Ilmarinen osti puolikkaan toimistokiinteistöstä Brysselissä

Ilmarinen on sijoittanut Bastion Tower I ja II -nimisiin yhtiöihin, jotka omistavat Brysselissä Belgiassa sijaitsevan toimistokiinteistön. Ilmarisen omistusosuus on noin puolet. Eläkeyhtiö teki sijoituksen yhdessä ranskalaisen institutionaalisen sijoittajan kanssa.

Asumisoikeusasuntojen rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna

Asumisoikeusasuntojen rakentaminen kasvoi Suomessa jo viime vuonna, ja kasvu jatkuu myös vuonna 2015. Tämän vuoden aikana rakennetaan 1 686 asumisoikeusasuntoa eri puolille Suomea. Viime vuonna rakennettiin noin 1 500 asumisoikeusasuntoa ja sitä edeltävinä vuosina noin 1 300 asuntoa vuosittain.

Saksalaisrahasto osti lähes 100 miljoonalla toimistokiinteistön Töölönlahdelta

Eläkevakuutusyhtiö Etera on myynyt yhden Helsingin Töölönlahdelle rakennuttamistaan toimistotaloista. Toukokuussa 2014 valmistuneen kiinteistön uusi omistaja on saksalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Union Investmentin hallinnoima avoin rahasto UniImmo.