Länsi-Moskovaan yli 100 000 neliön uusi asuinkompleksi

Länsi-Moskovassa sijaitsevalle Narodnogo Opolcheniya -kadulle kaavaillaan yli 100 000 neliön uutta asuinkompleksia. Moskovan pormestari Yuri Luzhkovilta tulleen määräyksen mukaan asemakaava yli 2,3 hehtaarin laajuisen alueen rakentamiseksi on jo hyväksytty. Kaupungin hallinnon lähteet kertoivat hankkeesta uutistoimisto RIA Novostille.

Helsingin liikuntalautakunta esittää maa-alueen varaamista liikuntahallille Salmisaaresta

Helsingin kaupungin liikuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että YIT Rakennus Oy:lle varattaisiin vajaan 6 000 neliömetrin suuruinen kaavatontti liikuntakeskuksen suunnittelua varten vuoden 2009 loppuun saakka Salmisaaresta. Kaupungilla on jo asemakaavan mukainen liikuntalaitostontti Salmisaaren uudella kaava-alueella. YIT:n kustannusarvio liikuntahallille on noin 30 miljoonaa euroa.

Hallituksen neljännestä lisätalousarviosta lisärahoitusta myös rakentamiseen

Hallitus on sopinut kuluvan vuoden neljännen lisätalousarvioesityksen sisällöstä. Lisämäärärahoja on tulossa muun muassa liikenneturvallisuuden parantamiseen, maa-alueiden lunastuskorvauksiin sekä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävään taustaselvitykseen.

Santaparkin home- ja hajusaneeraus viimeisteltiin Rovaniemellä

Rovaniemen Syväsenvaaran väestönsuojan luolastoihin rakennetun Santaparkin kunnostyö on saatu viimeistellyksi. Joulupukin kotiluolastossa todettiin viime talvena runsaasti hometta, sädesieniä ja lämpöeristeistä irronneita mineraalikuituja. Kunnostustöitä tehtiin keväästä asti.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi 12,1 prosenttia kesä-elokuussa

Rakentamisen palkkasumma oli kuluvan vuoden kesä-elokuussa 12,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Rakentamisen palkkasumman kasvu oli kaikista päätoimialoista nopeinta. Koko talouden palkkasumma kasvoi 5,3 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen liiketoiminnan kuukausikuvaajista.

Espoon kaupunginhallitus hyväksyi lainan valtiolle Kehä I:n kunnostukseen

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt Tiehallinnon kanssa tehdyn sopimuksen, jonka mukaan kaupunki vauhdittaa Kehä I:n parantamista välillä Turunväylä-Vallikallio maksamalla tilapäisesti valtion puolesta 81,37 miljoonaa euroa kunnostustöiden kustannuksista. Sopimuksen mukaan valtio maksaa Espoolta saamansa osuuden takaisin kaupungille vuosina 2012 ja 2013. Järjestely mahdollistaa kunnostustöiden alkamisen jo ensi vuoden alkupuolella.