Infraurakointi muuttui kasvualasta toimialajärjestelyjen kentäksi

Infraurakointi on ollut tällä vuosikymmenellä melkoisessa keskittymiskierteessä. Pääomasijoittajien lisäksi keskeisessä roolissa ovat olleet alan markkinajohtajat. Taantuman odotetaan kiihdyttävän alan toimialajärjestelyjä, arvioivat GRK:n ja Kreaten toimitusjohtajat Teemu Lantto ja Timo Vikström.

Lehdon gryndihankkeet ovat jäissä Ruotsissa – tähtää nyt markkinoille puisella ”Volkswagen Passatilla”

Lehdon kaksi asuntogryndihanketta Ruotsissa eivät ole vieläkään käynnistyneet. Yhtiön Ruotsin toimitusjohtajana maaliskuussa aloittaneen Thomas Perslundin mukaan toinen hanke ei ole vielä saanut rakennuslupaa ja toinen on jäissä edelleen huonona jatkuvan asuntomarkkinatilanteen takia.

Vasarat paukkuvat Varsinais-Suomessa myös jatkossa, vaikka rakentamisen painopisteet muuttuvat

Varsinais-Suomessa asuntotuotanto on pysytellyt korkeissa lukemissa.  Sekä rakennuttajat, suunnittelijat että urakoitsijat ennakoivat töidensä määrän pysyvän ennallaan ainakin seuraavan puolen vuoden ajan, kertoo Talonrakennusteollisuuden alueellinen suhdannetiedote.