojen vaurioitumisen syynä oli systemaattinen suunnitteluvirhe eli HI-jännebetonipalkin yläpaarteen yliraudoitus. Samanlaisia kattoja oli Itä-Suomeen suunniteltu 30-50 vuosien 1991-2003 välisenä aikana. Niissä käytettiin tilan säästämiseksi normaalia matalampia, mutta samalla riskialttiimpia kattopalkkeja.

Riskejä lisäsivät myös yhä kasvaneet jännevälivaatimukset, mikä on ollut yhteinen tekijä myös muiden hallien ja jopa navetoiden onnettomuuksiin.

Navetoiden, hallien ja markettin turvallisuus kuntoon

Toinen onnettomuustutkintaryhmä selvitti navetoiden ja muiden vastaavanlaisten rakennusten turvallisuutta. Selvitettävänä oli navetan kattoristikoiden pettäminen Pihtiputaalla, koulun liikuntasalin liimapuisten kattopalkkien halkeilu Laukaassa, marketin betonisten julkisivuelementtien kaatumisvaara Karjaalla, marketin liimapuisen katttopalkin vaurioituminen Keiteleellä, myymälän katon romahtaminen Haapajärvellä, urheiluhallin katon teräspoimulevyjen painuminen Jyväskylässä, ratsastusmaneesin romahtaminen Vetelissä ja tukkuliikkeen katon romahdus Joensuussa.

Haapajärven Halpa-Hallin puuristikkokaton romahdus oli näistä tapauksista merkittävin, koska samoilla suunnitelmilla oli tehty useita Halpa-Halleja.

Markettien sisäkattojen romahduksia selvitettäessä paljastui, että niiden kattorakenteisiin oli usein lisätty jälkikäteen kuormia miettimättä, mille kuormille rakenteet oli alun perin mitoitettu.

Olivatko kaupat sitten ottaneet opiksi noista ikävistä kokemuksista? RT:n Betoniteollisuuden toimitusjohtaja Olli Hämäläinen pelkäsi, että ei mitään. ”Kentältä tulleet tiedot kertovat, että uusia kauppakeskuksia rakennettaessa jännevälejä pyritään entisestään kasvattamaan ja rakenteita hoikentamaan”, hän arvioi huhtikuussa 2006.

Kuntaliitto, Rakennusteollisuus RT, RIL, Rakli ja Skol antoivat keväällä 2006 julkilausuman, jossa ne pitivät ilmeisenä, että Suomessa on edelleen turvallisuuden kannalta riskialttiita rakennuksia. Ne pitivät tärkeänä, että yleisötilojen kiinteistöjen omistajia informoidaan rakennusten kattorakenteisiin sisältyvistä turvallisuusriskeistä

Suunnitelmiin tarkastus, tiedottamiseen vauhtia ja halleihin katsastus

2000-luvun alun kattoromahdusten sarja herätti rakennusalan huomaan, että se oli tuudittautunut valheelliseen turvallisuuden tunteeseen.

Oulun rakennusvalvontaviraston päällikön Tapani Mäkikyrö nimitettiin vuonna 2003 selvitysmieheksi laatimaan keinoja rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi. Yksi hänen ehdotuksistaan vuonna 2004 oli, että vaativen rakenteiden suunnitteluun pitäisi saada kolmannen osapuolen tarkastus. Vuoden 2006 onnettomuudet toivat lisää painoa tuolle esitykselle, jonka Onnettomuustutkintakeskus oli tehnyt jo vuonna 1998.

Vaikka valtaosa onnettomuuksista koski vanhoja rakennuksia, niin niitä koskeva RIL:n ehdotus säännöllisestä katsastusmenettelystä hautautui vuosikausiksi ympäristöministeriön byrokratiaan, vaikka Onnettomuustutkintakeskus suositti sitä jo vuoden 2006 onnettomuuksien jälkeen. Ehdotukseen tartuttiin uudestaan vasta vuoden 2013 Laukaan maneesiturman ja vuonna 2012 tapahtuneen Jyväskylän vanhan vesitornin romahduksen jälkeen.

