Kokeile kuukausi maksutta

Petri Tuominen näkee kasvumahdollisuuksia Itä-Euroopassa

Saappaisiin_Petri Tuominen_VexveVexven uusi vientipäällikkö Petri Tuominen tietää olevansa haastavan paikan edessä. Hän on vastannut toukokuun alusta kaukolämmön ja talotekniikan venttiilejä valmistavan yrityksen Itä-Euroopan alueen myynnistä. Alue kattaa Romanian, Bulgarian, Tšekin, Slovakian ja entisen Jugoslavian maat.

”Osa maista on minulle uusia, joten opittavaa on. Tiedän kuitenkin, että näissä maissa vallitsee slaavilainen liiketoimintatapa, eli henkilökohtaisten suhteiden ja luottamuksen merkitys on suuri. Siksi niiden rakentaminen on aivan oleellista.”

Suomessa kaukolämpöverkon kattavuus on noin 50 prosenttia. Tuomisen mukaan Itä-Euroopan maissa kattavuus on lapsenkengissä verrattuna maahamme. Bulgariassa vain 18 prosenttia talouksista on verkossa, Tšekissä ja Slovakiassa 30–40 prosenttia. Entisissä Jugoslavian maissa luku on 10–30 prosentin välillä.
”Näissä maissa on isot kasvumahdollisuudet, koska kaukolämpöverkostoja pitää peruskorjata ja laajentaa. Toimimme alueella jo, mutta nyt aiomme arvioida yhteistyökumppanimme tarkasti. Myynnin kasvu edellyttää, että löydämme oikeat kanavat.”

Suurimmat kasvumahdollisuudet Vexve näkee Tuomisen mukaan kuitenkin Lähi-idässä, varsinkin Saudi-Arabiassa ja Arabiemiirikunnissa. Kaukokylmän kysyntä kasvaa maissa koko ajan. ”Niillä on pääomia ja halua satsata elintasoon.”

Itä- ja Länsi-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan vientialueet tuovat neljänneksen Vexven liikevaihdosta. Venäjä tuo yksinään toisen neljänneksen. Loput liikevaihdosta jakavat Suomi, Skandinavia, Lähi-itä ja Kaukoitä. Vexven kokonaisliikevaihto oli viime vuonna noin 65 miljoonaa euroa.

  • Petri Tuominen
  • Syntynyt Kangasalla 1985
  • Naimisissa, kaksi lasta, asuu Kangasalla
  • Kauppatieteiden maisteri, kaksivuotinen koulutus Lappeenrannan ja Pietarin yliopistoissa, 2012
    logistiikan BBA (Bachelor of Business Administration), Tampereen ammattikorkeakoulu, 2009
  • vientipäällikkö, Vexve, 1.5.2015–
  • asiakaspalvelukoordinaattori, Vexve, 1.4.2012–30.4.2015
  • työskennellyt Metso Fabricsissa Kaukoidän ja Itä-Euroopan logistiikkatehtävissä opiskeluaikana
  • Harrastaa kosketinsoittoa

Teksti: Merja Mannila, merja.mannila@sanoma.com
Kuva: Vexve

Viimeisimmät näkökulmat