Kokeile kuukausi maksutta

Uusi hallitusohjelma ei lupaa Helsingille Pisara-rataa

Suuret liikenteen erillishankkeet joutuvat uuden hallituksen suurennuslasin alle ja esimerkiksi Pisara-radan suunnitelmat eivät sellaisenaan kelpaa.

Vauhtitien suunnittelukilpailun alue
Vuonna 2012 käydyn Pisararadan Vauhtitien sillan suunnittelukilpailu. Kuvassa kilpailua koskeva alue Helsingin Olympiastadionin ja Eläintarhan urheilukentän kupeessä.

Helsingin toivoma suurhanke, kantakaupungin alittava Pisararata, ei ole saamassa Antti Rinteen johtamalta hallitukselta vihreää valoa ainakaan suoralta kädeltä.

Noin 1,8 miljardin euron hintaisen Pisararadan tarkoituksena on siirtää lähiliikennettä maan alle ja vapauttaa Helsingin päärautatieasemalta tilaa lisääntyvälle kaukoliikenteelle.

”Pisara-radan ja Helsingin ratapihan järjestelyjen osalta on varmistettava liikenteen kehittämisen ja kansantalouden kannalta tehokkain ja parhaan kokonaishyödyn tuova malli”, hallitusohjelmassa kerrotaan.

Aiemmin Pisara-rataa on pidetty useissa arvioissa välttämättömänä kaukoliikenteen kasvaessa, mutta keväällä julkaistun liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) selvityksen mukaan näin ei ainakaan hallituksen ohjelman ensivaiheessa näytä olevan tilanne.

Maanantaina aamupäivällä julkaistun hallitusohjelman mukaan eteneminen suurissa ratahankkeissa edellyttää sopimukseen pääsemistä toteutuksesta ja rahoituksesta valtion, kuntien ja muiden mahdollisten hyödynsaajien kanssa.

Hallitusohjelman perusteella voisi siis olettaa, että Pisaran suunnitelmat eivät sellaisenaan kelpaa uudelle hallitukselle ja ne joutuvat tarkkaan uudelleentarkasteluun.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Uusi hallitusohjelma ei lupaa Helsingille Pisara-rataa”

  1. Erikoisesti kirjoitettu uutinen, joka perustunee siihen, että uutisen kirjoittaja ei ole lukenut hallitusohjelmaa. Hallitusohjelmassa nimenomaan on erillinen kohta, jossa todetaan, että rahoitettavia liikennehankkeita ei ole haluttu listata hallitusohjelma-asiakirjassa, vaan että hallitus on päättänyt kertoa niistä lisäbudjettien antamisten yhteydessä. Hallitusohjelmassa lukee käynnistettävistä liikennehankkeista näin:

    ”Hallitus antaa kesäkuussa 2019 lisäbudjetin, jossa käynnistetään merkittäviä liikennehankkeita. Hallitus määrittää hankkeet lisäbudjetin valmistelun yhteydessä.”

    Ainoa selkeästi tiettyyn paikkaan kohdennettu liikennehanke, jonka toteutuspäätös hallitusohjelmassa lukee, on Kemi-Laurila-Haaparanta sähköistykseen budjetoitu 10 miljoonaa euroa, joka on joitakin miljoonia euroja alle hankkeesta esitettyjen kustannusarvioiden. Sen hankkeen maininta liittynee Kemiin suunniteltua biotuotetehdasta koskeneihin debatteihin tai sitten pohjoismaisen yhteistyön lisäämishaluihin, joka on myös ollut näköjään hallitusohjelman yksi tavoite, eli on haluttu hallitusohjelmakirjauksella varmistaa, että se sähköistyshanke halutaan käynnistää. Muut käynnistettävät ”merkittävät” liikennehankkeet on kuitenkin hallitusohjelmakirjauksen mukaan jätetty tiedotettavaksi vasta lisäbudjettien laatimisten yhteyteen.

    1. Tarkemman harkinnan jälkeen tulin tulokseen, että ensimmäinen virke oli huonosti muotoiltu ja liian voimakasta kritiikkiä sisältävä. Pahoittelen sen sisältöä Poistaisin sen virkkeen edellisestä tekstistä, jos voisin. Pointtini oli se, että hallitusohjelma ei lupaa yhtään isoa liikennehanketta toteutettavaksi, koska ohjelmassa on päätetty jättää liikenneinvestointien rahoituspäätökset lisäbudjettipäätöksissä tehtäviksi.

      Rataliikenteen osalta yleisesti hallitusohjelmassa on kirjaus ”Raideinvestointien määrää kasvatetaan nykytasosta investoimalla enemmän raiteisiin. ” Eli hallitusohjelman mukaan raideinvestointeja aiotaan toteuttaa enemmän kuin edellisellä hallituskaudella niitä on tehty. Mutta siitä ei ole haluttu tiedottaa vielä, mitä rahoitettavat hankkeet ovat.

      Pisara-rataa koskeva hallitusohjelmakirjaus on otsikon ”Suoran budjettirahoituksen rinnalle nostetaan erillisrahoituksen ratkaisuja
      hankekohtaisesti.” alla. Sitä edeltävä osio on budjettirahoitteisia valtion kokonaan maksavia liikennehankkeita koskeva osio, jossa on se kirjaus, että raideinvestointeja ylipäätään kasvatetaan nykytasosta.

  2. No, onko niitä kaukojunia ylipäätään järkeä ajattaa aina hki.n saakka jos sillä on hintalappu 1800 milliä..

Vastaa käyttäjälle tuosta Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat