Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Suomalaiset ovat koko EU-alueen tyytyväisimpiä omaan asumiseensa, ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tuoreesta asumisoloja koskevasta tiedotteesta.
Caverion on tehnyt sopimuksen palveluiden johtamisesta ruotsalaisen Söderhamnin kunnan ja sen asuntoyhtiö Faxeholmen AB:n kanssa. Energiansäästöhankkeen (EPC) arvo on 29 miljoonaa euroa, eli kyseessä on Caverionin suurin yksittäinen EPC-sopimus Pohjoismaissa.
Asumiseen eli asuinrakennusten lämmitykseen ja kotitalouslaitteisiin kului energiaa 64 terawattituntia vuonna 2014. Kulutus oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Tieto perustuu Tilastokeskuksen asumisen energiankulutus -tilastoon.
Varma on sopinut myyvänsä 22 liiketilakiinteistöä uudelle liiketiloihin keskittyvälle kiinteistörahastoyhtiö Serena Properties AB:lle. Kauppa on osa järjestelyä, jossa Varma yhdessä ruotsalaisten Ratosin ja Rediton kanssa perustaa Serena Propertiesin. Varman omistusosuudeksi uudesta yhtiöstä tulee 43 prosenttia.
Vuoden sähköurakoitsijaksi on valittu lahtelainen Mäkelän Sähkö. Yrityksellä on 24 työntekijää, joista 20 asentajia. Liikevaihtoa yritys teki viime vuonna noin 2,9 miljoonaa euroa.
Fira Oy ja VVO-konserni ovat sopineet Lumo-vuokra-asuntojen rakentamisesta Helsingin Rastilaan metro-aseman viereen. Kyseessä on VVO-konsernin historian suurin kohde.