Kokeile kuukausi maksutta

Mikko Heinikoski uskoo sopimisen kulttuuriin työmarkkinoilla

RIA_Mikko HeinikoskiMikko Heinikoski on aloittanut vuoden alusta Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIAn edunvalvontapäällikkönä. Hänen vastuullaan on RIAn työmarkkina-, koulutus- ja elinkeinopolitiikka. Heinikoski on työskennellyt aiemmin muun muassa SAK:ssa koulutuspäällikön tehtävässä.

”Edunvalvonta on pitkäjänteistä työtä, jossa harvoin saa pikavoittoja. Tärkeää on tuntea ihmisiä ja olla siellä, missä hekin. Se on myös varsin monipuolista työtä, erityisesti elinkeinopolitiikan parissa työskentely.”
Heinikoski tekee parhaillaan graduaan Uusi keskusjärjestö -hankkeen strategiasta ja liittojen odotuksista. Hanke on ajankohtainen myös RIAlle, joka on yksi 49:stä selvityshankkeessa mukana olevasta liitosta. Jos hanke etenee suunnitellusti, liitot allekirjoittavat esisopimuksen jo ensi kesäkuussa.

”Haluamme olla mukana avoimin mielin katsomassa, millaista liittoa ollaan tekemässä. Mihinkään emme kuitenkaan ole sitoutuneet, kuten eivät muutkaan liitot.”

Heinikoski sanoo uskovansa sopimisen kulttuuriin työmarkkinoilla. Tavoitteena pitää olla, että työnantajat ja työntekijät istuvat saman pöydän ääreen ja hakevat yhdessä ratkaisua. Sanelupolitiikkaa hän ei kannata.

”Hyvä esimerkki yhteistyöstä on paikallinen sopiminen. Sitä varten voisi ehkä laatia enemmän ohjeistusta. Silloin paikallista sopimista voisivat rohkaistua hakemaan sellaisetkin yritykset, jotka eivät ole sitä ennen tehneet.”

Koulutuksessa Heinikosken mukaan tärkeämpää on valmistuvien laatu kuin määrä. Hän pitää selvänä riskinä julkisen rahoituksen leikkaamista. Se vaikuttaa esimerkiksi koulutuksen laatuun ja aikuiskoulutuksen määrään.

”Koulutustarvetta on olemassa, koska teknologia ja materiaalit kehittyvät ja uusia määräyksiä tulee koko ajan. Rakentamisessa pitää tavoitella hyvää laatua, ja yksi iso tekijä siinä on koulutus.”

  • Mikko Heinikoski
  • Syntynyt 1982 Kuivaniemellä, asuu Vantaalla
  • Valmistumassa yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta
  • Edunvalvontapäällikkö, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA, 1.1.2016–
  • Koulutuspäällikkö, SAK, 11/2014–5/2015
  • Koulutustoimitsija, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, 6/2013–12/2015
  • Koulutuspoliittinen asiantuntija, STTK, 10/2011–5/2013
  • Järjestöasiamies, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, 10/2010–9/2011
  • Koulutuspoliittinen sihteeri, Suomen opiskelijakuntien liitto Samok, 12/2007–9/2010
  • Harrastaa hiihtoa, juoksemista, suunnistusta

Teksti ja kuva: Merja Mannila, merja.mannila@sanoma.com

Viimeisimmät näkökulmat