Ylen MOT-ohjelma: Virolaisia on Suomessa jo 100 000

Ylen mukaan kaikkiaan 100 000 virolaisen arvellaan työskentelevän Suomessa. Kymmenet tuhannet etelänaapurit sahaavat viikoittain laivoissa Tallinnan ja Helsingin välillä. Laittomasti Suomessa tienaavien lukumäärää ei tiedä kukaan. Tiedot liittyvät 15.9. esitettävään MOT:n ohjelmaan ”100 000 naapuria lainassa”.

Espoon kaupunginhallitus käsittelee länsimetron jatkon mahdollistavaa sopimusta 15.9.

Espoon kaupunginhallitus käsittelee 15.9. valtion ja Helsingin seudun kuntien välistä sopimusta suurten infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi. Espoon osalta sopimus liittyy keskeisesti länsimetron jatkamiseen Matinkylästä Kivenlahteen.

Lapin Kansa: Kaivosjätti hakee työntekijöitä Suomesta Ruotsin Lappiin

Ruotsalainen kaivosjätti LKAB käynnistää 1,3 miljardin euron hankkeen Pohjois-Ruotsin Svappavaaran kaivoksella. Kolme avolouhosta sisältävää investointia varten yhtiö tarvitsee alihankkijoita ja 500 – 700 uutta työntekijää. Asiasta kertoi Lapin Kansa.

Nyt on kiire, jos haluat taloyhtiöösi korjausavustusta

Taloyhtiöillä on viimeiset mahdollisuudet hakea korjausrakentamisen käynnistysavustuksia, jos ne mielivät päästä osallisiksi tukirahoista. Arasta kerrotaan, että tälle vuodelle varattu 100 miljoonan euron avustussumma on jo sidottu tehdyillä avustuspäätöksillä. Hallitus sopi budjettiriihessä, että tämän vuoden avustusta korotetaan 40 miljoonalla eurolla. Tästäkin summasta Ara on jo käyttänyt osan ehdollisiin avustuspäätöksiin, vaikka rahat myönnetään virallisesti vasta lisätalousarviossa lokakuussa.

Mikenti-Yhtiöt laajeni Tampereelle

Talotekniikkakonserni Mikenti-Yhtiöt Oy on perustanut syyskuun alussa uuden tytäryrityksen, Quattroservices Tampere Oy:n. Yrityksen tavoitteena on olla erityisesti vaativien talotekniikkakohteiden merkittävä toteuttaja Pirkanmaalla. Yritys tekee lvi- ja sähköurakoita myös kvr-toteutuksina. Quattroservices Tampere Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Petri Kuoppala.

Tokmanni rakennuttaa myymälät Orivedelle ja Vaasaan

Halpakauppakonserni Tokmanni on tehnyt rakennussopimuksen Jatke Oy:n kanssa uuden myymälän rakentamisesta Loviisaan ja Orivedelle. Myymälät ovat kooltaan noin 2 500 neliötä. Molempien rakennusten yhteyteen Tokmann avaa erilliset noin 300 neliömetrin kokoiset puutarhamyymälät. Sekä Loviisan että Oriveden myymälät avattaneen ensi keväänä.

112 miljoonan euron asuntourakka on iso työ Hartelalle

Rakennusosakeyhtiö Hartelan toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski luonnehtii VVO:n kanssa sovittua vuokra-asuntojen rakentamissopimusta ”todella merkittäväksi erityisesti näinä aikoina”. Hartela rakentaa tarjouskilpailun perusteella VVO:lle 112 miljoonalla eurolla 512 vuokra-asuntoa vuosina 2014-2018. Asunnot tulevat Helsinkiin, Espooseen, Lahteen ja Tuusulaan.