Kokeile kuukausi maksutta

Tapani Pöyry ryhtyi yrittäjäksi

Salpausselän Rakentajat Tapani PöyryLemminkäisellä pitkän uran tehnyt Tapani Pöyry otti tänä syksynä parikin uutta askelta. Hän aloitti 3. marraskuuta lahtelaisen Salpausselän Rakentajat Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi hän omistaa nyt pienen siivun yrityksestä.
”Yrittäjyys ei arveluttanut eikä minulle uusi toimitusjohtajan tehtävä. Pärjäämme hyvin nytkin, vaikka markkinat ovat hiljentyneet. Siksi uskon tulevaisuuteen”, Pöyry sanoo.

Kokonaan Salpausselän Rakentajat omistanut rakennusinsinööri Mika Wilenius myi 49 prosenttia yhtiöstä rakennusneuvos Jorma Tammiselle, Pöyrylle sekä aluejohtaja Kari Kankaalle. Samalla Wilenius jätti toimitusjohtajan tehtävät Pöyrylle. Wilenius jatkaa kuitenkin Salpausselän Rakentajien pääosakkaana 51 prosentin osuudellaan.

”Vielä aikaa tehdä muutakin”

Pöyry siirtyi Salpausselän Rakentajiin Lemminkäiseltä, jossa hän johti talonrakennuksen Itä- ja Pohjois-Suomen toimintoja. Hän työskenteli kaikkiaan 15 vuoden ajan Lemminkäisellä.

”Ajattelin, että tässä olisi vielä joitain vuosia aikaa tehdä muutakin. Isot firmat on nähty, nyt on pienen ja ketterän firman vuoro.”
Pöyryn mukaan Salpausselän Rakentajat tahkoaa kelpo tulosta, kassa on kunnossa ja tilauskanta on hyvä. Noin sadan hengen yritys tekee tänä vuonna noin 35 miljoonan euron liikevaihdon, ensi vuonna tavoitteena on parantaa sitä. Päijät-Hämeen ja pääkaupunkiseudun alueella toimiva Salpausselän Rakentajat haluaa laajentua myös maantieteellisesti. ”Tähyilemme itään, länteen ja etelään, neuvottelut ovat käynnissä.”
Yritys toteuttaa teollisuus-, liike- ja logistiikkakohteita. Myös palvelukodit työllistävät. Suurin kohde tällä hetkellä on Päijät-Hämeen keskussairaalan peruskorjaus- ja laajennustyömaa.

Pöyryn mukaan Lahden seudulla on paljon putki- ja julkisivuremonttikohteita. Niistä yritys ei ole kiinnostunut, koska kohteet ovat pieniä eikä Salpausselän Rakentajilla ole näiden korjausalojen erityisosaamista.

 

Tapani Pöyry

  • Syntynyt Padasjoella 24.12.1957
  • Vaimo, kaksi tytärtä, asuu Vääksyssä
  • Rakennusinsinööriksi vuonna 1982 Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta
  • Salpausselän Rakentajat Oy, toimitusjohtaja 3.11.2014–
  • Lemminkäinen 2008–2014, Lahden aluejohtajana ja viimeksi talonrakennuksen Itä- ja Pohjois-Suomen toimintojen johtajana
  • Oka Oy:n aluejohtaja 1999–2008
  • YIT:llä tuotantoinsinöörinä ja teknisen toimiston päällikkönä 1994–1999
  • Hakalla työmaa- ja tuotantoinsinöörinä 12 vuotta
  • Harrastaa koiran kanssa ulkoilua, kalastusta, ammuntaa ja metsästystä

 

Teksti: Merja Mannila

Viimeisimmät näkökulmat