Kokeile kuukausi maksutta

NCC Asumisen yksikön johtaja Hanna Marttila: Tuotannosta aikaisempaa suurempi osa sijoittajille

NCC Hanna Marttila_uusiin saappaisiinDiplomi-insinööri Hanna Marttila ylennettiin NCC Rakennuksen Tampereella toimivan Asumisen Sisä-Suomen yksikön johtajaksi maaliskuun alussa. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat Tampereen, Jyväskylän ja Lahden seudut. Yhtiön asuntotuotannosta neljännes tehdään Sisä-Suomen yksikön alueella, kun suurimman tuotantoalueen pääkaupunkiseudun osuus on puolet.

Rakennuslehden markkinakatsauksen mukaan uusien asuntojen aloituksia ja kauppojakin on tehty suhdannetilanteeseen nähden yllättävän paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Sijoittajat ovat kompensoineet kuluttajakaupan hyytymistä, ja asuntojen koko on pienentynyt. ”Aika lailla komppaan”, Marttila kuvailee omaa käsitystään asuntomarkkinoista. Hänen mukaansa perinteinen kuluttajamarkkina on vaikeuksissa. Tyypillinen uuden asunnon ostaja on seniori-ikään ehtinyt omakotitalon omistaja. Nyt omakotitalojen kauppa kuitenkin sakkaa, mikä vaikeuttaa myös uuden kerrostaloasunnon ostamista.

”Onneksi kuluttajien lisäksi on muita asiakkaita liikkeellä. Suomen taloudellinen tilanne heikentää toimintaympäristöä, mutta kevään edetessä näkyy positiivistakin virettä. Kun tuote, paikka ja hinta ovat oikeita, kauppa käy.”

Marttilan mukaan NCC Asumisen tuotannosta noin 30–50 prosenttia myydään kokonaisina yhtiöinä sijoittajille sekä yleishyödyllisille yhteisöille. Loppuosa on RS-tuotantoa. Siitä päätyy sijoittajille noin 20 prosenttia, kun osuus on aiemmin ollut noin 10 prosenttia.
Kuluttajatkin ostavat edelleen asuntoja. Marttilan mukaan Tampereella on muutama kohde, joissa kysyntä on ollut todella hyvä. Maaliskuussa käynnistyi vanhan voimalaitoksen saneeraus loft-asunnoiksi järven rannalle. Tällainen uniikki kohde on kysytty. Toinen suosittu tuote on alueensa keskustassa sijaitseva aivan tavallinen kerrostalo, johon muutetaan ympäristön omakotitaloista.

Marttilan 14 vuotta kestänyt ura NCC:llä alkoi jo opiskeluaikana. Koko ajan hän on ollut tekemisissä asuntorakentamisen kanssa. Ensin hän oli harjoitteluaikana haalarit päällä työmaalla, sitten työmaainsinöörin tehtävissä, kehitysinsinöörinä, kehityspäällikkönä ja projektipäällikkönä. Vuonna 2011 hän siirtyi äitiysloman aikana Helsingin pääkonttorista Tampereelle.

Hanna Marttila

  • Syntymäpaikka ja -aika: Vaasassa 1977
  • Perhe: mies ja kaksi lasta
  • Koulutus: diplomi-insinööri, pääaine rakentamistalous, Teknillinen korkeakoulu Espoon Otaniemessä
  • Ura: koko opiskelun jälkeinen työura NCC Rakennus Oy:ssä työtehtävinä kehitysinsinööri, kehityspäällikkö, projektipäällikkö sekä NCC Asumisen Sisä-Suomen yksikön johtaja 1.3.2014–
  • Harrastukset: omakotitalo, musiikki ja penkkiurheilu

 

Teksti: Mikko Kortelainen

Kuva: NCC

Viimeisimmät näkökulmat