Nimitykset Julkaistu

Jouko Rokkonen seurasi työtoveria Allianssiin

TOAS Jouko RokkonenRakennusinsinööri Jouko Rokkonen aloitti Rakennuttajatoimisto Allianssi oy:n rakennuttajajohtajana ja varatoimitusjohtajana maaliskuussa. Hän siirtyi tehtävään Rakennuttajatoimisto HTJ oy:n pääkaupunkiseudun yksikön johtajan tehtävistä.
Rokkonen siirtyi Allianssiin Martti Reijosen vanavedessä. Hänen tehtävänsä on tukea yrityksen kasvutavoitteita ja kehitystä.
”Olemme olleet Martin kanssa SRV:n ajoilta vuodesta 1988 lähes keskeytymättömästi työkavereita aina vuoden 2014 loppuun saakka, jolloin hän lopetti HTJ:n toimitusjohtajana. Pienen tauon jälkeen oli aika luontevaa jälleen lähteä tekemään yhteistyötä. Varsinkin HTJ:n aikoina 2000-luvulla yhteistyömme oli saumatonta”, Rokkonen sanoo.
Allianssissa Rokkosen vastuulle tulivat johtamiseen liittyvien tehtävien lisäksi kiinteistökehityshankkeet ja isojen hankkeiden projektinjohto- ja asiantuntijatehtävät. Rokkonen otti mielellään vastaan monipuolisen tehtävänkuvan, jossa saa tehdä ”oikeitakin hommia”, ei vain pelkkää hallintoa.
Allianssi tarjoaa rakennuttamis- ja asiantuntijapalveluita liike-, toimitila- ja asuntohankkeisiin, lähinnä pääkaupunkiseudulla. Rokkosen mukaan pääkaupunkiseudun volyymi on erittäin hyvällä tasolla. Yrityksen alueellinen laajeneminen ei kuitenkaan ole poissuljettua.
Vuonna 2015 perustettu Allianssi työllistää tällä hetkellä yli 20 henkeä. Kasvava yritys hakee muun muassa projektipäälliköitä, rakennuttajainsinöörejä ja taloteknisiä asiantuntijoita.

  • Jouko Rokkonen
  • Syntynyt 1961 Pielisjärvellä
  • Rakennusinsinööri, Kuopion teknillinen opisto, 1984
  • Varatoimitusjohtaja, Rakennuttajatoimisto Allianssi, 20.3.2017–
  • Yksikön johtaja, Rakennuttajatoimisto HTJ, 2015–3/2017
  • Vt. toimitusjohtaja, Rakennuttajatoimisto HTJ, 11/2014–05/2015
  • Toimialajohtaja, varatoimitusjohtaja, Rakennuttajatoimisto HTJ, 2008–2014
  • Projektipäällikkö, Rakennuttajatoimisto HTJ, 2001–2008
  • Teknisen toimiston päällikkö, SRV, 2000–2001
  • Projekti-insinööri, SRV, 1988–1999
  • Pioneeriupseeri, YK-Joukot, Undof Golan, 1987–1988
  • Harrastaa golfia, moottoripyöräilyä, ilmapistooliammuntaa ja mökkeilyä
  • Teksti Merja Mannila

    Rakennuslehden pääuutisia