Lemminkäinen ja Skanska esisopimukseen S-ryhmän logistiikkakeskuksen rakentamisesta

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway on allekirjoittanut S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy:n kanssa esisopimuksen uuden päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen rakentamisesta Sipooseen. Urakkasopimus hankkeen ensimmäisestä vaiheesta on tarkoitus allekirjoittaa alkuvuodesta 2013, ja työt aloittaa kesällä 2013. Rakentaminen jatkuu syksyyn 2018.

Asuntojen vuokrien nousu kiihtyi yhä

Asuntojen vuokrien vuotuinen nousuvauhti kiihtyi kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä koko maassa keskimäärin 3,9 prosenttiin, kun vuoden toisella neljänneksellä vuotuinen nousuvauhti oli 3,8 prosenttia. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 1,0 prosenttia. Nämä tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen vuokrien neljännesvuositilastosta.

VVO kohensi tulostaan selvästi tammi-syyskuussa

VVO-konsernin tammi-syyskuun liikevaihto ei oleellisesti kasvanut vuotta aiemmasta, mutta yhtiön tulos koheni selvästi. ”Vahva tuloskehitys perustuu tehostuneeseen toimintaan ja pieneen vaihtuvuuteen sekä alhaisiin rahoituskuluihin”, toimitusjohtaja Jani Nieminen sanoo yrityksen tulosjulkaisussa.

Citycon osti loputkin kauppakeskus Stenungstorgista Ruotsissa

Citycon on 1. marraskuuta ostanut KF Fastigheter AB:ltä 30 prosentin osuuden Stenungsundin kunnassa Ruotsissa sijaitsevasta kauppakeskus Stenungstorgista noin 126 miljoonalla Ruotsin kruunulla (noin 14,7 milj. eurolla). Citycon hankki kauppakeskuksesta 70 prosentin omistusosuuden vuonna 2006, jolloin KF Fastigheter AB pysyi vähemmistöosakkaana. Kauppahinta perustuu kauppakeskuksen tämänhetkiseen markkina-arvoon.

Julius Tallberg-Kiinteistöt osti teollisuuskiinteistön Primulan konkurssipesältä

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj on 1. marraskuuta tehdyllä kaupalla ostanut Oy Primula Ab:n konkurssipesältä teollisuuskiinteistön, joka sijaitsee Vantaan Petikossa osoitteessa Tiilitie 9. Rakennus on valmistunut vuonna 1999, ja sen laajuus on noin 4 500 neliötä. Julius Tallberg-Kiinteistöjen mukaan ostettu kiinteistö soveltuu hyvin yhtiön kiinteistöportfolioon täyttäen keskeiset sijoituskriteerit.