Jätevesiviemäreiden mitoitusohjeet eivät huomioi korkeaa rakentamista ja vettä säästäviä kalusteita

Viemäriputkien mitoitusohjeita ei ole päivitetty vastaamaan nykytilannetta. Nykyisin rakennetaan entistä korkeampia rakennuksia ja vesikalusteet käyttävät aiempaa vähemmän vettä. Tämä voi johtaa aiempaa herkemmin tukoksiin ja painevaihteluihin viemäriputkissa.

Talotekniikan sovittaminen Rakennusmestarien taloon on ollut hankalaa – ”Läpivientien kanssa on jouduttu painimaan tosi paljon”

Kohteen logistiikan hoitaminen ilman varastointitilaa on aiheuttanut erikoisjärjestelyjä. Talotekniikan sovittaminen vanhaan taloon on ollut vaikea rasti. Haitta-aineiden määrä yllätti purkuvaiheessa ja korona toissa viikolla.

Liikevaihtoaan reippaasti kasvattanut Bravida aikoo jatkaa yritysostoja – Huoltoliiketoiminta kiinnostaa

Toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan yhtiön henkilöstö joutui venymään etenkin viime keväällä koronaepidemian alettua, mutta kaikki jaksoivat ja sopeutuivat vaikeassa tilanteessa hyvin.