Kokeile kuukausi maksutta

Anssi Vartiainen kehittää Parman tuotantoa

Parma, tuotantojohtajaAnssi Vartiainen on nimitetty 1.6. alkaen Parman tuotantojohtajaksi. Johtoryhmän jäsenenä hän on jo aloittanut. Tehtävässä toiminut Arto Pitkämö jättää yhtiön omasta pyynnöstään.
”Päätös suostua tehtävään oli helppo. Tuotantojohtajana tärkeimpiä tehtäviäni on laadun ja toimitusvarmuuden varmistaminen. Kun perusasiat ovat kunnossa, bisnes on hyvällä pohjalla”, Vartiainen sanoo.
Vartiainen vastaa tuotantojohtajana Parman yhdeksän tehtaan tuotannon kehittämisestä. Hän tuli yritykseen jo vuonna 2011 Forssan tehtaan päälliköksi. Tehdas oli ensimmäinen, jossa Parma pilotoi uudenlaista lean-ajatteluun perustuvaa toimintamallia.
”Viemme laatuasiat rohkeasti hallitasolle ja keskustelemme avoimesti niistä työntekijöiden kanssa. Henkilöstö on ottanut uuden mallin hyvin vastaan. Niissä tehtaissa, joissa uusi käytäntö on jo käytössä, laatuvirheet ovat vähentyneet.”
Vartiaisen mukaan haasteena on saada ajattelumalli läpi niissä tehtaissa, joissa sitä ei vielä sovelleta. Hän näkee mallin jalkauttamisen hyvin tärkeäksi tehtäväkseen.
Rakennusala on suhdanneherkkä ala, joten toimitusvarmuus vaatii betoniteollisuudessakin jatkuvaa kehittämistä. ”Välillä eletään hiljaisia talvikuukausia, sitten tuleekin vilkkaampaa ja nopeasti pitäisi saada tuotantoa ylös.”
Ennen Parmaa Vartiaisella oli yli 10 vuoden kokemus erilaisista työnjohtotehtävistä betoniteollisuudessa ja asennustyömailla. Hän näkee tämänkin työkokemuksen hyödylliseksi tuotantojohtajan työlle.
”Kokemukseni takia tiedän, miten työmaalla toimitaan ja mitä odotuksia asentajalla ja tilaajalla on betonielementtitoimittajalle.”

  • Anssi Vartiainen
  • Syntynyt 1975 Hämeenlinnassa
  • Asuu perheineen Hämeenlinnassa
  • Rakennusinsinööri, Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu, 1999
  • Tuotantojohtaja, Parma, 1.6.2016–
  • Tehdaspäällikkö, Parma, 4.11.2011–31.5.2016
  • Tuotantovastaava, Lujabetoni, 1.7.2007–3.11.2011
  • Tuotantoinsinööri, Lujabetoni, 1.1.2005–30.6.2007
  • Työnjohtaja, Lujabetoni, 21.10.2002–31.12.2004
  • Asennustyönjohtaja, VIE Rakennus Oy, 24.5.1998–20.10.2002
  • Harrastaa kuntosalia ja omien lastensa tukemista harrastuksissaan

Teksti: Merja Mannila, merja.mannila@sanoma.com
Kuva: Parma

Viimeisimmät näkökulmat