Tiedon kulun ongelmiin törmättiin sekä Laukaan maneesiturman että vuonna 2010 Järvenpäässä romahtaneen teräsrakenteisen Nordic Hall Oy:n hallin tapauksessa. Romahdushetkellä hallissa oli 14 henkeä, joista kaksi loukkaantui lievästi. Onnettomuustutkintakeskus tiedotti vastaavanlaisten hallien riskeistä ympäristöministeriöön, mutta tieto kulki huonosti eteenpäin.

Paljon paremmin tiedotus onnistui, kun Jyväskylässä romahti vesitorni vuonna 2012. Silloin kaivettiin nopeasti esiin kaikki ne vesitornit ja muutkin rakennukset, joissa oli käytetty samaa terästyyppiä. Niitä löytyi kymmenittäin Sibelius-monumentista ja Lahden kisakeskuksen katsomosta lähtien. Mukana olivat myös muun muassa Valion pääkonttori, Lappeenrannan kirjasto ja VR:n asemakatos Kouvolassa. Esimerkiksi Sykissä liikuntasalin katto meni heti remonttiin, koska oppilaiden turvallisuutta ei haluttu millään tavoin riskeerata ja Lahden kisastadionkin pistettiin remonttiin vaikka se merkitsi joidenkin kesän urheilutapahtumien perumista.

Onko rakenteellinen turvallisuus sitten tänään kunnossa? Riskit tunnetaan, kokemuksista on opittu, vanhoja rakennuksia katsastetaan piilevien virheiden varalta ja tiedottaminenkin hallitaan ja otetaan vakavasti.

Yksi vastaus siihen tuli, kun suuren rakennusliikkeen johtaja pyysi Rakennuslehteä tekemään jutun suunnittelun heikosta laadusta. Se on hänen mielestään rakentamisen suurin ongelma tällä hetkellä. Suurimpana syynä siihen hän piti resurssipulaa, minkä takia suunnitelmia ei ehditä tehdä kunnolla, puhumattakaan siitä, että kukaan ehtisi niitä tarkastaa. 1990-luvulla tehdyt diplomi-insinöörikoulutuksen leikkaukset olivat tuoneet ainakin yhden insinöörisukupolven suuruisen aukon nimenomaan kokeneimpaan suunnittelijakaartiin. Työmailla samanlaiset vuonna 1996 tehdyt koulutusleikkaukset, kuten teknikkokoulutuksen lopettaminen, näkyvät pulana kokeneista mestareista.

Vuoden 2016 alussa tehty laaja laatukysely alan ammattilaisille vahvisti huolen suunnittelun ongelmista.

Lisäksi rakennusten turvallisuuskatselmukset ovat edenneet suunnittelijoiden resurssipulan vuoksi varsin hitaasti, kuten Swecon osastopäällikkö Juha Kukkonen kirjoittaa.

Ongelmat ovat siis edelleen osin samat, joista Onnettomuustutkintakeskus varoitti lähes 20 vuotta sitten. Tätä johtopäätöstä vahvistivat vuoden 2016 lopulla ja 2017 tulleet uudet tiedot rakenteellisen turvallisuuden pettämisistä. Kyse oli sekä vanhoista teräshalleista että ihan uusista betonisilloista.

400 teräshallissa turvallisuusongelmia vielä vuonna 2017

Rakennuslehden toimittaja Auri Häkkinen kertoi huhtikuussa 2017, että liki 400 teräshallissa saattaa piillä vakavia turvallisuuspuutteita siitä huolimatta, että laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastamisesta tuli voimaan jo keväällä 2015. Lain tarkoituksena on varmistaa kantavien rakenteiden turvallisuus erityisesti rakennuksissa, joissa on pitkiä jännevälejä ja joita käyttää samanaikaisesti suuri joukko ihmisiä. Laki koskee myös maneeseja ja eläinsuojia

Laki velvoitti rakennuksen omistajan tarkistuttamaan keskeisten kantavien rakenteiden turvallisuuden neljän vuoden kuluessa. Tarkastuksen määräaika oli 1.4.2017 mennessä, jos kyseessä on ollut avaimet käteen tyyppinen toimitus eli tuoteosakauppa. Muussa tapauksessa määräaika on 1.4.2019.

Tukes oli teettänyt A-Insinööreillä yhden hallin tarkastuslaskelmat Muotopeitteen toimittamasta teräsrunkoisesta hallista. Laskelmissa havaittiin, että hallin runko on epästabiili ja vaatii lisäjäykistyksiä. Lisäksi hallin ankkuroinnissa oli puutteita. Kyseisen tapaisia halleja on Suomessa 15.

