Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Kiinteistökauppoja tehdään nyt vilkkaasti: vuoden ensimmäisen neljänneksen kiinteistökauppavolyymi oli 460 miljoonaa euroa. Toimitilakiinteistöt kiinnostavat etenkin ulkomaisia sijoittajia. Kotimaiset sijoittajat puolestaan lisäävät vuokra-asunto-omistuksiaan.
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan liikevoitto laski 27,6 miljoonaan euroon tammi-maaliskuussa, kun vuosi sitten samaan aikaan liikevoittoa kertyi 31,7 miljoonaa euroa.
YIT on allekirjoittanut sopimuksen Tampereen Opiskelija-asuntosäätiö Toasin kanssa noin 80 vuokra-asunnon rakentamisesta Tampereen Kalevaan. Hankkeen arvo on noin 10 miljoonaa euroa, ja se toteutetaan YIT:n hallinnoimalle tontille yhtiön suunnitelmien mukaisesti. Rakentaminen käynnistyy välittömästi, ja hanke valmistuu elokuussa 2016.
Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa 1,7 prosenttia helmikuusta maaliskuuhun. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat laskivat koko maassa 1,9 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen asuntojen hintojen kuukausitilaston ennakkotiedoista.