Selvitys valmistui: Tuulivoimaa voi rakentaa tietyin ehdoin myös Itä-Suomeen

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan selvitys osoittaa, että aluevalvonnan ja tuulivoiman yhteensovittaminen Itä-Suomessa on mahdollista. Se kuitenkin vaatii entistä tiiviimpää viranomaisten ja hanketoimijoiden välistä yhteistyötä.

Lämpöpumppuja myytiin viime vuonna huimat 200 000 kappaletta – nyt on pulaa niin asentajista kuin tuotekehittäjistäkin

Lämpöpumppujen myynti jatkaa hurjalla kasvu-uralla, mutta vihreää siirtymää hidastaa lämpöpumppualan osaajapula ja koulutusjärjestelmien joustamattomuus jarruttavat päästöleikkausten tavoittelua.

Suomi kipusi vuonna 2022 Euroopan maatuulivoimarakentamisen kolmoseksi

Suomeen rakennettiin vuonna 2022 ennätysmäärä tuulivoimaa. Uutta kapasiteettia valmistui 2,4 gigawattia (GW). Euroopan tuulivoimayhdistyksen WindEuropen tilastojen mukaan Suomi sijoittui vuoden 2022 aikana asennetussa tuulivoimakapasiteetissa Euroopan kolmanneksi, heti Saksan ja Ruotsin jälkeen.

”Onnelassa” työt hyvässä vauhdissa, logistiikkakeskukselle rakennetaan myös oma aurinkovoimala

Hyvinkäälle rakennettava Onnisen ja k-Auton logistiikkakeskus ottaa isoja harppauksia vastuullisessa rakentamisessa. Oman aurinkovoimalan lisäksi myös muu energiantarve tuotetaan uusiutuvalla energialla ja kaikessa rakentamisessa painotetaan hiilineutraalisuutta tai vähintään vähähiilisyyttä.