Teräsrakenneyhdistys TRY on kerännyt listan jo konkurssiin menneen Nordic Hallin/Koraton kohteista, joissa on myös mahdollisia turvallisuuspuutteita. Suurin huoli on liikuntahalleista ja maneeseista, koska niissä on paljon ihmisiä. TRY:n listalla on noin 370 hallia. Niistä 34 on liikuntahalleja ja 90 maneeseja.

Esimerkiksi Lappeenrannassa sijaitsevassa maneesissa on paljastunut rakenteellisia puutteita, jotka pitää korjata. Vuoden 2016 lopulla Porvoon harjoitusjäähallissa paljastui rakenteellisia puutteita, joiden vuoksi halli laitettiin käyttökieltoon. Kumpikin halli on Koraton toimittama.

”Näissä teräshalleissa on havaittu samanlaisia puutteita kuin Muotopeitteen halleissa. Niille yhteistä on, että runkorakenteissa on 2- tai 3-nivelkehiä ja kaikki muut liitokset ovat momenttijäykkiä”, teräsrakenneasiantuntija Jouko Lamminen Vantaan rakennusvalvonnasta analysoi.

Se tarkoittaa, että jos katto- ja seinärakenteissa ei ole riittävästi diagonaalirakenteita, rakenteisiin tulee lumikuormarasituksesta siirtymiä ja hitsiliitokset löystyvät.

Swecon tekemästä raportista selvisi, että Porvoon hallissa oli systemaattinen suunnitteluvirhe. Osa liitoksista oli pahasti alimitoitettu. Rakenteiden kapasiteetti ylittyy suuressa osassa rakenteita 150–400 prosentilla ja pahimmillaan 1500 prosentilla. Rakenne kestää alle 20 kilon lumikuorman neliömetrillä.

”Osa sauvoista pitäisi vaihtaa kokonaan, pelkkä nurkkien vahvistus ei riitä”, Lamminen totesi.

Hänen näkemyksenään on, että Porvoon harjoitushallin hitsit ovat osin alamittaisia ja rakenteiden suunnittelussa ei ollut noudatettu toteutusajan ohjeistuksia paarteiden ja diagonaalien leveyssuhteista.

Lammisen mukaan ongelmana hallien tarkastuksessa on, etteivät kaikki rakennesuunnittelijat osaa tehdä suunnitelmista tarkastuslaskelmia.

Betonisilloissa liikaa ilmaa ja liian vähän lujuutta

Kesällä 2016 betonirakentajat yllätti Kemijärvelle rakennettavan sillan heikoksi jäänyt betonivalu ja syksyllä paljastui, että samanlaisia lujuusongelmia oli myös Turussa radan yli rakennettavan sairaalan työmaalla. Kemijärven Kallanvaarassa liki valmis rautatiesilta jouduttiin purkamaan betonivalussa havaitun lujuusongelman vuoksi. Turussakin jouduttin suuriin purkutöihin, kun valmiissa betonivalussa oli suoranaisia ”rotankoloja”.

Syyskuussa tehdyssä valutyössä oli ongelmia betonin tiivistämisessä.

Ongelmakohteita paljastui pian lisää. Liikenneviraston ensimmäisissä pistokokeissa tutkittiin kahdeksantoista siltaa. Kuusi siltaa ei täyttänyt lujuusvaatimuksia. Se pakotti Liikenneviraston laajentamaan tarkastuksia kaikkiin 2010-luvulla rakennettuihin siltoihin.

Betoniteollisuuden ensimmäisten selvitysten mukaan betonirakenteissa havaittuja lujuusongelmia näyttää olevan kahdenlaisissa kohteissa. Toisissa kohteissa betonissa on ollut liikaa ilmaa ja toisissa betonin työstettävyys ei ole soveltunut kohteeseen.

Yhden ryhmän muodostavat pakkas-suolarasitukseen tarkoitetut niin sanotut P-lukubetonit, joita käytetään useimmiten infrarakenteissa. P-lukubetoneilta vaaditaan ominaisuuksia, jotka edellyttävät sekä notkistavan että suojahuokosia tuottavan lisäaineen eli niin sanotun huokostimen käyttämistä betonia valmistettaessa. Tämän lisäaineyhdistelmän on havaittu joissakin tapauksissa muodostavan betoniin huomattavasti tarkoitettua enemmän ilmaa, mikä aiheuttaa betonin puristuslujuuden jäämisen ennakoitua alhaisemmaksi. Lisäaineiden taipumus kehittää betoniin joissain tapauksissa huomattavasti liikaa ilmaa tuli alalle täytenä yllätyksenä.

Betoniteollisuus käynnisti Liikenneviraston vaatimuksesta oman selvityksensä betonin laadun varmistamiseksi ja Rakennusteollisuus kutsui Oulun rakennusvalvonnan entisen päällikön Tapani Mäkikyrön riippumattomaksi selvitysmieheksi. Mäkikyrö oli jo 2000-luvun alussa ollut rakenteellisen turvallisuuden selvitysmiehenä.

Tuloksia betoniteollisuuden ja Mäkikyrön töiden tuloksista on odotettavissa syksyllä 2017. Alan asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että yhtä yksinkertaista syytä ei löydy vaan kyse on monisyisestä ongelmasta.

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 21 kertaa

21 vastausta artikkeliin “Näin luottamus rakennusinsinöörien osaamiseen romahti – onnettomuustutkinnan suosituksille viitattiin kinttaalla”

  1. Hyvä ja tärkeä artikkell. Tuomo Karppanen tai olla Karppinen.

  2. Ompas oravanpyörä.

    Suunnittelijoille ei makseta koska suunnitelua ei arvosteta mistä syystä suunnittelijat riittävän kokemuksen kartuttua ovat palkkaluokansa huipulla ja siirtyvät projektinjohtajiksi ja ryhmäpäälliköiksi jolloin niillä ei ole aikaa perehtyä rakenneratkaisuihin joihin niiden kokemus edellyttää, mistä seuraa että suunittelun tekee vajaamman suunnitelukokemuksen omaava suunnittelija…

    Kaiken tämän mahdollistaa se ettei pätevyyksiä vaadita suunnittelua tekevältä henkilöltä vaan projketissa nimellinen läsnäolo riittää.

    1. Tuo itseänikin vähän mietitytti. Suunnittelijoista – on kyse sitten arkkitehdeistä tai vaikka rakennesuunnittelijoista – puhutaan usein vain yksi nimi mainiten. Mainittu nimi on sen henkilön nimi, jonka nimet ovat papereissa, ja jonka osalta pätevyysvaatimukset ainoastaan tarkastetaan. Mutta varsinkaan vaativien kohteiden kohdalla harvemmin kai vastaavaksi suunnittelijaksi merkattu henkilö on kohteen rakenteita kovin paljoa itse juuri suunnitellut. Mitä vaativampi kohde, sitä isompi suunnitteluryhmä kohdetta on tehnyt. Kuvat suunnittelee ja piirtää usein projektiryhmän jäsenet, ja sitten suunnittelijaksi kirjataan projektinjohtajan, ryhmäpäällikön, toimitusjohtajan, osakkaan tms. nimi, sen mukaan, kenen nimi missäkin firmassa suunnitelmiin on tapana laittaa. Tämä mielellään tarkastaa kuvat ennen nimen laittamista. Esimiehillä työajasta iso osa menee tarjousten laadintaan, raportointiin, projektinhallintaan, henkilöstöjohtamiseen ja muihin esimiestehtäviin – ja aikaa varsinaiseen suunnittelutyöhön voi olla aika rajallisesti.

      Esim. lääkäreiden, sairaanhoitajien tai vaikka bussikuskien tapauksessa nimenomaan työtä tekevien pitää olla päteviä. Suunnittelualalla puolestaan suunnittelijana saa toimia kuka tahansa, ja pätevyys tarkistetaan vain siltä, jonka nimi kirjataan vastaavaksi suunnittelijaksi. Kohteiden päätoimiset suunnittelijat eivät laita nimiään mihinkään paperiin, vaan paperit allekirjoittaa usein joku sellainen, joka on mukana useissa projekteissa yhtä aikaa, kaikissa osa-aikaisesti. Askel eteenpäin olisi se, että suunnitelmiin kirjattaisiin kaikkien suunnitelmiin oikeasti jotain tehneiden nimet, jolloin tiedettäisiin paremmin, että ketkä ovat oikeasti jotain kohdetta suunnitelleet. Tämä pätee tosiaan myös esim. arkkitehtuuriin, jossa myöskin yhä kirjataan näkyviin usein vain yksi tai kaksi suunnittelijan nimeä (useimmiten arkkitehtitoimistoissa kirjataan papereihin arkkitehtitoimiston osakkaiden nimiä), vaikka suunnittelutyöstä käytännössä suurimman osan olisivat tehneet ihan muut henkilöt.

      1. ..onneks uusissa Fise:n pätevyyksissä taitaa olla vaatimus työnäytteille. Nyt kun tuon Fisen homman sais järkeistettyä niin että se olisi myös tehdas- ja infrasuunnittelullekkin eikä vaan rakennusvalvonnan alaisille rakenteille.

  3. Myös usko journalistien äidinkielentaitoon on horjumassa.

    kannattaja, (< vars. kannattaa 3) tukija, puoltaja, puolestapuhuja. (Jkn) innokas kannattaja. Puolueen kannattajat ja vastustajat. Ehdotus sai lukuisasti kannattajia. Perinteen kannattaja säilyttäjä, ylläpitäjä.

    kannatin, kannattava tuki t. väline, kannake, kannate. Katon-, parvekkeen kannattimet. Hyllynkannatin. Housunkannattimet olkaimet.

    1. Kannattaa selata googlea lisää. Sieltä löytyy sana katon pääkannattaja.

  4. ”Yksi vastaus siihen tuli toukokuun lopulla, kun suuren rakennusliikkeen johtaja pyysi Rakennuslehteä tekemään jutun suunnittelun heikosta laadusta. Se on hänen mielestään rakentamisen suurin ongelma tällä hetkellä. Suurimpana syynä siihen hän piti resurssipulaa, minkä takia suunnitelmia ei ehditä tehdä kunnolla, puhumattakaan siitä, että kukaan ehtisi niitä tarkastaa.”

    Mitäköhän tällaiseen aivopieruun nyt viitsii edes vastata. Vastaus löytyy rakennusliikkeen johtajan omasta kommentista. On aivan totta, että suurin syy suunnittelun ongelmiin löytyy alimitoitetuista suunnitteluresursseista. Tähän taas syy löytyy siitä, että suunnittelusta ei olla valmiita maksamaan kuin minimimäärä, jolloin tuloksena on suunnitelmat, jotka menevät rimaa hipoen läpi rakennusvalvonnasta. Rakennesuunnittelu tuntuu olevan useimmissa projekteissa pelkästään pakollinen kuluerä, joka pyritään minimoimaan keinolla millä hyvänsä. Tärkeintä ei tunnu olevan se, että pysyykö rakenne toimivana ja turvallisena koko suunnitellun käyttöiän ajan (jonka pitäisi olla itsestään selvä lähtökohta), vaan se että näyttääkö se ulospäin hyvältä, jolloin saadaan kiva referenssikohde omille kotisivuille. Kun tähän vielä lisätään jatkuva sählääminen itse rakennusliikkeen kanssa muutoksista, kun rakenneratkaisuissa halutaan säästää keinolla millä hyvänsä ja se, että loppujen lopuksi valmis rakenne saattaa hyvänä päivänä jopa olla toteutettu suunnitelmien mukaan, mikäli työmaalla on ”lastentarhanhoitaja” valvomassa selän takana, että valmis rakenne todella vastaa suunniteltua, niin on aivan totta, että lopputuloksena on heikko laatu.

    ”Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Tuomo Karppinen totesi vuonna 2006, että Suomessa rakennesuunnittelijan mitta on ollut 1980-luvulta lähtien ollut se, kuinka paljon hän on pysytynyt mitoituksessaan säästämään materiaalia.”

    Tähän löytyy jälleen syy siitä ”typeryydestä”, että rakennesuunnittelun kustannuksista halutaan säästää mahdollisimman paljon. Rakennus toteutetaan lähtökohtaisesti halvimmalla mahdollisella rakenneratkaisulla ja tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että rakennesuunnittelijaksi valitaan se suunnittelija, joka pystyy optimoimaan rakenneratkaisut sellaisiksi, että rakenne on kaikilla mahdollisilla kriteereillä ns. ”tappiin asti mitoitettu”. Kun tähän soppaan lisätään se tosiasia, että alimman tarjouksen rakennesuunnitelmista tehneen suunnittelijan resurssit eivät pysy mukana jatkuvassa muutoksessa, niin tuloksena on se, että osa rakenteista on loppujen lopuksi alimitoitettuja tai ainakin hyvin herkkiä pienillekin rakennusvirheille. Ylipäätään ei tunnuta ymmärtävän sitä tosiasiaa, että normien mukaiset suunnitteluvaatimukset ovat minimivaatimuksia, jotka rakenteen minimissään tulee toteuttaa. Ei äkkiseltään tule mieleen mitään muuta alaa (ainakaan menestyvää sellaista), jossa olisi lähtökohta ja jossa oltaisiin ylpeitä siitä, että saatiin toteutetuksi nippa nappa toimiva lopputuote. Mikäli rakennesuunnitelmat halutaan nykyisissä aivan liian kireissä rakentamisaikatauluissa ja jatkuvassa muutossuunnittelussa pitää edes etäisesti toimivina ja turvallisina, niin tilaajan on syytä katsoa peiliin ja miettiä, että mahtaisiko syy kerrankin löytyä sieltä…koska näin nyt ei kuitenkaan tule tapahtumaan tämän alan yleisessä asenneilmapiirissä, niin odotetaan Rakennuslehden 75-vuotis juhlavuotta ja luetaan uusi artikkeli samalla otsikolla uudelleen.

    1. Kevään uutisissa on ollut listautunut rakennusliike. Heidän koko liikeideansa perustuu siihen, että saavat omalla suunnittelulla tehdä mahdollisimman halvan rakennuksen. Laillisia ne ilmeisesti ovat, mutta osittain vain rimaa hipoen ja tulkintaa venyttäen. Lisäksi ”turhia normeja” halutaan edelleenkin purkaa kustannustensäästön nimissä. Tätä me suomalaiset haluamme. Sitä myös saamme.

  5. Tuo oli melkoinen kooste. Kukas tutkisi, keräisi koosteen ja kirjoittaisi seuraavaksi lämpöeristämisestä, tiivistämisestä, säästämisestä, nopeasta rakentamisesta, energiatehokkuudesta ja itiöiden kasvualustoista yhdessä ja samassa. Esimerkkejä / lopputuloksia ”hometaloja” löytyy jo Suomesta tuhansia.

  6. On suurta epärehellisyyttä yleistää suomalaisen insinööritaidon olevan näiden esimerkkien tasolla.

  7. Valtiokin toi ison laman aikaan lisänsä tähän soppaan. Kun valtio työllisyyssyyistä kustansi firmoihin ilmaisia suunnittelijoita, suunnittelijoiden palkat ja suunnittelusta maksettavat hinnat romahtivat. Vieläkään ei ole siitä toivuttu. Kun rakennuttajat tottuivat polkuhintoihin, eivät he ole laman loputtuakaan suostuneet maksamaan suunnittelusta asiallista hintaa. Siksi suunnittelufirmat palkkaavat mieluummin noviisin kuin kokeneen. Ei ole varaa maksaa osaavien kokeneiden suunnittelijoiden palkkoja.

    1. Vielä suurempi painoarvo on mielestäni SKOL-luokituksella koska siinäkin määritellään kokeneet erikoissuunnittelijat luokissa E ja 1 eivät voi tehdä enää käytännön suunnittelutyötä vaan ovat johtamassa sitä elikkä on pakotettuja vaihtamaan rakennesuunnittelijan ammatin projektipäälikön ammattiin tai vastaavaan firman ryhmä- tai suunnitelupäälikön ammattiin, elikkä puhtaaseen sivustakatsojan rooliin.

  8. Suunnittelutoimistot ovat isoja (pörssi-)yhtiöitä, joissa ideana on tehdä voittoa konsultoinnilla. Missään niistä ei tehdä yhtään sen enempää töitä kuin mistä asiakas on valmis maksamaan. Ja asiakas taas haluaa suunnitelmat mahdollisimman halvalla eli vähäisellä suunnittelun määrällä. Lisäksi tilaajat arvostavat niitä toimistoja, jotka tekevät keveimmät rakenteet tuoteosatoimittajalle. Lopputuloksena on vauhdilla tehtyjä suunnitelmia, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. No ei ole tarvettakaan kestää, kun niitä ei kukaan tarkasta.

    Markkinataloudessa ainoa toimiva ratkaisu ongelmaan on pakollinen ulkopuolinen suunnitelmien tarkastus. Muuten jonkun tulisi systeemissä tinkiä vapaaehtoisesti katteestaan, mitä ei tule ikinä tapahtumaan.

  9. Hyvä artikkeli asiasta josta ei todellakaan keskustella tarpeeksi.

    Tälläkin hetkellä tilanne on mielenkiintoinen siinä mielessä, että vaikka nyt kovasti kehutaan että rakennusten turvallisuuteen on panostettu ja enää ei pitäisi päästä maneesiturmien tapaisia onnettomuuksia tapahtumaan niin edelleen Suomessa on ihan hyväksyttyä myydä hallipaketteja joissa rakenteiden mitoitus on tehty väärin ja jäykistys on puutteellinen. Tässä olisi yksi esimerkki tälläisestä toimittajasta: http://www.ryhtihalli.com

    Eipä niitä syyttömiä löydy muualtakaan. Ihan yhtälailla sitä olen törmännyt Rambollin väärin suunniteltuihin elementtidetaljeihin, joiden takia sortua kauppakeskuksen seinää iso pätkä. Eräässä pienemmässä hankkeessa elementtisuunnittelijana huomasin että rakennesuunnittelija ei ollut kiinnittänyt laajennusosaa mitenkään vanhaan rakennukseen eikä laajennusosaa oltu jäykistetty vaan se oli niin mekanismirakenne kun vaan olla. Asiasta ilmoitus rakennuttajalle joka viittasi kintaalla asialle ja sielläpähän rakennus nytkin heiluu tuulessa.

    HI-palkkeja suunnitellaan edelleen väärän muotoisella haka-taivutuksella, koska ovat halvempia. Lisäksi hauskinta on että edelleen jännitettyjä palkkeja voidaan tilata ihan Parmaa myöten ilman mittapiirustuksia tai sen kummenpia suunnitelmia. Luulisi nyt olevan aika oleellista että rakennushankkeessa edellytettäisiin olevan vastuullinen rakennesuunnittelija joka edes määrittäisi kuormat ja piirtäisi mittapiirustuksen siitä minkälainen palkki tarvitaan ja mihin ja miten se meinataan laittaa kiinni? Ei tunnu olevan elementtitehtaille asia ongelma vaan sitä tehdään mitä mieleen tulee ja laatujärjestelmät pölyttyvät kaapeissa.

    Olisihan sitä nyt vähän panostettavaa rakennuksen käyttäjilläkin. Eräässä Spondan omistamassa kiinteistössä kolmen sepän aukiolla on paloturvallisuus niin pahasti pielessä, että tulipalotilanteessa rakennuksen poistumisteiden käyttäminen olisi jo haastavaa vaikka tietäisi miten pitäisi toimia. Tämäkin asia on hiljaisesti hyväksytty ja ihmetyttää mikseivät edes viranomaiset viitsi asiaan puuttua.

    Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tahtotila asioiden hoitamiseen kunnolla tuntuu puuttuvan pahasti kaikilta!

  10. Hieno juttu ja juttusarja — kiitos.

  11. Kyllä nuo betonisten HI-palkkien yläpaarteen yliraudoituksen vaarat tulivat tietoon jo 1978-1980 kun Kannelmäen EKA-marketin kattopalkit alkoivat taipua n 4 vuoden käytön jälkeen.

    Kyseisessä tapauksessa vaurion aiheuttajaksi paljastui elementtitehtaan työntekijöiden ”oma-aloitteellisuus”. Tuotannosta ylimääräiseksi romujätteeksi luokiteltavia jännepunosten pätkiä oli lisätty yläpaarteen raudoitukseen harjaterästankojen tilalle tai jopa niiden lisäksi. Varmuuden vuoksi! Kuviteltiin ilmeisesti, että mitä enemmän rautaa sen varmempi rakenne.Tulipahan ylimääräinen romurauta siten hyötykäyttöön. Tämä kaikki aloitteellisuus elementtitehtaan suunnittelijoiden ja ylemmän johdon sekä valvonnan tietämättä. Yllätyksenä se tuli siis minullekin.

    Vaurioriskin vaaralliseksi teki nimenomaan juuri punosterästen käyttö puristetussa yläpaarteessa. Jokainen joka on yrittänyt puristaa köyttä pituussuunnassa on varmaankin huomannut, että se alkaa laajeta sivusuunnassa. Betonirakenteen sisälle se aiheuttaa suuria sivuttaisia halkaisuvoimia saaden yläpaarteen halkeamaan harjalta pitkälle tukea kohti. Samalla palkin kapasiteetti putoaa rajusti.

    Kuinka ongelma havaittiin? Palkit valmistaneen tehtaan hälytyskellot alkoivat soida kun marketin toisen kerroksen toimistotiloissa työpaikallan ollut huonekalumyyjä soitti tehtaalle. Hän kertoi että oli jo pidemmän aikaa ihmetellyt kun ovenpielessä ollut pystytuki oli alkanut taipua pikkuhiljaa. Samalla oli toimiston oven sulkeutuminen muuttunut vaikeammaksi. Lopulta ovi ei mennyt ollenkaan kiinni.
    Paikan päälle rientäneiden huolestuneiden elementtitehtaan edustajien huomio oli, että taipuva pystytuki oli yläpäästään tuettu katon HI-palkin pohjasta.

    Rakenteiden silmävaraisten ja varovaisten piikkaamalla tapahtuneiden tutkimusten jälkeen paljastui ongelmien todellinen syy. Korjaustoimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi. Katto tuettiin väliaikaisesti. HI-palkkien yläpaarteet piikattiin halkeamia myöten auki pituussuuntaan ja yläpaarteisiin valettiin betonimanttelit. Sielläkin missä ei ollut halkeamia vahvistettiin yläpaarteita betonimantteleilla jälkivaluna yläpaarteen molemmin puolin. Lisäksi pisimmät HI-palkit tuettiin harjan kohdalta pysyvästi teräsbetonipilareilla. Samalla palkit sahattiin poikki tuen keskeltä jotta palkit saatiin toimimaan yksiaukkoisina. Näin estettiin hallitsemattomat vetovoimat keskitukien yläpinnoissa.

    Miten ongelma hoidettiin julkisuuden ja talouden kannalta? Lopputuloksena tilaajan ja elementtitehtaan välisten neuvotteluiden tuloksena seuraavaa:

    Julkisuuden suuntaan oli tietääkseni täydellinen hiljaisuus.

    Korjaustöiden ohessa toteutettiin myös marketin toisen kerroksen lattiapinta-alan laajennus lisää parvitilaa rakentamalla.

    Lisäksi elementtitehdas maksoi hyvityksenä tietyn rahasumman. Olen sen suuruuden jo autuaasti unohtanut.

    Nyt ei tarvitse enää jännittää katon ylhäällä pysymistä. Sain omakohtaisesti vierestä seurata vuonna 2008 kun vanhan EKA-marketin sittemmin Prisman rakenteita purettiin uuden uljaan Kaaren kauppakeskuksen tieltä. Levätköön rauhassa markettien hautausmaalla. Rikos lienee jo vanhentunut. Mitähän ongelmien julkinen puinti olisi saanut aikaan? Ehkä asiaan olisi kiinnitetty aikaisemmin huomiota ja rakentamisohjeita olisi tarkennettu ja tiukennettu.

    EKA-marketin elementtien rakennesuunnittelija.

  12. Todettakoon että kun oman autotallin haluaisit piirtää ja rakentaa niin IHAN KAIKKI LASKELMAT VAADITAAN ja kaikkiin rooleihin joku rahastaja !!!

  13. Laukaan hallin romahtamisen syitä tutkiessani en ole havainnut sellaista syytä, jota pidän periaatteellisena virheenä. Jos jotakuta kiinnostaa ko. asia, niin voin keskustella siitä. Kerran soitin rakennushallitukseen ko. asiasta, mutta vastaanottava insinööri oli niin ylimielinen, että en alkanut kertoa hänelle havaitsemastani periaatteelisesta virheestä. Koska sitä ei ole käsitelty lausunnoissa, niin tuleeko niitä samasta syystä lisää?

  14. Turun Myllysillan toteutuksessa oli ,muistaakseni huolimattomuutta ja sillan omapaino kasvoi n. 10 %( ? ) Muistanko oikein?

Vastaa käyttäjälle Eko Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat