Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Suomalainen perheyhtiö Halton hakee nyt vahvaa kasvua myös Afrikan markkinoilta. Yhtiö on avannut huhtikuussa myyntitoiminnon Marokon suurimpaan kaupunkiin Casablancaan.
Kuluvan vuoden alku näyttää rakentamisessa jo edellisvuosia lupaavammalta, sillä sekä myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä että hankkeiden aloitukset kasvoivat vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen estimoituun rakennus- ja asuntotuotantotilastoon.
CapMan Real Estate I -rahasto myy Helsingin Haagassa sijaitsevan, vuonna 2009 valmistuneen toimistokiinteistön Fennica Toimitilat I -rahastolle. Kahdeksankerroksisessa talossa on yhteensä 3 336 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa.
Rakentamisen avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa 2015 reippaasti viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen avoimien työpaikkojen tilastoista.
Emeritusprofessori Jarmo Leppiniemi sanoo Rakennuslehden haastattelussa, että muutama vuosi sitten Venäjä oli kiinteistösijoittajan onnela, nyt pelottava loukku.
Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjelma on ohjannut hankintoja julkiset velvoitteensa hoitaville yrityksille, ilmenee Verohallinnon selvityksestä. Ongelmaksi todetaan kuitenkin, ettei kaupungilla ole riittäviä tiedonsaantioikeuksia palveluja tarjoavien yritysten tietoihin. Selvityksessä ehdotetaan lainsäädännön muuttamista tiedonsaannin parantamiseksi.