Tarkastusviraston mukaan korjausavustukset olivat jopa haitallisia ja nostivat hintoja

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) arvostelee vuosien 2009–2010 elvytyskeinona käytettyä korjaamisen suhdanneavustusta, vaikka se lisäsikin rakennusalan työllisyyttä ja paransi lisääntyneen korjaamisen myötä asuntokannan laatua. VTV:n mukaan kiireessä valmisteltu avustus lähinnä vain nopeutti jo valmisteltuja hankkeita ja saattoi jopa haitata asunto-osakeyhtiöiden suunnitelmallista kiinteistöjen kunnossapitoa. Myös hinnat nousivat.

Lemminkäinen Talo tekee Eduskuntatalon peruskorjauksen

Eduskuntatalon peruskorjausurakoitsijaksi on valittu Lemminkäinen Talo. Eduskunnan kansliatoimikunta teki valinnan tänään kokouksessaan. Samalla Lemminkäinen valittiin tekemään muutostyöt Sibelius-Akatemian rakennuksessa, johon eduskunta muuttaa peruskorjauksen ajaksi. Peruskorjaus alkaa, kun eduskunta jää vaalitauolle 13. maaliskuuta 2015. Korjaustyöt kestävät syksyyn 2017. Muutostyöt Sibelius-Akatemian rakennuksessa alkavat elokuussa 2014. Eduskuntatalon peruskorjauksen arvioitu kokonaiskustannus on yhteensä noin 125 miljoonaa euroa.

Tapiolan Stockmannin rakennustyöt alkavat pian

Espoon kaupunginhallitus päätti maanantaina 16. kesäkuuta Tapiolan ja Niittykummun metrokeskusten kehittämiseen liittyvistä sopimuksista. Tapiolan keskustan kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan vajaan 40 000 neliömetrin kaupallinen keskus, johon sijoittuu muun muassa Stockmannin tavaratalo.