Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Honkarakenne onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan ja nostamaan myös tuloksensa plussalle viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Sen sijaan koko vuoden osalta liikevaihto laski ja myös tulos jäi tappiolle.
Huopalahden vanhan asemarakennuksen viereen Helsingissä nousee lähivuosina koekohde, jossa käytetään mahdollisimman lisäaineettomia rakennusmateriaaleja.
Venäläinen sijoitusyhtiö Sistema ilmoitti perjantaina 20. tammikuuta, että se olisi saanut ostotarjouksellaan haltuunsa ainoastaan 3,7 prosentin osuutta vastaavan määrän Honkarakenteen osakkeista.
Turussa siirrettiin viime yönä kokonainen vanha ja suojeltu puutalo tontilla tehtävien maanalaisten rakennustöiden vuoksi. Asiasta kertoi Turun Sanomat.
Honkarakenteen hallitus on julkaissut lausunnon, jonka mukaan se ei suosittele yhtiön osakkeenomistajille venäläisen Sisteman tekemän ostotarjouksen hyväksymistä.
Vanhojen omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista.