Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Vaihtoehtoa kerrostalojen kaukolämmölle tarjoava uusi suomalainen energiayhtiö Voltan Lähienergia on kerännyt vajaan miljoonan euron kasvurahoituksen joukolta nimekkäitä sijoittajia.
Kahden ja puolen vuoden aikana E3 -hankkeessa etsitään parhaat monitieteelliset ja tutkimuspohjaiset keinot, joiden avulla voidaan estää virusten leviäminen sisätiloissa.
Tuoreessa väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että kunnan korjaushankkeet toteutetaan monesti vain osittaisina tai viiveellä, jolloin korjaustarpeet ja kustannukset kasvavat.
Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset jatkoivat kallistumistaan ja nousivat 10,3 prosenttia viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun.
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin tämän vuoden heinä-syyskuun aikana yhteensä 7,3 miljoonaa kuutiometriä, 12,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
YIT:n hallitus on vahvistanut yhtiön uuden strategian vuosille 2022–2025. Strategian tärkeimpänä tavoitteena on tehdä ennakoitavaa, toimialan kärkitulosta.