Kyberturvallisuus on monella taloyhtiöllä ei kenenkään vastuulla

Digitalisaatio helpottaa taloyhtiön teknistä, toiminnallista ja hallinnollista toimintaa ja luo parhaimmillaan kustannussäästöjä. Pahimmillaan se toimii toiminta-alustana hakkerille, joka voi lamauttaa 50 taloyhtiön lämmönjakohuoneiden asetukset sellaisiksi ettei kylmänä tammikuun yönä paikallisen energiayhtiön kaukolämpöverkko enää kestäkään sitä.

Monessa arvokohteessa on jo kuivatusputkisto poistamassa kosteusriskejä ja varmistamassa hyvää sisäilmaa

Parhaat keksinnöt syntyvät usein sattumalta. Esa Tommola oli Passiivitalot oy:n toimitusjohtajana kehittänyt tulilattia-nimisen lattialämmitysjärjestelmän passiivitaloihin. Siinä takan lämpö ohjattiin lattian sisään valettuun putkistoon. Vuonna 2007 yhdessä kohteessa peltiseppä kuitenkin töpeksi niin, että sadevedet kastelivat talon. Vahinkoa arvioitaessa huomattiin, että putkistohan kuivatti tehokkaasti lattiaa.

Kestääkö eristerappaus ilmastonmuutosta vai onko se nykyrakentamisen pahin riskirakenne?

Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha on yhtenä RIL:n veden- ja kosteudeneristysohjeiden (RIL 107) kirjoittajana joutunut pohtimaan, voiko ohjeissa ohittaa eristerappausten käytön ilman varoitusta. Rakenteissa pitäisi olla vikasietoisuutta, jotta ne kestäisivät vaurioitumatta pieniä rakennusaikaisia virheitä siitä huolimatta, että rakenne heikkenee iän mukana.